Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta2119.11.20154

11385-2015 (032)

Lounais-Suomen jätetaksojen muuttaminen

Tiivistelmä:

Ehdotuksen mukaisesti lautakunnan toimialueen jätetaksoja muutetaan siten, että maksuista saatavilla tuloilla saadaan katettua jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset 2016 alkaen. Taksojen perusteisiin ei tässä vaiheessa ehdoteta muutoksia. Muutosehdotukset koskevat maksujen euromääräisiä tarkistuksia sekä jätteiden vastaanottopaikoissa vastaanotettavien pienten jäte-erien maksujen yhtenäistämistä lukuun ottamatta polttokelpoisen jätteen (Turun seudun kunnat) ja sekalaisen yhdyskuntajätteen (Salon seudun kunnat) suurerämaksua (€/t)

Lsjhlk § 21

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 11.11.2015:

Lautakunta päättää toimialueensa jätetaksoista

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan tehtäviin kuuluu toimialueensa jätetaksojen hyväksyminen. Jätetaksoissa määrätään yksityiskohtaisemmin jätemaksujen perusteista sekä määrätään taksan mukaiset maksut.

Jätelain mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Lain mukaisia kunnan jätemaksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Perusteina voidaan lisäksi ottaa huomioon jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella, kunnan keräysvälineiden käyttö sekä kuljetusmatka kuljetettaessa jäte yksittäisenä kuljetuksena. Jätemaksun perusteina voidaan käyttää myös kiinteistöllä asuvien henkilöiden määrää, kiinteistön käyttötarkoitusta tai muuta vastaavaa perustetta, jos jätteen määrää tai laatua on vaikea luotettavasti selvittää tai jos se on tarpeellista ympäristö- tai terveyshaittojen ehkäisemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi. Perusmaksun perusteita voivat olla kiinteistöllä asuvien henkilöiden lukumäärä tai kiinteistön käyttötarkoitus taikka muu vastaava peruste. Perusmaksu voidaan määrätä kiinteistö- tai talouskohtaisena.

Lounais-Suomen nykyiset jätetaksat

Lautakunnan toimialueella ovat voimassa seuraavat alueen aikaisempien jätehuoltoviranomaisten hyväksymät jätetaksat

Kaikki nykyiset taksat ovat nähtävillä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n interet-sivuilla. (www.lsjh.fi > hinnat > taksat, tai linkistä Taksat 

Turun seudun (entisen TSJ:n toimialue) osalta on jätetaksan perusteista tehty erillinen päätös ja taksan perusteet on kirjattu erilliseen asiakirjaan. Salon seudulla (entisen Rouskiksen toimialue) taksojen perusteet on kirjattu kuhunkin taksapäätökseen. Taksojen rakenteet ovat alueilla erilaiset. Salon seudulla osa jätehuollon kustannuksista katetaan jätehuollon perusmaksutuloilla. Turun seudulla ei perusmaksua ole käytössä, joten kustannukset katetaan jätteenkäsittelymaksuista saatavilla tuloilla.

Taksojen rakenteellisten erojen ja entisten jäteyhtiöiden merkittävästi toisistaan poikkeavien talouden ja toiminnan käytäntöjen vuoksi on alueellisesti yhtenäisten taksojen muodostaminen haastavaa. Lähtökohtana onkin vuoden 2016 taksaesityksen osalta se, että taksojen perusteet ja rakenteet pidetään entisellään ja voimassaoleviin taksoihin tehdään vain tarvittavat euromääräiset maksutarkistukset ja varsinainen taksojen yhtenäistäminen pyritään toteuttamaan vuoden 2017 alusta lähtien.

Ehdotuksen mukaisissa taksoissa maksujen ja käytäntöjen yhtenäistämistyö on kuitenkin saatu jo pääsääntöisesti toteutettua jätekeskusten ja lajitteluasemien palveluiden osalta siten, että niissä vastaanotettavat jätelajit ja niiden käsittelyistä perittävät maksut on yhtenäistetty, jotta kuntalaisille järjestettävät palvelut ja niiden maksut olisivat samanlaiset kaikissa alueen palvelupisteissä. Vain polttokelpoisen jätteen (Turun seudun kunnat) ja sekalaisen yhdyskuntajätteen (Salon seudun kunnat) suurten vastaanottoerien maksut ovat vastaanottopaikoissa edelleen erisuuruiset Salon seudun kunnissa perittävän perusmaksun vuoksi.

