Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta518.02.20215

3714-2020 (11 03 02, 00 04 01)

Kiinteiden jätteiden kuljetus Lounais-Suomessa

Tiivistelmä:

Kunnan, jossa vuoden 1993 jätelaissa tarkoitettu järjestetty jätteenkuljetus hoidetaan sopimusperusteisena jätteenkuljetuksena, on tarkasteltava jätteenkuljetuksen järjestämistä ja tehtävä asiassa päätös. Lounais-Suomen alueella asiassa aiemmin tehdyt päätökset on valitusten perusteella hylätty. Ehdotuksen mukaisesti kiinteiden jätteiden kuljetuksessa siirrytään nykyisestä sopimusperusteisesta kuljetuksesta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen.

Lsjhlk § 5

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 3.2.2021:

Päätöksenteko jätteenkuljetusasiassa

Jätelain (646/2011) 149 §:n 4 momentin mukaisesti kunnan, jossa jätteenkuljetus lain voimaan tullessa hoidetaan vanhan lainsäädännön mukaisesti ns. sopimusperusteisena jätteenkuljetuksena, on tarkasteltava jätteenkuljetuksen järjestämistä jätelain 37 §:n 1 momentissa säädettyjen kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen edellytysten perusteella ja tehtävä asiassa päätös. Jos päätöksellä siirrytään sopimusperusteisesta jätteenkuljetuksesta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, päätöksessä on määrättävä sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen lakkaamisesta.

Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättää kunnan jätehuoltoviranomainen, joka Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueella on Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta.

Aiemmat päätökset kiinteiden jätteiden kuljetusjärjestelmistä

Jätelain siirtymäsäännöksen mukaan päätös asiassa olisi pitänyt tehdä viimeistään vuoden kuluessa jätelain voimaantulosta eli 1.5.2013. Lounais-Suomen alueen jätehuoltoviranomaiset ovat vuosina 2013-2017 tehneet viisi päätöstä kiinteiden jätteiden kiinteistöittäisen kuljetuksen järjestämisestä kiinteistönhaltijan järjestämänä:

Valitusviranomaisten päätösten seurauksena jätehuoltolautakunnan on tehtävä uusi päätös toimialueensa kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kuljetettavien ns. kiinteiden jätteiden (polttokelpoinen jäte, biojäte, pienmetallijäte sekä lasi-, metalli, kartonki- ja muovipakkausjätteet) kuljetusjärjestelmästä alueilla, joilla on käytössä vanhan jätelain mukainen ns. sopimusperusteinen jätteenkuljetus. Tällaisia alueita ovat Auran, Kaarinan, Liedon, Marttilan, Paimion, kanta-Paraisten, Pöytyän, kanta-Ruskon, Salon, Sauvon ja Turun alueet.

Jätteiden kuljetusjärjestelmät

Kunnan järjestämässä kuljetuksessa kuntien omistama jäteyhtiö LSJH kilpailuttaa jätteiden kuljetukset kiinteistöiltä vastaanottopaikkaan. Kussakin kuljetusurakassa kuljetuksen hoitaa kilpailutuksen kautta valikoitunut yksityinen kuljetusyrittäjä. Kunnan järjestämässä kuljetuksessa jätehuoltolautakunta päättää jätemaksujen perusteista ja jäteastiakohtaisista maksuista. Kunnan jätemaksut ovat julkisia ja julkisoikeudellisia.

Kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa kiinteistön haltija järjestää itse kiinteistönsä jätteenkuljetukset sopimalla asiasta kuljetusyrittäjän kanssa.  Kuljetusyrittäjän kiinteistönhaltijalta laskuttama maksu on yksityisoikeudellinen ja perustuu kiinteistönhaltijan ja jätteenkuljetusyrityksen väliseen sopimukseen. Kiinteistönhaltijan järjestämän kuljetuksessa voi yhdellä alueella toimia samanaikaisesti useita samaa jätelajia kuljettavia kuljetusyrittäjiä.

