Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta2319.11.20156

11358-2015 (231)

Turun hallinto-oikeuden päätöksiä

Tiivistelmä:

Turun hallinto-oikeus on tehnyt yhden päätöksen jätemaksua koskevassa valitusasiassa ja yhden jätehuoltomääräyksiä koskevassa poikkeamislupa-asiassa. Lautakunnalle esitetään, että päätökset merkitään tiedoksi

Lsjhlk § 23

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 11.11.2015:

Päätös jätemaksuasiassa

Ympäristönsuojelujohtaja oli päättänyt alentaa kiinteistön jätemaksua vuodelta 2013 sen jälkeen kun hallinto-oikeus oli aikaisemman samaa asiaa koskeneen valituksen seurauksena palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi. Vuoden 2014 maksu oli määrätty taksan mukaisesti, koska kiinteistönhaltija ei ollut tehnyt ko. vuoden maksusta muistutusta eikä hakemusta maksun kohtuullistamiseksi etukäteen. Valituksessa oli vaadittu ympäristönsuojelujohtajan päätösten hylkäämistä ja molempien maksujen palauttamista sekä lisäksi valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen vuoden 2013 maksun osalta ja käsitellyt asian vuoden 2014 maksun osalta ns. perustevalituksena, jonka perusteella vuoden 2014 maksua on alennettu vuoden 2013 maksun tasolle. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylätty.

Päätös jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskevassa asiassa

Ympäristönsuojelujohtaja oli hylännyt hakemuksen, jolla oli haettu lupaa poiketa kunnan jätehuoltomääräyksistä siten, että vapaa-ajankiinteistölle ei järjestettäisi polttokelpoisen jätteen jäteastiaa eikä kiinteistöä liitettäisi alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen. Nauvossa sijaitsevan vapaa-ajankiinteistöllä mahdollisesti syntyvät vähäiset jätteet esitettiin toimitetavaksi Kaarinassa sijaitsevan vakituisen asunnon jäteastiaan.

Hallinto-oikeudelle tehdyssä valituksessa oli vaadittu ympäristönsuojelujohtajan päätöksen kumoamista sillä perusteella, että kiinteistöllä ei synny jätehuoltoa edellyttävää jätettä, eikä valittaja katsonut olevansa velvollinen hankkimaan vailla tyhjennystarvetta olevaa jäteastiaa. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

Oheismateriaali 1THO:n päätös jätemaksusta tehdystä perustevalituksesta 13.10.2015 nro. 15/0251/1

Oheismateriaali 2THO:n päätös jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskevassa asiassa 4.11.2015 nro. 15/0269/1

Vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää merkitä Turun hallinto-oikeuden päätökset tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.