Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta8201.12.20164

11385-2015 (032, 021)

Jätemaksutaksa 1.1.2017 alkaen Lounais-Suomessa

Tiivistelmä:

Lautakunnan toimialueelle ehdotetaan hyväksyttäväksi perusteiltaan yhtenäinen jätetaksa, jonka mukaisilla maksuilla katetaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset 2017 alkaen. Olennaisin muutos aikaisempiin taksoihin verrattuna on perusmaksun käyttöönotto koko lautakunnan toimialueella sekä siitä johtuvat muutokset polttokelpoisen jätteen käsittelymaksuissa.

Lsjhlk § 82

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 24.11.2016:

Jätehuoltolautakunta päättää toimialueensa jätetaksoista

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan tehtäviin kuuluu toimialueensa jätetaksan hyväksyminen. Jätetaksassa määrätään kunnan jätemaksujen perusteista.

Kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Kunnan jätemaksun perusteista on säädetty jätelain 79 §:ssä, jonka mukaan maksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Perusteina voidaan lisäksi ottaa huomioon jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella, kunnan keräysvälineiden käyttö sekä kuljetusmatka kuljetettaessa jäte yksittäisenä kuljetuksena. Jätemaksun perusteina voidaan käyttää myös kiinteistöllä asuvien henkilöiden määrää, kiinteistön käyttötarkoitusta tai muuta vastaavaa perustetta, jos jätteen määrää tai laatua on vaikea luotettavasti selvittää tai jos se on tarpeellista ympäristö- tai terveyshaittojen ehkäisemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi.

Perusmaksun perusteita ovat kiinteistöllä asuvien henkilöiden lukumäärä tai kiinteistön käyttötarkoitus taikka muu vastaava peruste. Perusmaksu voidaan määrätä kiinteistö- tai talouskohtaisena.

Kunnan jätehuollon kustannukset ja tulot

Kunnan vastuulle kuuluvien jätehuollon palvelutehtävien järjestäminen on alueella annettu kuntien omistaman Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) tehtäväksi. Ehdotus vuoden 2017 jätetaksaksi perustuu LSJH:n talousarvioluonnokseen, jonka laadinnassa on käytetty vuoden 2016 talousarviotietoja sekä sen arvioitua toteumaa (perusteena toteutuma ajalta 1-8/2016) vuoden 2017 lopussa. Lopullista toteumaa on vaikea ennustaa, koska vuosi 2016 on LSJH:n ensimmäinen toimintavuosi, eikä vertailutietoja ole käytettävissä. Toteutuman ennustamista on vaikeuttanut myös vuoden 2016 alussa voimaan tullut orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto, joka on tuonut lisähaasteita polttokelpoisen jätteen määrän arviointiin. Kokonaiskustannusten nousua vuoden 2016 talousarvioon verrattuna on 1 % ja vuoden 2016 toteutuma-arvioon verrattuna noin 5 %. Todellinen kustannusten nousu asettunee 1-5 %:n väliin.

Taksan mukaisilla maksuilla katettavien jätehuoltopalveluiden järjestämisestä aiheutuvien kustannusten nousu johtuu ensisijaisesti jätteiden käsittelykustannusten noususta (0,9 M€). Käsittelykustannuksia nostavat polttokelpoisen jätteen välivarastoinnin ja hyödyntämisen kustannusten nousu. Polttokelpoisen jätteen käsittelykustannukset muodostuvat hyödyntämispalvelun hinnasta, rahti- ja paalauskustannuksista sekä välivarastointi- ja siirtokuormauskustannuksista. Koska polttokelpoisen jätteen käsittelymaksutulolla katetaan myös muita kuin pelkästään jätteenkäsittelyn kustannuksia, aiheutuu lisäkustannuksia myös siitä, että polttokelpoista jätettä on otettu vuonna 2016 vastaan ennalta arvioitua vähemmän. Myös tulossa oleviin sako- ja umpikaivolietteiden käsittelystä aiheutuviin kustannuksiin on jo varauduttu.

Muita taksan mukaisilla maksuilla katettavien kustannusten nousua aiheuttavia tekijöitä ovat lakkautettavien kierrätyspisteiden poistamisesta aiheutuvat kustannukset, henkilöstökulut sekä mm. toimitila-, kone- ja kalustokustannukset. (Yhteensä 0,5 M€, josta taksanalaisilla tuloilla katettaan noin 0,3M€). Perusmaksulaskutuksen aloittamisesta Turun seudulla aiheutuu kustannuksia, jotka painottuvat laskutuksen ensimmäiselle vuodelle. Laskutusta varten tehtävän rekisterityön avulla saadaan samalla lautakunnan kuljetusrekisterin ylläpitoa varten tarvittavaa täydentävää rekisteritietoa, joka on tarpeen kuljetusten toteutumisen seurannassa ja valvonnassa.

LSJH:n vuoden 2017 kokonaiskustannukset ovat noin 27,6 M€, joista ulkopuolisia palveluostoja on noin 58 %, henkilöstökuluja noin 17 % ja muita kustannuksia noin 25 %. (mm. poistot ja arvonalennukset, jätehuoltolautakunnan kulut sekä alueiden kunnossapito-, huolto-, kone-, kalusto- ja ohjelmistokulut).