Edellytykset kiinteistön haltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle

Jätelain (646/2011) 35 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että 32 §:n 1 momentissa tarkoitetun jätteen kuljetus järjestetään kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta 36 tai 37 §:n mukaisesti (kiinteistöittäinen jätteenkuljetus). Pykälän 2. momentin mukaan kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestämistavasta riippumatta järjestettävä niin, että tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin.

Lain 36 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä kiinteistöittäinen jätteenkuljetus, jollei 37 tai 41 §:stä muuta johdu (kunnan järjestämä jätteenkuljetus). Lain 37 §:n 1 momentin mukaan kunta voi päättää, että kiinteistöittäinen kuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa (kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus), jos:

  1. näin järjestetty jätteenkuljetus täyttää 35 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset eli tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin
  2. kuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle;
  3. päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan.

Hallituksen esityksen (HE 199/2010) mukaan jätteen kuljetukset järjestetään siis lähtökohtaisesti kunnan järjestämänä kuljetuksena. Päätös kiinteistönhaltijan järjestämästä kuljetuksesta voidaan tehdä vain, jos kaikki pykälän 37 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kunnan päätösvallan rajaaminen on tarpeen, jotta kunta varmistuu etukäteen 32 §:ssä vastuulleen säädetyn jätteen osalta jätteenkuljetuspalvelujen saatavuudesta, laadukkuudesta ja toimivuudesta myös silloin, kun kuljettajan valinta jätetään kiinteistön haltijan päätettäväksi.

Hallituksen esityksen 37 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan edelleen, että ehdotetut kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen käyttöönoton edellytykset ovat tiukemmat kuin vuoden 1993 jätelain mukaisen sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen käyttöönoton edellytykset. Tämä on tarpeen erityisesti kiinteistön haltijoiden oikeussuojan turvaamiseksi.

Asiaa koskevat selvitykset

Turun kaupunkiympäristötoimialan jätehuollon viranhaltijat ovat tehneet kuljetusjärjestelmästä päättämisen tueksi arvion jätelain 37.1 §:n mukaisten ehtojen täyttymisestä. Kunnan vastuulle kuuluva jätteenkuljetus Lounais-Suomessa -selvitys koskee kaikkia kunnan vastuulle kuuluvissa kuljetuksessa kuljetettavia jätejakeita. Lisäksi käytettävissä ovat seuraavat asiassa tehdyt selvitykset:

Selvitykset ovat oheismateriaalina.

Selvitysten perusteella ei voida varmistua jätelain 37 §:ssä säädettyjen ehtojen täyttymisestä siten, että kiinteistöittäisessä kuljetuksessa voitaisiin siirtyä kiinteistön haltijan järjestämään kuljetukseen.

Myöskään viranomaiselle toimitetun Ramboll Oy:n tekemän selvityksen perusteella ei voida varmistua mm. siitä, että kiinteistönhaltijan kuljetusjärjestelmään siirtyminen edistäisi jätehuollon yleistä toimivuutta, tukisi jätehuollon alueellista kehittämistä eikä siitä, että tarvittavia kuljetuspalveluita olisi saatavilla koko kiinteistöittäisen kuljetuksen alueella kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Yksityiskohtaiset Ramboll Oy:n selvityksestä esitetyt kommentit perusteluineen ovat oheismateriaalina.

Perusteluita kunnan järjestämään kuljetukseen siirtymiselle

Suunnitelmallinen jätehuoltopalveluiden kokonaisuus kaikille toimialueen asukkaille

Jäteastioiden tyhjentäminen ja jätteiden kuljetus ovat olennaisia osia kunnan vastuulle kuuluvan jätehuoltojärjestelmän kokonaisuudessa. Kunnan järjestäessä myös koko toimialueen kaikkien jätteiden kuljetukset, voivat kunnat ja niiden lukuun toimiva jäteyhtiö toteuttaa jätehuoltoa suunnitelmallisesti siten, että kaikki jätehuoltojärjestelmän osat ovat hallinnassa ja tukevat kokonaisuuden toimivuutta.

