Avustus suunnistuskarttojen tekemiseen – periaatteiden päivitys

 

Turun kaupunki tukee liikunta- ja urheiluseuroja myöntämällä avustusta suunnistus- ja sprinttikarttojen tekemiseen. Avustuksella tuetaan kustannuksia, jotka syntyvät karttojen suunnittelusta, toteutuksesta tai ostopalveluista. Uusista tai uusittavista rastistoista tai kartoista on toimitettava mallikartta. Lisäksi karttapohja on luovutettava pyydettäessä Turun Seudun urheiluakatemian käyttöön. Hakemuksia käsitellessä huomioidaan Suomen Suunnistusliiton asiantuntijalausunto toimitettujen karttojen sisältöihin liittyen. Avustukset jaetaan Suunnistusliiton lausuntoon perustuen.

Liikuntalautakunta on päättänyt vuoden 2023 avustusperiaatteista 25.10.2022 § 97. Jotta liikunta- ja urheiluseuroille sekä yhdistyksille jaettava avustus olisi tasavertaista päätettiin periaatteissa, että suunnistuskarttojen avustus on maksimissaan kyseisen vuoden harjoitustilavuokrien korvaamisavustuksen avustusprosentin mukainen. Jakamaton avustusmääräraha voidaan tällöin käyttää harjoitustilakustannusten avustamiseen.

Vuoden 2024 (liiklk 26.9.2023 § 98) suunnistuskarttojen avustusten periaatteita päivitetään seuraavasti. Vuodesta 2024 eteenpäin suunnistuskarttojen määräraha periaatteineen sisällytetään osaksi harjoitustilavuokrien korvaamisen avustusta, sillä periaatepäätöksen mukaisesti avustusmuotojen avustusprosentit määritetään jatkossa samaan tasoon. Muilta osin periaatteet säilyvät entisellään.