KULTTUURI- JA NUORISOLAUTAKUNTA

LIIKUNTALAUTAKUNTA

 

Tilivelvollinen viranhaltija: Anu Laitila

Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

 

Keskeiset toimintaympäristön muutostekijät

Vapaa-ajan palvelukokonaisuus uudelleenorganisoitui erikseen liikunnan ja kulttuurin palvelukokonaisuuksiksi 1.6.2023, jolloin nuorisopalvelut siirtyivät osaksi uutta lasten ja nuorten palvelukokonaisuutta. Kulttuurin palvelukokonaisuus koostuu kirjasto- ja museopalveluista sekä Turun filharmonisesta orkesterista. Vuoden 2023 mainittu vetovoima- ja tapahtumavastuualue, nykyinen tapahtumapalvelut, siirtyi uudistuksessa osaksi elinvoiman palvelukokonaisuutta. Osavuosikatsaukset raportoidaan kaupunginvaltuuston hyväksymän vuoden 2023 vapaa-ajan palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelmaan perustuen, mutta uudella organisaatiorakenteella vastuullisten viranhaltijoiden mukaan.

Toiminnallisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Vapaa-ajan palvelukokonaisuudella on vuodelle 2023 viisi strategista tavoitetta, jotka säilyvät myös kulttuuripalveluiden tavoitteina. Tavoitteet pohjautuvat kaupunkistrategiaan ja linkittyvät pormestariohjelman linjauksiin. Vapaa-ajan palvelukokonaisuuden tavoitteet ovat:

1.aktiivisuus mahdollisimman monen turkulaisen elämäntavaksi,

2.kumppanuuksia kehittämällä ja laajentamalla tuotetaan monimuotoisia palveluja kustannustehokkaasti,

3.mahdollistetaan digitaalisuuden kautta monikanavaiset ja vuorovaikutteiset palvelut,

4.edistetään asukkaiden kansalaistaitoja ja kestävää kehitystä,

5.vahvistetaan kaupungin vetovoimaa.

Kulttuuripalveluihin kohdistuu useampi pormestariohjelman toimenpide, joita jokaista on toteutettu alkuvuoden aikana. Määrällisesti eniten toimenpiteitä on kohdistunut pormestariohjelman teemaan, jonka tavoitteena on, että jokaisella turkulaisella on mahdollisuus osallistua ja tehdä sekä kokea kulttuuria iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.

Palvelukokonaisuuden yhteisenä kehittämishankkeena jatkui myös kulttuurin kärkihankkeen toteutus sekä lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen yhteistyössä liikunnan sekä nuorisopalveluiden kanssa. Myös asiakaslähtöinen tiedolla johtaminen –kokonaisuuden suunnittelua ja toteutusta edistetään yhdessä konsernihallinon tietopalvelujen kanssa. Olemassa olevat talousarviolausekkeet eivät kohdistuneet kulttuurin palvelukokonaisuuteen.

Tavoitteita seurataan toiminta- ja palvelusuunnitelmiin kirjattujen tavoitteiden sekä tavoitteellisten tunnuslukujen avulla. Kirjastopalveluiden kokonaisuus esiopetukselle on valmis. Kirjaston erityisenä kehittämiskohteena ovat olleet monikieliset palvelut ja Vaski-verkkokirjastoon on avattu kokonaisuus Kirjasto eri kielillä. Uutena lukutaitoprojektina käynnistetty Lukutuki kirjastossa, jossa kohderyhmänä ovat aikuiset. Museopalveluilla on käynnistynyt ei-asiakkaiden tavoittamiseen tehtävä Kaikkien museo -hanke. Museopalvelut ovat yhdessä it-palveluiden kanssa valmisteelle verkkokauppa- ja opasvarausjärjestelmien hankintoja. Orkesteri on asiakaskyselyiden myötä oppinut paremmin asiakaskäyttäytymistä. Yleisö- ja kohderyhmätyö onkin kehittänyt uutta matalan kynnyksen toimintaa ja yhteistyön muotoja.