Kunnan järjestämässä kuljetuksessa kunta itse huolehtii siitä, että kaikki kunnan kuljetuspalveluita tarvitsevat kiinteistöt ja niillä kerättävät jätelajit otetaan huomioon kuljetuspalveluita järjestettäessä. Näin voidaan varmistaa, että laadultaan samanlaiset palvelut voidaan järjestää kaikille samanlaisin ehdoin paikalliset erityisolosuhteet huomioiden. Poikkeuksellisen vaikeissa kuljetusolosuhteissa, kuten loma-asutusalueilla ja saaristossa, voidaan kiinteistöittäistä kuljetusta täydentää suunnitelmallisesti alueellisilla vastaanottopaikoilla.

Kierrätyksen edistäminen osana etusijajärjestyksen noudattamista

Tiukentuvien kierrätystavoitteiden saavuttaminen ja etusijajärjestyksen noudattaminen edellyttävät nykyistä huomattavasti laajempaa kierrätettävien jätemateriaalien kiinteistöittäistä keräystä ja kuljetusta. Kunnan järjestämä kuljetus voidaan suunnitella ja toteuttaa koko yhteistoiminta-alueella kustannustehokkaaksi kokonaisuudeksi ja minimoida kuljetuksista aiheutuvat turvallisuusriskit sekä viihtyvyys- ja ympäristöhaitat. Kierrätettävien jätteiden lisääntyvää erilliskeräystä voidaan täydentää alue- ja korttelikeräyksillä sekä monilokerokeräysjärjestelmillä.

Erityisen merkittävää kierrätyksen edistämisen kannalta on mahdollisuus käyttää taloudellisesti kannustavia jätemaksuja. Kannustavan maksujärjestelmän kattava hyödyntäminen on mahdollista vain kunnan järjestämässä kuljetuksessa, jossa jätehuoltolautakunta määrää suoraan asukkaiden astiakohtaiset jätemaksut.

Kuljetuksen tehokkuus ja vähäisemmät haitalliset ympäristövaikutukset

Kunnan järjestämä kuljetus on logistisesti tehokkaampaa kuin kiinteistönhaltijan järjestämä kuljetus. Tehokkuutta voidaan nykyisestä vielä huomattavasti parantaa, kun kuntien tai kuljetusjärjestelmien rajat eivät rajoita mahdollisimman tehokkaiden kuljetusreittien suunnittelua ja kun kussakin urakassa toimii vain yksi kuljetusurakoitsija.

Kierrätettävien jätteiden erilliskeräysvaatimusten tiukentuessa kuljetusten vähäpäästöisyyden varmistaminen on entistä tärkeämpää, jotta kierrätyksen ympäristöhyötyjä ei menetetä tehottomasta kuljetuksista aiheutuviin haittoihin. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa on lähitulevaisuudessa noudatettava EU:ssa vuonna 2019 hyväksyttyä ns. Clean Vehicles –direktiiviä, jonka mukaan julkisissa hankinnoissa on lisättävä nolla- ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta. Säädös ei tule sovellettavaksi kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa, jossa kunta ei ole kuljetuspalveluiden hankkija.

Lounais-Suomessa biokaasua polttoaineena käyttävien jäteautojen käyttö alkoi kunnan kuljetuksissa keväällä 2020. Jatkossa biokaasua tullaan käyttämään aina kun se on mahdollista tankkauspisteverkosto huomioiden. Biokaasun käyttö voidaan asettaa kilpailutukseen osallistumisen ehdoksi, jolloin se saadaan nopeasti ja laajasti käyttöön. Ensimmäisen kunnan biokaasu-urakan kilpailutustulos Lounais-Suomessa osoittaa, että pienillä paikallisilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet menestyä kunnan kilpailutuksissa, joissa edellytyksenä on uuden puhtaamman ajoneuvoteknologian käyttö.

