Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta4731.08.20177

10110-2016 (000)

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan syksyn 2017 kokousajoista päättäminen

Tiivistelmä:

Lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti neljän viikon välein torstaisin ja pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jossa se julkaistaan kokouksesta viikon kuluttua perjantaina

Lsjhlk § 47

Ympäristönsuojelu, vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki 15.8.2017:

Turun kaupungin hallintosäännön 111 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina toimielimen päättämässä paikassa. Hallintosäännön 122 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla ja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa toimielimen päättämänä aikana. Ajankohdasta päätettäessä tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen kokousaikataulu, jotta turvataan kaupunginhallituksen mahdollisuus ottaa pöytäkirjassa oleva asia käsiteltäväkseen.

Kokouspäiväksi on vakiintunut torstai noin neljän viikon välein, alkamisajankohdaksi klo 16.30 ja kokouspaikaksi Tuuminki, Puutarhakatu 1 (1. krs) Turku. Lautakunnalle ehdotetaan, että pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina ja pidetään nähtävänä kokouksesta viikon kuluttua perjantaina. 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain mukaan pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa vähintään oikaisuvaatimus- tai valitusajan.

Syyskaudella 2017 viimeinen kokous ennen joulutaukoa pidetään 7.12. Kaupunginhallituksen viimeinen kokous on 18.12.2017.

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että se kokoontuu jäljempänä mainittuina päivinä Turun kaupungin kiinteistötoimialan kokoushuone Tuumingissa osoitteessa Puutarhakatu 1 (1.kerros) siten, että kokoukset alkavat klo 16.30. Samalla päätetään pitää pöytäkirja nähtävänä seuraavasti:

Kokousaika Pöytäkirja nähtävänä

31.08.2017    08.09.2017

19.09.2017    29.09.2017

26.10.2017    03.11.2017

23.11.2017    01.12.2017

07.12.2017    15.12.2017

Lisäksi Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että lautakunnan esityslistat julkaistaan etukäteen internetissä.

Lautakunnan kokous voidaan asioiden vähyyden takia jättää pitämättä.

Lisäksi lautakunta päättää, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHarro-Siiki Anu
tpvLehtinen Harri
tpvMiettinen Tiina
tpvVesterholm Teija