Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta5818.11.20213

12163-2021 (02 05 00)

Jätetaksa Lounais-Suomessa 1.1.2022 alkaen

Tiivistelmä:

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan tehtävänä on hyväksyä toimialueensa jätetaksa. Jätetaksa sisältää voimassa olevat kunnan jätemaksut ja niiden perusteet sekä euromääräiset jätemaksut. Taksan mukaisilla jätemaksuilla katetaan jätehuoltopalveluiden aiheuttamat kustannukset yhteistyökuntien alueella.

Lsjhlk § 58

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 9.11.2021:

Kunnan on perittävä jätelain mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Kunnan jätemaksujen perusteista on säädetty jätelain 79 §:ssä, jonka mukaan jätemaksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä jätetaksassa.

Yleistä jätehuollon kustannuksista

Jätemaksuihin esitetään vuodelle 2022 varsin vähäisiä muutoksia, vaikka jätehuoltopalvelujen järjestämisen kokonaiskustannukset kasvavat. Tämän mahdollistaa Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n osittain omistaman Lounavoiman ekovoimalaitoksen käyttöönotto kuluneen vuoden aikana. Polttokelpoisen jätteen käsittely saadaan ostettua Lounavoiman laitoksesta huomattavasti aiempaa edullisempaan hintaan. Joillakin lajitteluasemilla palvelutasoa ja samalla henkilöstökustannuksia nostaa aukioloaikojen laajentaminen. Kustannusten kasvua aiheuttavat myös muun muassa jätelain mittavien muutosten toimeenpanon suunnittelu ja toteutus sekä Paimiossa sijaitsevan kuluttajapoistotekstiilin pilot-käsittelylaitoksen käyttöönotto.

Jätemaksujen perusteet

Vuoden 2022 jätemaksujen perusteisiin ei ole ehdottamassa olennaisia muutoksia. Uutena maksuna ehdotetaan kuitenkin otettavaksi käyttöön korttelikeräyksen asuntokohtainen maksu. Korttelikeräys järjestetään Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ylläpitämillä korttelikeräyspisteillä, joissa kerätään useampia jätejakeita ja joita keräysjärjestelmään kuuluvienkiinteistöjen haltijat käyttävät kiinteistökohtaisten jäteastioiden sijaan. Korttelikeräystä järjestetään toistaiseksi vain Naantalin kaupungin alueella.

Jätemaksujen muutokset

Jätteiden kuljetuskustannukset nousevat kuljetushintojen 7,3 %:n indeksikorotuksen vuoksi. Kuorma-autoliikenteenkuljetusindeksillä seurataan kuljetuskustannusten kehitystä ja kunnan kuljetusurakoita koskevien urakkasopimusten hinnantarkistusmekanismi on sidottu indeksiin. Taksaluonnoksessa jäteastioiden tyhjennysmaksuja esitetään nostettavaksi siten, että indeksikorotuksen seurauksena kasvavat kuljetuskustannukset saadaan katettua. Jäteastioiden tyhjennyshinnan korotustarve ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuljetuksissa, joissa uusi onnistunut urakkakilpailutus on alentanut kuljetuskustannuksia aiempaan verrattuna. Uusien kilpailutusten seurauksena kuljetuskustannukset ovat laskeneet esimerkiksi Maskun, Vahdon, Nousiaisten ja Mynämäen polttokelpoisten jätteiden kuljetuksissa.

Saaristossa käytössä olevan polttokelpoisen jätteen aluekeräyksen kustannukset ovat nousseet lisäksi keräysjärjestelmään luovutetun jätemäärän kasvun seurauksena. Jätemäärä on kasvanut merkittävästi vuoden 2019 jälkeen, joten oletettavasti saariston vapaa-ajanasuntojen käyttö on lisääntynyt mm. koronapandemian seurauksena. Aluekeräysmaksuja esitetään nostettavaksi siten, että aluekeräyksen kasvaneet kustannukset saadaan katettua.  