Kunnan jätehuollon kustannukset ja tulot

Ehdotus vuoden 2016 jätetaksoiksi perustuu LSJH:n talousarvioluonnokseen, jonka tavoitteena on jätehuollon järjestämisestä aiheutuvien kulujen kattaminen jätemaksuista saatavilla tuloilla.

Vuoden 2016 jätehuollon kokonaiskustannukset ovat noin 27,3 M€, joista ulkopuolisia palveluostoja on noin 60 % ja henkilöstökuluja noin 14 %. Kokonaiskustannukset nousevat vuoteen 2015 verrattuna noin 8 %. Kustannuksia nostavat erityisesti uudet ulkopuolisten palvelujen ostot. Uusia hyödyntämis- ja kuljetuspalveluja ostetaan esimerkiksi biojätteelle ja kasvavalle määrälle polttokelpoista jätettä / sekalaista yhdyskuntajätettä. Muita merkittäviä ulkopuolisten palveluostojen kustannuksia aiheuttavat muun muassa kaatopaikkavesien käsittelymaksut ja konetyöt jätekeskuksissa.    

Tulorahoituksesta perustoiminnan (asuminen, julkinen ja yksityinen palvelu- ja hallintotoiminta sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutustoiminta) osuus on noin 87 %, toissijaisella vastuulla järjestetyn jätehuollon (elinkeinoelämä) osuus noin 9 % ja oman markkinaehtoisen toiminnan osuus noin 4 %.

Ehdotuksen olennaisimmat muutokset

Jätteenkäsittelymaksut jätekeskuksissa ja lajitteluasemilla

Suuret jäte-erät

Ehdotuksen mukaisissa taksoissa sekalaisen yhdyskuntajätteen käsittelymaksu Salon seudun kunnissa olisi 161 €/t (alv 0 %) nykyisen maksun ollessa 175 €/t (alv 0 %). Vastaavasti Turun seudulla polttokelpoisen jätteen käsittelymaksu olisi 181 €/t (alv 0 %) kun nykyinen polttokelpoinen jätteen maksu on 170 €/t (alv 0 %) ja kaatopaikkajätteen käsittelymaksu 224,50 €/t (alv 0 %). Käsittelymaksujen ero selittyy sillä, että salon seudulla on käytössä jätehuollon perusmaksu, jonka tuotolla kustannetaan osa niistä kustannuksissa, jotka Turun seudulla katetaan polttokelpoisen jätteen käsittelymaksulla.

Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan vuoden 2016 alussa ja kaatopaikkakelpoisen loppusijoitettavan jätteen kaatopaikkavero nousee 70 euroon tonnilta (55 €/t vuonna 2015). Hyödyntämiskelvottoman loppusijoitettavan jätteen nimi vaihtuu vuoden 2016 vaihteessa loppujätteeksi.

Biojätteen hyödyntämiskilpailutuksen seurauksena biojätteen käsittelymaksua voidaan laskea.  Uudeksi biojätteen käsittelymaksuksi ehdotetaan 80 €/t (alv 0 %), kun Salon seudun kunnissa nykyinen maksu on 110 €/t (alv 0 %) ja Turun seudun kunnissa pakkaamattomalle biojätteelle 110 €/t (alv 0 %). Elinkeinoelämän biojätteen käsittelymaksuksi esitetään 120 €/t (alv 0 %), kun se on ollut aikaisemmin Turun seudun kunnissa 140 €/t (alv 0 %).