 

Taloudellisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Kulttuurin palvelukokonaisuus tulee ennusteen mukaan ylittämään talousarvion toimintakatteen 392 723 eurolla. Tulojen ennustetaan ylittyvän 948 015 eurolla ja menojen 1 340 739 eurolla. Kulttuurin palvelukokonaisuuden osuus ennakoimattomista henkilöstökuluista on 0,3 milj. €. Investointimenojen ennustetaan toteutuvan suunnitellusti.

 

Tilivelvollinen viranhaltija: Annina Lehtiö-Vainio

Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Keskeiset toimintaympäristön muutostekijät

Vapaa-ajan palvelukokonaisuus uudelleenorganisoitui erikseen liikunnan ja kulttuurin palvelukokonaisuuksiksi 1.6.2023, jolloin nuorisopalvelut siirtyivät osaksi uutta lasten ja nuorten palvelukokonaisuutta. Kulttuurin palvelukokonaisuus koostuu kirjasto- ja museopalveluista sekä Turun filharmonisesta orkesterista. Vuoden 2023 mainittu vetovoima- ja tapahtumavastuualue, nykyinen tapahtumapalvelut, siirtyi uudistuksessa osaksi elinvoiman palvelukokonaisuutta. Osavuosikatsaukset raportoidaan kaupunginvaltuuston hyväksymän vuoden 2023 vapaa-ajan palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelmaan perustuen, mutta uudella organisaatiorakenteella vastuullisten viranhaltijoiden mukaan.

Toiminnallisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Vapaa-ajan palvelukokonaisuudella on vuodelle 2023 viisi strategista tavoitetta, jotka säilyvät myös nuorisopalveluiden tavoitteina. Tavoitteet pohjautuvat kaupunkistrategiaan ja linkittyvät pormestariohjelman linjauksiin. Vapaa-ajan palvelukokonaisuuden tavoitteet ovat:

1.aktiivisuus mahdollisimman monen turkulaisen elämäntavaksi,

2.kumppanuuksia kehittämällä ja laajentamalla tuotetaan monimuotoisia palveluja kustannustehokkaasti,

3.mahdollistetaan digitaalisuuden kautta monikanavaiset ja vuorovaikutteiset palvelut,

4.edistetään asukkaiden kansalaistaitoja ja kestävää kehitystä

5.vahvistetaan kaupungin vetovoimaa.

Nuorisopalveluiden toiminta linkittyy useaan pormestariohjelman toimenpiteeseen, joista jokaista on edistetty alkuvuoden aikana. Nuorisopalveluiden kehittämishankkeena jatkui myös lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen yhteistyössä kulttuurin sekä liikunnan palvelukokonaisuuksien kanssa. Kuusi olemassa olevaa talousarviolauseketta kohdistui nuorisopalveluihin.

Tavoitteita seurataan toiminta- ja palvelusuunnitelmiin kirjattujen tavoitteiden sekä tavoitteellisten tunnuslukujen avulla. Nuorisopalvelut ovat vahvistaneet suunnitellusti etsivää ja liikkuvaa nuorisotyötä. Kohdennettuun nuorisotyöhön on muun muassa palkattu toiminnanjohtaja kehittämään toimintaa. Nuorilta saatu palaute liikkuvasta nuorisotyöstä on ollut positiivista. Yökahvilan ja liikkuvan nuorisotyön minikilpailutus ei vielä tuottanut tulosta.

Taloudellisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Nuorisopalvelut tulee ennusteen mukaan ylittämään talousarvion toimintakatteen 48 993 eurolla. Tulojen ennustetaan alittuvan 10 494 eurolla ja menojen ylittyvän 38 400 eurolla. Nuorisopalveluiden osuus ennakoimattomista henkilöstökuluista on 0,1 milj. €. Tarkempi tiliryhmäkohtainen talouden seurantatieto liitteessä.

