Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta3007.05.20201

5106-2020 (00 04 01, 11 03 02)

Tapaamiset jätehuollon palveluista ja yhteistyöstä osakaskunnissa 2019-2020

Tiivistelmä:

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n edustajat ja jätehuoltolautakunnan viranhaltijat ovat käyneet syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana jokaisessa alueen 17 jätehuoltoyhteistyökunnassa. Tapaamisten tarkoitus oli saada palautetta jätehuollon järjestämisestä ja sen toimivuudesta sekä keskustella kuntien yhteistyöstä ja vaikutusmahdollisuuksista jätehuollossa.

Lsjhlk § 30

Jätehuoltoasiamies Satu Ojala 29.4.2020

Jätehuollon palveluita ja alueellista yhteistyötä koskevien kuntatapaamisten järjestämisestä sovittiin keväällä 2019 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan puheenjohtajiston sekä LSJH:n johtoryhmän edustajien ja jätehuoltolautakunnan viranhaltijoiden välisessä tapaamisessa. 

Jokaiseen yhteistyökuntaan sovittiin noin 1,5 - 2 tunnin aika vapaaseen keskusteluun jätehuoltoasioista. Tapaamiset aloitettiin lokakuun lopulla Naantalin kaupungista ja ne päättyivät huhtikuun alussa ainoana etäkokouksena järjestettyyn tapaamiseen Turussa. Kuntien puolelta tapaamisiin osallistuivat lähtökohtaisesti valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, kunnan- tai kaupunginjohtajat, teknisen toimen edustajat, rakennusvalvonnan edustajat, ympäristönsuojelun edustajat, jätehuoltotoimikunnan edustaja ja myös kyseisen kunnan jätehuoltolautakunnan edustaja mahdollisuuksien mukaan.

Pääpiirteissään jätehuollon järjestämiseen oltiin alueella tyytyväisiä. Jätekeskukset ja lajitteluasemat palvelevat asukkaita hyvin. Jätteenkuljetuksiin oltiin pääasiassa tyytyväisiä. Myös muihin jätehuollon palveluihin, kuten kiertäviin keräyksiin ja jäteneuvontaan oltiin tyytyväisiä ja niitä pidettiin tärkeinä.

Keskustelun aiheeksi nousi useimmiten pakkaus- ja hyötyjätteiden aluekeräykseen liittyvät toiveet. Varsinkin muovipakkausten keräyspisteitä toivottiin lisää useassa kunnassa. Myös pisteiden roskaantuminen ja tyhjennysvälit puhututtivat. Naantalissa pilotoitava korttelikeräys pientaloalueelle herätti kiinnostusta muualla toimialueella. Useassa kunnassa keskusteltiin myös isokokoisten jätteiden, kuten huonekalujen, vastaanottomaksusta jätekeskuksilla ja lajitteluasemilla. Kuntiin tulleen palautteen perusteella isokokoisiin jätteisiin sovellettava polttokelpoisen jätteen vastaanottomaksu on koettu kalliiksi, varsinkin jos vaihtoehtoista kierrätystapaa esimerkiksi käyttö- ja korjauskelvottomille huonekaluille ei ole. Myös kierrätyskeskuksen kaltaisen palvelun tarve alueella tuotiin esiin parissa kunnassa.

Huolta herätti useassa kunnassa paikallisten lietteenkuljettajien tulevaisuus, kun Lounais-Suomen Jätehuolto Oy kilpailuttaa jatkossa sako- ja umpikaivolietteiden kuljetukset jätehuoltolautakunnan päätöksen mukaisesti. Kunnissa on lietteenkuljetuksen muutokseen liittyvää huolestuneisuutta myös tulevien lietetyhjennysten suoritustavasta ja tyhjennyskaluston sopivuudesta kaikkiin kohteisiin. Näihin huoliin saatiin tapaamisissa vastauksia ja palautetta otettiin vastaan. Eräissä tapaamisissa keskusteluun nousi myös jätehuoltolautakunnan toiminta ja lautakunnan tekemien päätösten perusteet, sillä lautakunta ei ole noudattanut kunnan antamaa lausuntoa tehdessään päätöksiä lietteenkuljetusta ja taksaa koskien.

Salon Korvenmäkeen valmistuva ekovoimala ja sen vaikutukset jätehuoltoon ja asukkaiden jätemaksuihin kiinnostivat tapaamisissa. Kevään edetessä tapaamisiin saatiin mukaan myös lisätietoa Paimioon valmistuvasta poistotekstiilin käsittelylaitoksesta, joka pilotoi alueelle suunniteltavaa suuremman kapasiteetin tekstiilijätteen käsittelylaitosta. Meneillään olevista hankkeista ja jätelain muutoksesta toivottiin järjestettävän seminaarityyppinen tilaisuus, joka voisi olla avoin kaikille jätehuollosta kiinnostuneille luottamushenkilöille.

Kaikista tapaamisista laadittiin muistiot. Tapaamisissa saatuja palautteita ja kehitysehdotuksia käytetään alueen jätehuollon suunnittelussa ja mm. alueen jätehuoltopoliittisen ohjelman päivitystyössä.

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.