Kuljetusmaksujen tasapuolisuus ja säännöllinen kilpailutus

Kunnan järjestämässä kuljetuksessa kaikki alueen kiinteistönhaltijat hyötyvät yhtäläisesti kunnan neuvotteluvoimasta kuljetuspalveluiden hankkijana. Säännöllisellä kilpailutuksella varmistetaan, että palveluiden hinnat pysyvät kohtuullisina. Maksuista ja taksoista päättää jätehuoltoviranomainen, jonka päätöksentekoon kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa ja jolle voi myös tehdä muistutuksen kunnan jätemaksusta. Maksuperusteet ovat julkisia ja maksutulot käytetään kuntalaisten jätehuoltopalveluiden järjestämiseen. Kunnan järjestämässä kuljetuksessa mahdollinen maksujen aleneminen välittyy kaikille maksuvelvollisille suoraan ja tasapuolisesti.

Tarve jatkuvaan kuljetuspalveluiden hintatietojen seurantaan ja tasapuolisuuden arviointiin poistuu kokonaisuudessaan viranomaisen määrätessä jätemaksut itse.

Kunnan järjestämässä kuljetuksessa jätteenkuljetuspalvelut jatkuvat ja palvelu on saatavilla siinäkin tapauksessa, että kiinteistönhaltija ei syystä taikka toisesta kykene tilapäisesti maksamaan kuljetuspalvelusta.

Kaikki jätehuollon palvelut kuntalaisille helposti yhdeltä luukulta

Siirtyminen kunnan järjestämään kuljetukseen varmistaa sen, että kaikki asukkaat saavat kiinteistön täydet jätehuoltopalvelut ja niihin liittyvän neuvonnan ja opastuksen helposti yhdestä paikasta kiinteistön sijainnista riippumatta. Jätteiden lajittelun ja erilliskeräyksen helppous ja toimivuus jätteiden syntypaikalla on jätehuollon toimivuuden ja kierrätyksen tehostamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Yhtenäinen kuljetusjärjestelmä koko yhteistoiminta-alueella helpottaa olennaisesti myös neuvonnan ja opastuksen järjestämistä.

Seurannan ja valvonnan toimivuus

Jätehuolto- ja valvontaviranomaisten tiedonsaanti sekä viranomaisvelvoitteiden hoitaminen ja käytännön työskentely on huomattavasti yksinkertaisempaa, helpompaa ja tehokkaampaa kun viranomainen saa omien velvoitteidensa hoitamiseksi kaikki tarvittavat tiedot luotettavasti LSJH:ta ilman erillisiä pyyntöjä ja kehotuksia. Kaikki kuljetuksia koskevat tiedot ovat käytettävissä viipymättä, kun ne on kirjattu järjestelmään, jolloin kuljetuksia voidaan seurata ja myös valvoa ajantasaisesti.

Kunnan järjestämässä kuljetuksessa voidaan luotettavammin varmistaa kiinteistöjen kuuluminen kunnan jätehuoltojärjestelmään ja jätteiden päätyminen turvallisesti asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin. Näin voidaan varmistaa myös jätehuollosta vastuussa olevan kunnan ja pakkausten tuottajien oikeudet ja tosiasialliset mahdollisuudet vastuulleen kuuluvan jätehuollon järjestämiseen. Kiinteistöjen kattavampi kuuluminen kunnan jätehuoltojärjestelmään varmistaa myös yksityisille kuljetusyrittäjille suuremman määrän työtilaisuuksia.

ELY-Keskuksen lausunto

Varsinais-Suomen ELY-keskus on jätelain mukainen yleinen valvontaviranomainen, joka valvoo mm. Kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon toiminnan lainmukaisuutta koko lautakunnan toimialueella. ELY-keskus on asiaa koskevassa lausunnossaan todennut, että jätelain 37 §:n mukaiset edellytykset kiinteistönhaltijan järjestämään kuljetukseen siirtymiseksi eivät täyty. ELY viittaa lausunnossaan edelleen aiempiin tuomioistuimissa kumottuihin kuljetusjärjestelmäpäätöksiin ja toteaa, että lautakunnan ei tule uudelleen tehdä päätöstä kiinteistön haltijan järjestämään kuljetukseen siirtymisestä ja siten jatkaa jätelain vastaista tilaa, joka on jatkunut jo vuodesta 2013.