Maksutuottojen kertyminen on suunniteltua vähäisempää leirien ja retkien vähennyttyä ja ilmaispalvelujen lisäännyttyä. Lisäksi liikennekaupungin toiminnasta vastaa nyt palveluntuottaja. Liikennekaupunki on aiempina vuosina ollut nuorisopalveluiden suurin yksittäinen tulonlähde. Myös vuokratulot ovat laskeneet. Suurin osa tiloista on asiakkaille maksuttomia.

Nuorten työllistämiseen tarkoitetuista kesätyömäärärahoista jäi osa käyttämättä. Työpaikkoja oli vähemmän tarjolla, koska suurin osa aiemmin nuoria työllistäneistä toimipisteistä siirtyi hyvinvointialueelle ja kaupunki ei voinut tarjota työpaikkoja Varhaan.

 

Tilivelvollinen viranhaltija: Markus Kalmari

Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Keskeiset toimintaympäristön muutostekijät

Vapaa-ajan palvelukokonaisuus uudelleenorganisoitui erikseen liikunnan ja kulttuurin palvelukokonaisuuksiksi 1.6.2023, jolloin nuorisopalvelut siirtyivät osaksi uutta lasten ja nuorten palvelukokonaisuutta. Kulttuurin palvelukokonaisuus koostuu kirjasto- ja museopalveluista sekä Turun filharmonisesta orkesterista. Vuoden 2023 mainittu vetovoima- ja tapahtumavastuualue, nykyinen tapahtumat-vastuualue, siirtyi uudistuksessa osaksi elinvoiman palvelukokonaisuutta. Osavuosikatsaukset raportoidaan kaupunginvaltuuston hyväksymän vuoden 2023 vapaa-ajan palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelmaan perustuen, mutta uudella organisaatiorakenteella vastuullisten viranhaltijoiden mukaan.

Toiminnallisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Vapaa-ajan palvelukokonaisuudella on vuodelle 2023 viisi strategista tavoitetta, jotka säilyvät myös liikuntapalveluiden tavoitteina. Tavoitteet pohjautuvat kaupunkistrategiaan ja linkittyvät pormestariohjelman linjauksiin. Vapaa-ajan palvelukokonaisuuden tavoitteet ovat:

1.aktiivisuus mahdollisimman monen turkulaisen elämäntavaksi,

2.kumppanuuksia kehittämällä ja laajentamalla tuotetaan monimuotoisia palveluja kustannustehokkaasti,

3.mahdollistetaan digitaalisuuden kautta monikanavaiset ja vuorovaikutteiset palvelut,

4.edistetään asukkaiden kansalaistaitoja ja kestävää kehitystä,

5.vahvistetaan kaupungin vetovoimaa.

Liikunnan palvelukokonaisuuteen kohdistuu neljä pormestariohjelman toimenpidettä, joita jokaista on edistetty alkuvuoden aikana. Suurin osa toimenpiteistä kuuluu pormestariohjelman teemaan Hyvinvoinnin edistäminen ja palveluiden kehittäminen – Hyvinvoiva Turku. Palvelukokonaisuuden kehittämishankkeena jatkui myös lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen yhteistyössä kulttuurin sekä nuorisopalveluiden kanssa.

Tavoitteita seurataan toiminta- ja palvelusuunnitelmiin kirjattujen tavoitteiden sekä tavoitteellisten tunnuslukujen avulla.

Taloudellisten tavoitteiden olennaiset poikkeamat

Liikuntalautakunta tulee ennusteen mukaan ylittämään talousarvion toimintakatteen 287 360 eurolla. Tulojen ennustetaan ylittyvän 306 905 eurolla ja menojen 594 265 eurolla. Investointimenojen ennustetaan toteutuvan suunnitellusti. Ennakoimattomiin palkankorotuksiin varauduttiin kaupunkitasoisesti. Ennakoimattomia henkilöstökuluja tulee liikuntalautakunnalle vuoden loppuun mennessä arvion mukaan noin 0,1 milj. €.