Pienet jäte-erät

Vuodelle 2016 ehdotetaan pienten jäte-erien vastaanottotuotteiden ja maksujen yhtenäistämistä jätteen vastaanottopaikoissa, jotta pienasiakkaille voidaan tarjota mahdollisimman joustavat ja yhdenvertaiset jäteasemapalvelut kaikissa alueen vastaanottopaikoissa. Yhtenäistämisen vuoksi tiettyjen jätejakeiden käsittelymaksuissa tapahtuu muutoksia, osa maksuista nousee ja osa laskee. Turun seudun kunnissa monien jätelajien pienerien käsittelymaksut laskevat, koska Turun seudun kuntien nykyisissä taksoissa jäteasemamaksuihin on sisältynyt osa maksuosuudesta, joka Salon seudun kunnissa on rahoitettu perusmaksutuloilla. Turun seudun asemilla vastaanotettavien jätteiden ”perusmaksuosuutta” vastaava osuus on siirretty polttokelpoisen jätteen käsittelymaksuihin.

Salon alueen loppujätteen käsittelymaksu nousee 25 % pääasiassa jäteveron nousun vuoksi. Loppujätteen käsittelymaksun nousun vaikuttavuutta pienentää hyödynnettäväksi kerättävien jätejakeiden määrään lisääntyminen ja kaatopaikalle sijoitettavan loppujätteen määrän väheneminen. Lajitteluasemilla ehdotetaan käyttöön otettavaksi yritysasiakkaille 10 €/krt käyntimaksua, jolla katettaisiin osaltaan lajitteluasemien ylläpitokuluja.

Vaaralliset jätteet

Turun Seudun jätetaksa

Jäteastiakohtaiset maksut

Aluekeräysmaksut

Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa

Paikkaavan kiinteistökohtaisen kuljetuksen maksut Sauvossa ja Paimiossa

Paikkaavan kiinteistökohtaisen kuljetuksen maksut Salon Kiskossa

Kemiönsaaren jätetaksa

Kiinteistöittäinen keräys

Aluekeräysmaksut

Kemiönsaaren lietetaksa

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ehdotus päätöksenteon pohjana

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy on tuottanut jätemaksujen perusteena olevan jätetaksan aineiston lautakunnalle. Liitteinä ovat ehdotuksen mukaiset alueen muutetut jätetaksat maksutaulukoineen. Aikaisempiin taksoihin ja maksutaulukoihin esitetyt muutokset on kirjattu liitteisiin punaisella.

Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen

Ehdotuksen lähtökohtana on ollut se, että taksojen rakenteet pidetään ennallaan ja niihin tehdään vain tarvittavat maksutarkistukset. Taksoihin tehtyjen muutosten on katsottu olevan merkitykseltään niin vähäisiä, että päätöksenteko ei edellytä hallintolain mukaista vaikuttamismahdollisuuksien varaamista.

Liite 1Turun seudun kiinteän yhdyskuntajätteen jätetaksa maksutaulukoineen

Liite 2Kemiönsaaren jätetaksa

Liite 3Kemiönsaaren lietetaksa

Liite 4Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa

Vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää hyväksyä liitteissä 1-4 esitetyt jätetaksaehdotukset ja niiden mukaiset jätemaksut ja määrää, että taksat tulevat voimaan 1.1.2016 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Lisäksi lautakunta päättää, että Turun seudun jätetaksa ja Kemiönsaaren aluetta koskevat taksat käännetään myös ruotsiksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n palvelujohtaja Jaana Turpeinen ja asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta esitteli asiaa kokouksessa.

Jakelu

tiedAuran kunta
tiedKaarinan kaupunki
tiedKemiönsaaren kunta
tiedLiedon kunta
tiedLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tiedMarttilan kunta
tiedMaskun kunta
tiedMynämäen kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedNousiaisten kunta
tiedPaimion kaupunki
tiedParaisten kaupunki
tiedPöytyän kunta
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedSalon kaupunki
tiedSauvon kunta
tiedKaupunginhallitus


Liitteet:

Lsjhlk § 21
Liite 1:Turun seudun kiinteän yhdyskuntajätteen jätetaksa maksutaulukoineen
Liite 2:Kemiönsaaren jätetaksa
Liite 3:Kemiönsaaren lietetaksa
Liite 4:Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa