LIITE 1.

Harrastekorttiavustamisen harrastustoimijoiden periaatteet vuodelle 2025

Avustusmuodon tavoite

Harrastekortti on avustusmuoto, jonka tavoitteena on vähentää lasten ja nuorten liikkumattomuutta sekä edistää harrastustoiminnan jatkuvuutta. Lisäksi avustusmuodon tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ohjatun liikuntaharrastustoiminnan avulla, edistää tasavertaisuutta eri ikäryhmien, sukupuolien, asuinalueiden ja liikuntalajien harrastusmahdollisuuksien näkökulmasta, sekä hillitä harrastamisen kustannusten nousua.

 

Kohderyhmä

Harrastekortin harrastustoimijoiksi voivat hakeutua kaikki turkulaiset liikuntaa järjestävät seurat ja yhdistykset.

 

Harrastustoimijoiden periaatteet

Turkulainen liikuntaa järjestävä seura tai yhdistys, joka järjestää liikuntatoimintaa 7–19-vuotiaille, voi hakeutua harrastekorttiavustamisen harrastustoimijaksi.

oAvustuskausi on aina kalenterivuosi, jolle liikuntalautakunnan avustusten määrärahat on hyväksytty.

oEnsimmäistä kertaa hakeutuessaan harrastustoimijan tulee ilmoittaa harrastekortin periaatteisiin soveltuvat liikuntaryhmät tarvittavine lisätietoineen.

oJatkaessaan harrastustoimijana, seuran järjestämän toiminnan sopivuus harrastekorttiavustamiseen tarkastetaan jokaisen avustuskauden alussa. Tarkastettavana on liikuntalautakunnan asettamiin periaatteisiin sitoutuminen ja niiden täyttäminen, vuosittaiset harrastekorttiavustamisen liikuntaryhmät ja harrastustoimijan yhteystiedot.

Harrastustoimijan toiminnan tulee olla säännöllistä liikuntaa vähintään kerran (1) viikossa ainakin kolmen (3) kuukauden ajan.

oSäännölliseen liikuntatoimintaan huomioidaan ne ajanjaksot, kun kunnalliset liikuntapaikat ovat käytössä ja niitä on mahdollista käyttää toimintaan.

oSuoratoistona toteutettua, sähköpostitse tai muilla viestintävälineillä etäohjattua tai -valmennettua liikuntatoimintaa ei sisälly harrastekortin piiriin.

oLiikuntatoiminnaksi lasketaan valmennus- ja ohjaajaosaamisen kehittämisen mallin tasovaatimuksen täyttävä urheilu sekä harraste- ja kuntoliikunta.

7–19-vuotiaiden tulee pystyä osallistumaan harrastustoimijan järjestämän liikuntatoimintaan, jotta kohderyhmä voi käyttää harrastekortin kyseiseen toimintaan.

oHarrastaja ilmoittaa harrastusryhmänsä ja suunnattavan harrastekortin arvon harrastekortin sähköisen järjestelmän kautta.

Harrastustoimijan tulee sitoutua kouluttamaan harrastekorttiavustamisen periaatteiden mukaisen toiminnan ohjaajat ja valmentajat Turun kaupungin valmennus- ja ohjaajaosaamisen kehittämisen mallin mukaisesti.

oKoulutussuoritukset tarkistetaan seura- tai yhdistyskohtaisesti.

oEnsivaiheessa, 1.1.2025, käyttöön otetaan mallin minimitaso, minkä tulee olla suoritettuna jokaiselta seuran tai yhdistyksen harrastekorttiperiaatteiden mukaisen toiminnan ohjaajalta ja valmentajalta.

oMinimitason osaamisen sisällöt.

Tuntee YK-lapsen oikeuksien sisällöt ohjauksessa.

Ymmärtää osallisuuden käsitteen, merkityksellisyyden kokemuksen ja turvallisen toimintaympäristön tärkeyden ohjauksessaan.

Tunnistaa lapsen ja nuoren terveen kasvun tukemiseen tiettyjä periaatteita.

Tietää ohjaajan/valmentajan oikeudet, velvollisuudet ja vastuut ja osaa noudattaa niitä.

Osaa innostamisen, ilon ja motivoinnin osana ohjausta.

Osaa lapsen ja nuoren ohjaamisessa tarvittavat vuorovaikutustaidot ja ymmärtää tunnetaitojen merkityksen.

Osaa toimia ryhmän ohjaajana.

Tunnistaa kiusaamisen, syrjinnän, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ja puuttuu siihen.

Harrastustoimijan tulee sitoutua.

onoudattamaan liikuntalautakunnan avustusperiaatteiden yleisiä säädöksi, jotka liittyvät esimerkiksi tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisemiseen sekä Olympiakomitean eettisiin ohjeisiin sitoutumiseen.

ojärjestämään toimintaa, mikä perustuu Olympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan laatutekijöihin ja esimerkiksi YK:n lastenoikeuksiin harrastamisessa.

otarkistamaan jokaisen valmentajan ja ohjaajan rikostaustaotteen lasten kanssa työskentelemisestä.

otarjoamaan vähintään 2 maksutonta tutustumiskäyntiä uusille harrastajille, ennen heidän sitoutumistansa harrastustoimijan järjestämään toimintaan.

Erityisehdot

Sanktiojärjestelmä

Liikuntalautakunta valvoo harrastekorttiavustamisen periaatteiden noudattamista. Mikäli seura tai yhdistys rikkoo periaatteita tai ilmoittaa tarkoituksellisesti tietojaan virheellisesti, voidaan seura tai yhdistys poistaa harrastekorttiavustamisen harrastustoimijoiden joukosta.

 

Hakuaika vuodelle 2025

Hakuaika harrastustoimijaksi harrastekortin ensimmäiselle toimintakaudelle 1.1.2025-31.12.2025 asetetaan viimeistään syksyn 2024 aikana.