Toiminnan tavoitteet

Talousarviolausekkeet

Lautakunta

Talousarviolauseke

Toteutunut 30.6.2023

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Palvelukokonaisuudelle kohdennettu tuottavuustavoite tulee kohdistaa siten, että se ei kohdistu nuorten kanssa tehtävään työhön.

Tilinpäätökseen verrattuna nuorisopalvelualueeseen ei ole kohdennettu tuottavuustavoitetta. TA 2023 kasvu TP 2022 verrattuna 3,3 %. ilman palkankorotuksia ja kustannustasokasvun huomioimista.

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Vahvistetaan etsivää ja liikkuvaa nuorisotyötä.

*Valo Valmennus ry:lle on annettu lisäresurssia etsivään nuorisotyöhön.
*Yökahvila- ja liikkuvan toiminnan minikilpailutus on toteutettu, johon ei tullut tarjouksia. Kilpailutuksen jatkosta päätetään elokuussa.
*Nuorten juhlapäivien jalkautuminen toteutunut vapun ja koulunpäätöksen osalta onnistuneesti työntekijöiden, kumppaneiden ja yhteistyötahojen kanssa. Seuraavana koulunpäätösviikonloppu.
*Perustettu jalkautuvaa työtä tekevien operatiivisten työntekijöiden whatsapp-rinki nuorten ajankohtaisten ilmiöiden havainnoille.

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Vahvistetaan yhteistyötä poliisin kanssa nuorten häiriökäyttäytymisen vähentämiseksi.

Tilannekuvajohtamista on toteutettu säännöllisesti. Ankkurin nuorisotyöntekijä vaihtunut, rekry käynnistymässä.

Hankerahoituksia nuorten häiriökäyttäytymiseen saatu OKM:ltä. Tehtävät konsernihallinnon toimesta rekrytointivaiheessa. Resursseja kohdistumassa myös nuorisopalveluihin.

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Päätetään paikka skeittipuistolle, hyvien joukkoliikenneyhteyksien lähellä.

Nuorisopalvelut on osallistunut palveluverkkojohtajan koolle kutsumaan valmisteluun. Valmistelu jatkuu.


Liikuntapalvelut valmistelee hankekorttia päätöksentekoon harrastajia osallistaen. Hanke on tarkoitus esittää toteuttavaksi hankekorttipäätöksen pohjalta suunnittelu- ja toteutusmallilla vuonna 2025. Tähän tulee varata määrärahat.

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Kesäaikana toiminnan painopiste siirretään nuorisotaloista liikkuvaan nuorisotyöhön.

Kesällä toteutettu liikkuvaa pääosin ulkona tapahtuvaa nuorisotoimintaa, mm. Kupittaalla, asuinalueilla, uimarannoilla ja puistoissa. Konseptoitu Kesänuki-toimintamallia, jota arvioidaan kesäkauden päätyttyä elokuussa. Kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia.

Kulttuuri- ja

nuorisolautakunta

Lisätään nuorisopalveluihin 20 000 € nuorten pahoinvointia ehkäiseviin hankkeisiin omana toimintana ja avustuksilla.

Avustussummaa on kasvatettu. Musiikkitoimintaan on lisätty räätälöityä palveluja erityistarpeisiin.

 

Pormestariohjelman toimenpiteet

Teema: Hyvinvoinnin edistäminen ja palveluiden kehittäminen – Hyvinvoiva Turku

Nro

Tavoite

Talousarvio 2023

Toteutunut 30.6.2023

16

Edistetään nuorisotyön ja kolmannen sektorin yhteistoimintaa ja vuoropuhelua, jotta kolmas sektori olisi aktiivisesti edistämässä nuorten oloja koronasta toipumisessa.

Kumppanuuden vahvistaminen mm. etsivässä nuorisotyössä, nuorten hyvinvoinnin tukeminen monialaisella yhteistyöllä.