Kustannusten laskua aiheutuu mm. uuden kilpailutuksen seurauksena Kemiönsaaren jätteenkuljetuksen hintojen laskusta ja paikkaavien kuljetusten loppumisesta (0,3 M€), lakkautettavien kierrätyspisteiden ylläpitokustannusten poistumisesta sekä kartonginkeräyksen siirtymisestä kokonaisuudessaan tuottajien hoidettavaksi. Fuusion myötä on muissa pienemmissä kuluerissä saatu aikaan myös säästöjä.

Taksojen mukaisilla maksuilla arvioidaan vuonna 2017 kerättävän yhteensä noin miljoona euroa vähemmän kuin 2016. Tulorahoituksesta noin 81 % muodostuu perustoiminnasta (asuminen, julkinen ja yksityinen palvelu- ja hallintotoiminta sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutustoiminta) kerättävistä taksanmukaisista maksuista. Tästä perusmaksun osuus on noin 14 %, jätteenkäsittelymaksujen 76 % ja kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysten osuus 10 %. Kunnan toissijaisella jätehuoltovastuulla elinkeinoelämälle toteutettujen palvelujen tulo-odotus on noin 10 % ja LSJH:n oman markkinaehtoisen toiminnan osuus noin 9 % kunnan jätehuoltovastuulla olevan toiminnan kokonaisrahoituksesta.

Ehdotuksen olennaisimmat muutokset nykyisiin taksoihin verrattuna

Ehdotus Lounais-Suomen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen on liitteenä 1. Liitteenä 2 on esitetty kuvaus niistä palveluista, jotka jätetaksan mukaisten maksujen tuotolla järjestetään.

Perusmaksun käyttöönotto koko toimialueella

Jätehuoltolautakunta päätti kokouksessaan 13.10.2016, § 69 yhtenäistää Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätetaksojen perusteet siten, että jätehuollon perusmaksu otetaan käyttöön koko alueella. Aiemmin perusmaksu on ollut käytössä vain Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon kunnissa.

Perusmaksutuloilla katetaan kustannuksia, jotka syntyvät asiointihetkellä maksuttomien palveluiden tuottamisesta. Tällaisia palveluja ovat lajitteluasemien ylläpito, vaarallisten jätteiden keräys ja käsittely, tuottajayhteisöjen keräystä täydentävien kierrätyspisteiden ylläpito, jäteneuvonta, rekisterien ylläpito ja jätehuoltoviranomaisen toiminta.

Perusmaksu korvaa osan polttokelpoisen jätteen käsittelymaksusta verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa polttokelpoisen jätteen astiatyhjennysmaksut laskevat, kun jätteen käsittelymaksu alenee. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa yrittäjä tekee päätöksen astiatyhjennyshinnan muutoksesta.

Perusmaksut on taksassa jaettu kuuteen maksuluokkaan. Taloyhtiöiden perusmaksujen jako kolmeen maksuluokkaan perustuu kierrätettävien jätteiden erilliskeräysvelvoitteisiin, joista määrätään jätehuoltomääräyksissä saman luokittelun mukaisesti. Omakoti- ja pientalojen asukkaiden suhteellista perusmaksuosuutta nostaa se, että näille kiinteistöille ei ole määrätty kierrätettävien jätteiden kiinteistökohtaisia erilliskeräysvelvoitteita. Perusmaksutuloilla rahoitettava täydentävä kierrätettävien jätteiden aluekeräyspisteverkosto on tarkoitettu omakoti- ja pientaloasukkaiden käyttöön.

Jätteenkäsittelymaksut jätekeskuksissa ja lajitteluasemilla

Nykyiset polttokelpoisen jätteen ja sekalaisen yhdyskuntajätteen taksat on yhtenäistetty. Lisäksi on tehty jätelajikohtaisia maksutarkistuksia muuttuneiden käsittelykustannusten perusteella.

Suuret jäte-erät

Pienet jäte-erät

Jäteastiakohtaisten maksujen muutokset

- 140 l astian osalta maksu alenee n, 5,5 %

- 240 l astian osalta maksu alenee n. 7,5 %

- 380 l astian osalta maksu alenee n. 8,5 %

- 140 l astian osalta maksu alenee n, 30,8 %

- 240 l astian osalta maksu alenee n. 12,5 %

- 380 l astian osalta maksu alenee n. 9,4 %

Aluekeräysmaksut

Muut maksut

Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen

Lautakunta on pyytänyt ennen jätetaksojen perusteiden yhtenäistämistä koskevan päätöksen (13.10.2016, § 69) tekoa toimialueensa kunnilta ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ltä lausuntoja. Lisäksi asian vireilläolosta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta tiedotettiin yleisesti kuuluttamalla alueen kunnissa. Selvitys taksojen perusteiden yhtenäistämisestä ja perusmaksun käyttöönoton vaikutuksista on ollut kunnissa yleisesti nähtävänä.

