Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Liikunnan palvelukokonaisuus 
Liikuntapalvelujohtaja1929.12.2023 

7228-2023 (01 02 01)

Kertapalkkioiden myöntäminen liikunnan palvelukokonaisuudessa - korvattu päätöksellä 22.1.2024 § 1

Henkilöstöasiantuntija Milla Forsell 19.12.2023:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) palkkausluvun 14 §:n mukaan viranhaltijalle ja työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut ja kertapalkkiolla palkitaan henkilöstöä jälkikäteen hyvästä työstä.

Kertapalkkioiden myöntämiseen saadaan käyttää enintään 0,4 % kuukausipalkkaisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkojen yhteismäärästä ja yksittäinen myönnettävä lisä voi olla enintään 5​ % viranhaltijan/työntekijän vuotuisesta tehtäväkohtaisesta palkasta. Kertapalkkion maksaminen ei voi olla peruste talousarvion ylittämiselle.

Liikunnan palvelualueet ovat edellä olevan ohjeistuksen mukaisesti valmistelleet esitykset henkilöstölle maksettavista kertapalkkiosta perustuen erinomaiseen työsuoritukseen ja tulokselliseen toimintaan.

Kansliapäällikkö on 2.6.2021 § 98 päättänyt siirtää hallintosäännön 79 §:ssä mainittua toimivaltaansa siten, että kertapalkkiosta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.

Liite 1​Liikunnan palvelukokonaisuuden kertapalkkiot 2023 (suojattu tietosuojalain mukaan, ei verkkojulkinen)

Liite 2​Liikunnan palvelukokonaisuuden kertapalkkiot 2023

Liikuntajohtaja Markus Kalmari:

Päätös​Päätin edellä mainittujen periaatteiden ja esitysten perusteella, että liitteessä 1 mainituille henkilöille maksetaan liitteessä todetun suuruinen kertapalkkio.

Kertapalkkio maksetaan samalta kustannuspaikalta, jolta henkilön palkka maksetaan lukuun ottamatta henkilöitä, joiden kohdalla on ilmoitettu poikkeava kustannuspaikka.

Markus Kalmari

liikuntapalvelujohtaja

Jakelu

tpvSarastia Oy
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedLiikuntalautakunta
tiedForsell Milla
tiedHalonen Esko
tiedKalmari Markus
tiedNummi Oskari


Liitteet:

Liipalko § 19
Liite 1:Liikunnan palvelukokonaisuuden kertapalkkiot 2023 (suojattu tietosuojalain mukaan, ei verkkojulkinen)
Liite 2:Liikunnan palvelukokonaisuuden kertapalkkiot 2023