*Kohdennettuun nuorisotyöhön palkattu uusi toiminnanjohtaja, jonka vastuualueella mm. liikkuva nuoristyö
*Asukasbudjetin kautta tullut oppilaitosyhteistyö Vamoksen toteuttamana käynnissä, työpajayhteistyö Sosped kanssa alkamassa sis. mm. ruotsinkielistä palvelua.
*Nuorten juhlapäivien jalkautuminen toteutunut vapun ja koulunpäätöksen osalta onnistuneesti työntekijöiden, kumppaneiden ja yhteistyötahojen kanssa. Seuraavana koulunaloitusviikonloppu.
*Perustettu jalkautuvaa työtä tekevien operatiivisten työntekijöiden whatsapp-rinki nuorten ajankohtaisten ilmiöiden havainnoille.
*Vimman toimintakonseptia kehitetään mahdollistamaan monimuotoisempi toiminta-alusta kumppaneille.

17

Kouluihin toteutetaan luontaiseen liikkumiseen innostavia kokeiluja, joiden suunnittelussa kuunnellaan lapsia ja nuoria.

Liikuntapalvelut: Lasten ja nuorten liikuntapalvelutuotteiden ja harrastamisen Turun mallin, sekä liikkuvakoulu ohjelman (Kärkihankekytkös Yhteisöllinen Turku (TP) kehittämistä jatketaan toiminta- ja hankesuunnitelmien mukaisesti.

Harrastamisen Suomen mallin kerhot, (myös liikunnalliset) toteutettu, välitunti liikuttaminen ja välinehankinnat omatoimisen liikkumisen tukemiseksi toteutettu lapsia ja nuoria kuullen.

18

Tavoitteena on, että jokaisella turkulaisella on mahdollisuus osallistua ja tehdä sekä kokea kulttuuria iästä tai elämäntilanteesta riippumatta.

Kirjaston asiakaspalvelun kehittäminen -projekti, jossa panostetaan vuorovaikutteiseen palvelukulttuuriin, jatkuu vuonna 2023. Elämyspolun laajeneminen kirjastopalveluissa (toinen aste, varhaiskasvatus).
Museopalvelut: Osallisuuden ja vuorovaikutuksen vahvistaminen museopalveluissa. Kokoelmakeskushankkeen edistäminen. Museon toiminta helposti saavutettavana, laajasti palvelevana sekä vetovoimaisena kulttuuripalveluna toteuttaa. Ei-asiakkaiden tavoittaminen, kokoelmakeskushanke, vastuumuseotyö ja ilmastolupaus -hanke. Turun museokeskus etenee Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän käyttöönotossa.

Nuorisopalvelut: Harrastamisen edistäminen, nuorison tila- ja palveluverkkoselvitys, nuorten osallistaminen.

Orkesteri: Pyritään ymmärtämään ja ennakoimaan asiakaskäyttäytymistä entistä paremmin, jotta sisällöillä ja viestinnällä voidaan tukea eri yleisöryhmien paluuta orkesterin palveluiden piiriin sekä houkutella uusia yleisöjä. Kausikorttiasiakkaille suunnataan kohdennettua viestintää ja heille järjestetään omia tilaisuuksia. 60 yleisötyötapahtumaa ja 30 Lasten- ja nuortentapahtumaa.

Kirjasto: asiakaspalvelun kehittäminen -projekti on edennyt suunnitelman mukaisesti. Elämyspolun toisen asteen kokonaisuuden suunnittelu tapahtuu osana Faksista jodeliin -projektia, kirjaston kokonaisuus esiopetukselle on valmis.

Museopalvelut: Ei-asiakkaiden tavoittamiseen tehtävä Kaikkien museo -hanke on käynnistynyt. Kokoelmakeskushankkeessa on aloitettu uuden hankintakilpailutuksen valmistelu ja jatkettu kokoelmien pakkaamista. Maakunnallinen Ilmastolupaus -hanke on edennyt alueen museoiden osatoteutuksien tuottamisella. Ekokompassijärjestelmässä valmistunut ympäristöohjelma on käytössä.