Taksan hyväksymistä koskevan asian vireilläolosta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta on tiedotettu kuuluttamalla sekä pitämällä taksaluonnos nähtävillä alueen kunnissa. Lisäksi vaikutusmahdollisuuden varaamisesta ennen asian ratkaisemista on ilmoitettu alueella ilmestyvissä lehdissä.

Liite 1Jätetaksa 1.1.2017 alkaen Lounais-Suomessa

Liite 2Palvelukuvaus

Oheismateriaali 1Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n lausunto

Oheismateriaali 2Mikko Raunion lausunto

Oheismateriaali 3Kari Läksyn lausunto

Oheismateriaali 4Lassila Tikanoja Oyj:n lausunto

Oheismateriaali 5Kaarinan kaupungin lausunto

Oheismateriaali 6Runosmäen Lämpö Oy:n lausunto

Oheismateriaali 7Asunto-osakeyhtiö Turun Keskitalo 16 lausunto

Oheismateriaali 8Olof Dahlbomin lausunto

Oheismateriaali 9Akseli Kiinteistöpalvelut Oy:n lausunto

Oheismateriaali 10Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n lausunto

Muutettu ehdotus

Jätemaksutaksa 1.1.2017 alkaen Lounais-Suomessa

Taksa-asian valmistelun aikataulu on ollut hyvin tiukka johtuen taksojen perusteiden yhtenäistämistä koskevan asian pitkästä käsittelyajasta. Näin ollen taksapäätöstä koskevien asioiden valmistelua on jatkettu LSJH:n kanssa vielä alkuperäisen päätösehdotuksen valmistuttua. Valmistelussa on otettu huomioon myös taksaluonnoksesta annetuissa lausunnoissa esitetyt seikat. Muutosesityksen tarkoituksena on polttokelpoisen jätteen käsittelymaksun alentaminen ehdotetusta. Tätä esitetään siitä huolimatta, että taksoilla kerätyt maksut eivät kata kunnan lakisääteisten jätehuoltopalveluiden kustannuksia, polttokelpoisen jätteen määrä on aikaisemmin arvioitua pienempi ja jätehuoltopalvelujen toteuttamisen kokonaiskustannukset nousevat.

Esitetyt muutokset alkuperäiseen päätösehdotukseen verrattuna

LSJH on ehdottanut jätehuoltolautakunnalle yhteisen työryhmän perustamista, jonka tehtävänä on tehdä selvitys kunnan jätehuoltovastuulla olevien palveluiden rahoitusrakenteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä pohjaksi vuoden 2018 taksatyöhön.

Muutettu ehdotus Lounais-Suomen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen on liitteenä 2. Liitteenä 3 on esitetty kuvaus niistä palveluista, jotka jätetaksan mukaisten maksujen tuotolla järjestetään.

Liite 2Muutettu ehdotus jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Lounais-Suomessa

Liite 3Palvelukuvaus

Vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää hyväksyä liitteen 2 mukaisen ehdotuksen jätetaksaksi ja määrää, että taksa tulee voimaan 1.1.2017 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Lisäksi lautakunta toteaa, että se pitää tärkeänä lautakunnan ja LSJH:n yhteisen työryhmän perustamista kunnan jätehuoltovastuulla olevien palveluiden rahoitusrakenteen selvittämiseksi vuoden 2018 taksapäätöstä varten.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös asiassa tehtiin äänin 7-2, 1 tyhjä, 5 poissa.

Ennen päätöksentekoa Mäkinen teki ehdotuksen, ettei perusmaksua oteta käyttöön eikä hyväksytä alihinnoiteltua taksaa. Mäkisen ehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä päätökseksi tulleen esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Ahola, Elomaa, Havia, Heinonen, Lassila, Roos ja Samsten.

Paatero ja Koskivaara äänestivät Paateron muutosehdotuksen puolesta.

Mäkinen äänesti tyhjää.

Ali-Rontti, Björklöf, Hanka, Kiukainen ja Virtanen olivat poissa kokouksesta.

Mäkinen ilmoitti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

Liite 4Martti Mäkisen eriävä mielipide

Paateron muutosehdotus oli seuraava:

Käsittelymaksu lasketaan tasolle 140 €/t ehdotetun 150 €/t sijasta.

Kokouksen alussa Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n edustajat Olli Manni, Jaana Turpeinen, Elina Tuominen ja Cati Huhta esittelivät taksan rakennetta ja sen perusteita. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Jakelu

tpvAuran kunta
tpvKaarinan kaupunki
tpvKemiönsaaren kunta
tpvLiedon kunta
tiedLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tpvMarttilan kunta
tpvMaskun kunta
tpvMynämäen kunta
tpvNaantalin kaupunki
tpvNousiaisten kunta
tpvPaimion kaupunki
tpvParaisten kaupunki
tpvPöytyän kunta
tpvRaision kaupunki
tpvRuskon kunta
tpvSalon kaupunki
tpvSauvon kunta
tpvKaupunginhallitus
tiedSuomela Sari


Liitteet:

Lsjhlk § 82
Liite 2:Muutettu ehdotus jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Lounais-Suomessa
Liite 3:Palvelutasokuvaus
Liite 4:Martti Mäkisen eriävä mielipide