Käsittely- ja perusmaksut ennallaan

Kiinteistöittäisessä kuljetuksessa kuljetettavien polttokelpoisen jätteiden ja biojätteiden sekä saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelymaksuihin ei esitetä muutoksia. Myös lajitteluasemilla vastaanotettavien jätelajien käsittelymaksut ovat esityksen mukaisesti säilymässä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ennallaan samoin kuin jätehuollon perusmaksut.

Luonnos Lounais-Suomen jätetaksaksi 1.1.2022 alkaen on liitteenä 1.

Palvelutasokuvaus

Taksan liitteenä olevassa palvelutasokuvauksessa on kuvattu ne kunnan jätehuoltopalvelut, joiden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset taksan mukaisilla jätemaksuilla katetaan. Palvelutasokuvaukseen on lisätty olennaisimmat palveluiden muutokset, kuten kunnan järjestämän lietteenkuljetuksen laajeneminen uusille alueille, korttelikeräysjärjestelmän käyttöönotto vaihtoehtoisena jätteiden keräysjärjestelmänä, poistotekstiilien vastaanotto sekä Lounavoiman yhteyteen. Lisäksi on tehty muutamia pienempiä täsmennyksiä ja selvennyksiä. Palvelutasokuvaus vuodelle 2021 on esityslistan liitteenä 2.

Vaikutusmahdollisuuksien varaaminen

Taksaa koskevan asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta on ilmoitettu kuuluttamalla 2.-16.11.2021, jolloin myös taksaluonnos sekä selvitys muutosesityksistä ovat olleet nähtävänä Turun kaupungin tietoverkossa.

Määräaikana lautakunnalle toimitetut kirjalliset muistutukset ovat oheismateriaalina.

Liite 1Lounais-Suomen jätetaksa 1.1.2022 alkaen

Liite 2Palvelutasokuvaus vuodelle 2022

Oheismateriaali 1Mielipide Lounais-Suomen Jätetaksaluonnokseen alkaen 1.1.2022

Oheismateriaali 2Salon kaupunginhallituksen päätös Lounais-Suomen Jätetaksaluonnokseen alkaen 1.1.2022

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen jätetaksan. Taksaa sovelletaan 1.1.2022 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että lietteen osalta lautakunta päätti palauttaa taksan uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös asiassa tehtiin äänestyksen jälkeen 8-5, kaksi poissa.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Breilinin Niemisen kannattamana tekemän lietteen osalta palautusta tarkoittavan päätösehdotuksen puolesta äänestivät lisäksi Agge, Hiltunen, Korimäki, Rantanen, Riikonen ja Silander.

Esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Engblom, Hannula, Makkonen, Seikola ja Vainio.

Liite 3Lounais-Suomen jätetaksa 1.1.2022 alkaen muutettu 18.11.2021 (Lsjhlk § 58)

Breilinin ehdotus oli seuraava:

Esitän jätetaksaa uudelleenvalmisteltavaksi siten, että siihen lisätään vuoden 2021 jätetaksan luonnoksessakin mukana ollut kolmas lietejae ”umpisäiliöjätevesi” kuutio- ja tonnikohtaisine hintoineen. Tämä parantaisi tilannetta niillä kiinteistöillä, joilla ei ole muita vaihtoehtoja jäteveden käsittelyyn kuin ohjata se kokonaisuudessaan umpisäiliöön.

Palomäki ja Ahlbeck olivat poissa kokouksesta.

Jakelu

tpvAuran kunta
tpvKaarinan kaupunki
tpvKemiönsaaren kunta
tpvLiedon kunta
tpvLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tpvMarttilan kunta
tpvMaskun kunta
tpvMynämäen kunta
tpvNaantalin kaupunki
tpvNousiaisten kunta
tpvPaimion kaupunki
tpvParaisten kaupunki
tpvPöytyän kunta
tpvRaision kaupunki
tpvRuskon kunta
tpvSalon kaupunki
tpvSauvon kunta
tpvKaupunginhallitus
tiedXXXXX


Liitteet:

Lsjhlk § 58
Liite 1:Lounais-Suomen jätetaksa 1.1.2022 alkaen
Liite 2:Palvelutasokuvaus vuodelle 2022
Liite 3:Lounais-Suomen jätetaksa 1.1.2022 alkaen muutettu 18.11.2021 (Lsjhlk 58)