Nuoriso: Nuorisopalvelut ovat toteuttaneet Kiva-loma toimintaa 2023 kesäkauden suunnitellusti. Harrastustoimintaa on toteutettu monimuotoisesti nuorisopalveluissa omana perustoimintana, ja nuorisopalvelut ovat aktiivisesti mukana harrastamisen Turun mallissa. Nuorten osallistaminen on aktiivinen perusote nuorisotyössä. Palveluverkkotyötä on jatkettu konsernihallintojohtoisesti. Myös kulttuuripalveluverkkoselvitys käynnistynyt. Uusi Turku organisaatio 1.6. alkaen.

Orkesteri: Orkesteri on tehnyt useita asiakaskyselyitä, joiden myötä asiakaskäyttäytymistä on opittu ymmärtämään entistä paremmin. Orkesterin ohjelmasisällöillä ja viestinnällä tuetaan eri yleisöryhmien mahdollisuuksia osallistua orkesterin tapahtumiin sekä houkutellaan uusia yleisöjä. Kausikorttiasiakkaille ja ryhmämyyjille on suunnattu kohdennettua viestintää ja järjestetty omia tilaisuuksia. Monipuolista yleisötyötä on lisätty kuluvan vuoden aikana.

19

Perustetaan Turkuun Taiteiden talo -konsepti.

Taiteen talo Oy perustettu ja hallitus aloittanut työskentelynsä. Henkilöstön rekrytoinnit toteutettu ja konseptin kehittäminen sekä rahoitushaut jatkuvat.

Järjestetty sidosryhmille konseptointityöpajoja sekä kerrokantasi -sivustolla kerätty ideoita Taiteen talon tulevaisuuden palveluista. Haetaan rahoituksia digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen. Investointituki saatu OKM:ltä.

20

Valtuuston hyväksyttäväksi tuodaan liikuntaverkkoselvitys.

”Turku liikuttaa kaikkia” liikuntapaikkaverkkoselvitys ja uusi avustamisen malli on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2022 ja toimeenpano jatkuu.

Toteutui vuonna 2022, valmistelu täytäntöön panoon (2025) jatkuu suunnitelmien mukaan. Harrastekortin sähköisen järjestelmän määrittelyyn, rakentamiseen ja hankkimiseen on perustettu erillinen hanke, joka etenee aikataulussa.

21

Kulttuuri on osa hyvää elämänlaatua ja jatkuvaa oppimista, ja kulttuurilla on erityinen merkitys hyvinvoinnin edistämisessä ja yksinäisyyden torjumisessa.

Kirjasto: Erityisryhmien palvelut kirjastossa. Kirjaston perustehtävään kuuluu lukemisen edistäminen sekä tarjota tukea ja ohjausta monipuoliseen lukutaitoon. Hyvä lukutaito ehkäisee syrjäytymisestä. Kansallista lukutaitostrategiaa toteutetaan Faksista Jodeliin ja Lukutuki kirjastossa -kehittämishankkeilla.
Nuorisopalvelut: Kulttuurinen
nuorisotyö nuorten hyvinvoinnin edistäjänä, erityisryhmille räätälöityjä nuorisopalveluita laajalla yhteistyöllä, etsivä harrastustoiminta.
Orkesterin yleisö- ja kohderyhmätyö kehittää uutta matalan kynnyksen toimintaa ja yhteistyön muotoja. 9 laitos- ja vanhainkotikonserttia

Museopalvelut: Biologisen museon uudistamisprojekti: Turun museokeskuksen museotoimipaikkoja uudistetaan suunnitelmallisesti perhe- ja kulttuurimatkailukohteina. Biologisen museon uudistamisprojekti toteutuu 2022–2024.

Kirjasto: Erityisenä kehittämiskohteena ovat olleet monikieliset palvelut ja Vaski-verkkokirjastoon on avattu kokonaisuus Kirjasto eri kielillä. Kulttuurikoordinaattorit toteuttivat 126 tapahtumaa, joissa 6318 osallistujaa. Uutena lukutaitoprojektina käynnistetty Lukutuki kirjastossa, jossa kohderyhmänä aikuiset, Faksista Jodeliin jatkuu suunnitelman mukaisesti.