Aikataulu kunnan järjestämään kuljetukseen siirtymisessä

Mikäli jätehuoltolautakunta päättää kunnan järjestämään kuljetukseen siirtymisestä, toteutetaan siirtyminen vaiheittain alueellisina kokonaisuuksina. Toiminta-alue jaetaan urakka-alueisiin mm. kiinteistöjen määrän ja tiheyden, jäteastiatyyppien ja kuljetusolosuhteiden perusteella. Kilpailutuksia ja urakoiden sopimusaikoja porrastetaan siten, että kilpailutuksia on käynnissä tasaisesti ja ne saadaan sovitettua alueen muiden kilpailutusten aikatauluihin. Ensimmäiset urakat kilpailutettaisiin alkavaksi aikaisintaan vuonna 2024 ja viimeiset urakat alkaisivat viimeistään 2030. Kuljetusurakoitsijoille ja asukkaille ilmoitetaan siirtymisestä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen viimeistään vuotta ennen kunnan kilpailuttaman urakan alkua. Kilpailutuksen käytännön järjestämisestä ja tiedottamisesta vastaa LSJH.

Jätelain 149.4 §:n mukaisen riittävän pitkän siirtymäajan varaaminen kunnan järjestämään kuljetukseen siirtymisessä on tarpeen perustuslain 15 §:ään (omaisuuden suoja) pohjautuvan perusteltujen odotusten suojan näkökulmasta, jotta jätteenkuljetusyrittäjillä jää aikaa sopeuttaa toimintansa muuttuviin olosuhteisiin. Päätösehdotuksen mukaisesti toimittaessa lain tavoite riittävästä siirtymäajasta toteutuu.

Asian käsittely

Jätehuoltolautakunta on johtosääntönsä mukaisesti pyytänyt keväällä 2020 asiassa lausunnot toimialueensa kunnilta sekä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ltä. Lisäksi lausuntoa on pyydetty erikseen Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, joka toimii alueellisena jätelain valvontaviranomaisena Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueella.

Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta on tiedotettu kuuluttamalla siitä toimialueen kuntien ilmoitustauluilla sekä Turun kaupungin verkkosivuilla kuulutusaikana 30.3.-11.5.2020. Asiaa koskeva kuulutus ja selvitysmateriaalit ovat olleet kuulutusaikana julkisesti nähtävillä Turun kaupungin verkkosivuilla. Lisäksi asian vireilläolosta on ilmoitettu lautakunnan toimialueen lehdistössä.   

Kaikki saapuneet lausunnot ja kannanotot ovat kokonaisuudessaan oheismateriaalina. Oheismateriaalina on erikseen myös yhteenvedot lausunnoissa ja kannanotoissa esitetyistä asioista.

Oheismateriaali 1Kunnan vastuulle kuuluva jätteenkuljetus Lounais-Suomessa

Oheismateriaali 2Jätteenkuljetusjärjestelmien vertailu, Logistinen näkökulma, Lounais-Suomi, Turun AMK

Oheismateriaali 3Vastine Ramboll Oy:n selvitykseen, Turun AMK

Oheismateriaali 4Selvitys jätehuollon hinnoista Lounais-Suomen alueella, Taloustutkimus Oy

Oheismateriaali 5Selvitys jätelain ehtojen täyttymisestä Turun seudun jätteiden kuljetuksissa, Ramboll Oy

Oheismateriaali 6Kommentit Ramboll Oy:n selvitykseen

Oheismateriaali 7Kuntien lausunnot

Oheismateriaali 8Muut asiassa annetut lausunnot ja kannanotot

Valvontajohtaja Leena Salmelainen

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että Auran, Kaarinan, Liedon, Marttilan, Paimion, kanta-Paraisten, Pöytyän, kanta-Ruskon, Salon, Sauvon ja Turun alueilla siirrytään kiinteiden jätteiden kuljetuksessa nykyisestä sopimusperusteisesta jätteenkuljetuksesta jätelain 36 §:n mukaiseen kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen vaiheittain vuosina 2024- 2030 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kilpailuttamien uusien kuljetusurakoiden alkaessa. Sopimusperusteinen jätteenkuljetus lakkaa kunnan järjestämään kuljetukseen siirryttäessä.

PäätösAsia pantiin pöydälle Vähä-Rahkan Havian kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.