Nuorisopalvelut: Vimman uutta toimintakonseptia kehitetään nuorten tarpeita kuullen, etsivää harrastustoimintaa ja erityisryhmien toimintaa on lisätty erityisesti musiikkitoiminnassa ja lasten kulttuuripalveluissa. Kaikille avointa, maksutonta toimintaa on lisätty.

Museopalvelut: Biologisen museon uudistamisprojektissa on hyväksytty museon remonttisuunnitelmat ja jatkettu sisällönsuunnittelua.

Orkesteri: Yleisö- ja kohderyhmätyö on kehittänyt uutta matalan kynnyksen toimintaa ja yhteistyön muotoja. Keväällä kokonainen työviikko varattiin pienyhtyeiden yleisötyökonserteille, ja työehtosopimuksen päivityksen myötä erilaisia pienyhtyeiden esiintymisiä on voitu ja voidaan järjestää entistä jouhevammin. Joulukuussa ohjelmassa on suuremman orkesterin laitos- ja vanhainkotikonserttikiertue. Tulevalle kaudelle konseptoidaan uutta usean kulttuurilaitoksen yhteistä hanketta uteliaille kulttuurinnälkäisille.

22

Turkulaiset taiteilijat ovat kulttuurikaupungin vahvuus ja luovien alojen merkitys kasvaa myös taloudellisessa mielessä koko ajan.

Toteutetaan osana Kulttuurin kärkihanketta.

Taiteilijoiden toimintaedellytyksiä vahvistettu verkostoitumisten ja osaamisen lisäämisen toimenpitein. Lisäksi luotu ja avattu kulttuurin välitilamalli -pilotti. Kahteen taiteilijakokeiluun rekrytty taiteilijat ja työ käynnistynyt. Kulttuuria ja taidetta kaupunkitilaan suunnitelmat käynnissä.

36

Taide, kulttuuri ja luovat alat vahvistavat hyvinvointia sekä alueen elinvoimaa.

Historian ja tulevaisuuden museo ja Taiteen talon konseptin rakentaminen. Osallistutaan Musiikkitalon ja sen toimintakonseptin suunnitteluun ja kehittämiseen. Avustukset ja kolmannen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö. Palvelualueet mukana kulttuurin kärkihankkeessa.

Historian ja tulevaisuuden museo -hanke on edennyt suunnitellusti syksyllä käynnistyvän arkkitehtuurikilpailun valmistelulla.

37

Liikunnan tulee olla osa lasten päivää myös kouluissa. Koulujen opetustilojen, pihojen ja koulumatkojen tulee innostaa luontaiseen liikkumiseen

Kaikki palvelualueet toteuttavat osaltaan: Liikkuvaa koulua ja Harrastamisen Turun mallia kehitetään edelleen, jotta osaaminen kehittyy tilojen hyödyntämisessä ja luontaiseen liikkumiseen innostus lisääntyy.

Etenee suunnitelmien mukaan. Joka vuosi kouluissa laaditaan liikkuva koulu mallin mukaisesti nykytilan analyysi ja toimintasuunnitelma, jota toteutetaan.

 

Teema: Jatkuvasti parempi Turku

Nro

Tavoite

Talousarvio 2023

Toteutunut 30.6.2023

47

Koronan aikana olemme osoittaneet olevamme tarvittaessa nopea ja ketterä toimija.

Kirjasto: Kirjastot ja tietojohtaminen -projektin tulosten vieminen käytäntöön. Kuntien yhteiseen e-kirjastoon osallistuminen.

Nuorisopalvelut: digitaalisten työmuotojen, sähköisen nuorisokortin ja palveluverkon kehittäminen. Nuoriso-passin käyttöönoton selvittäminen.

Orkesteri: digitaalisilla palveluilla turvataan alueellisia kulttuuripalveluita ja ihmisten osallisuutta ja osallistumista. 10 verkkokonserttia.

Museopalvelut: Verkkokaupan ja digitaalisen asiointipalvelun kehittäminen: haluttujen ominaisuuksien määrittely ja yhteistyö IT-palveluiden kanssa.

Liikuntapalvelut: Digitaaliset liikuttamisen palvelut.

Kirjasto: Kirjastot ja tietojohtaminen - projekti edennyt ja meneillään kelluvan kokoelman hallintajärjestelmän kilpailutus sekä Power BI -raportoinnin kehittäminen yhteistyössä muiden kirjastojen kanssa. Kuntien yhteinen e-kirjasto edennyt valtakunnallisesti aikataulussa.

Nuoriso: nuorisopalvelut ovat käynnistäneet sähköisen nuorisokortin tarvemäärittelyn ja se on kirjattu vuoden 2024 it-investointilistaan. Neuvotteluja on käyty yhdessä liikunnan kanssa. Kortin eri muotoja ja malleja on selvitetty aktiivisesti, yhtenä mahdollisuutena liikunnan Harrastuskortti.

Museopalvelut: Verkkokauppa- ja opasvarausjärjestelmien hankintoja on valmisteltu yhdessä it-palvelujen kanssa.


Orkesteri: digitaalisilla palveluilla turvataan alueellisia kulttuuripalveluita ja ihmisten osallisuutta ja osallistumista. 10 verkkokonserttia, lisäksi uudet matalan kynnyksen virtuaalikonserttivierailut lisätty TFO Live -verkkokonserttiarkistoon.

Liikuntapalvelut: Vuonna 2022 toteutettu HeiaHeia -hyvinvointisovelluksen pilottivaihe analysoitiin suunnitellusti alkuvuodesta 2023.

Teema: Kestävän kasvun Turku

Nro

Tavoite

Talousarvio 2023

Toteutunut 30.6.2023

55

Laaditaan visio Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alue. Huomioidaan yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden

Uusi päivitetty sopimus ja uusi toimitusjohtaja Forum Marinumiin: käynnistetään seuraava vaihe, jossa Forum Marinum koordinoi operatiivista yhteistyötä ja kehittämisen linjoja: tieteen polarisointi, merellisen luonnon ja ympäristön suojelu, saaristomatkailun edistäminen ja oppimisympäristön kehittäminen.

Merikeskuksen operatiivinen kehittäminen ja koordinaatio on käynnistynyt Forum Marinumissa. Kumppanuuspäällikkö aloittaa työnsä kesäkuussa jatkaen aloitettua monialaisen ja laajan verkoston kanssa tehtävää yhteistyötä ja kehittämislinjoja sekä edistäen uusia aloitteita. Merikeskuksen alueen pitkän kesäkauden, vilkkaan tapahtumajakson ja laajennetun sesonkiajan elävöittämisen tehtäviin on rekrytoitu tuottaja.

Teema: Matkailu ja saavutettavuus – Tapahtumien Turku

Nro

Tavoite

Talousarvio 2023

Toteutunut 30.6.2023

73

Tavoitellaan kiinnostavia, vahvoja tapahtumia niin kulttuurin, urheilun kuin tieteen aloilla on ympäri vuoden.

Orkesteri: Ulosvuokraustoiminnan kehittämistä asiakaslähtöiseksi jatketaan.
Vetovoima ja tapahtuma: Tapahtumien vaikuttavuuden arviointi 2022–
2023. Elämyskalenterin uudistaminen 2022–2023. Vetovoiman vuosikellon kehittäminen 2022–2023.

Orkesteri: ulosvuokraustoiminnan kehittämistä asiakaslähtöiseksi jatketaan. Tarkastellaan konserttitalon hinnastoa ja palvelulupausta.

74

Turku panostaa matkailun kehittämiseen voimakkaasti ja siinä onnistumiseksi houkuttelee alan toimijoita yhteen. Lentoaseman ja satamatoimintojen kilpailukyvystä tulee huolehtia. Kansainvälisen matkailun kasvattaminen on yksi elinkeinopolitiikan keskeisistä tavoitteista.

Museopalveluiden kehittäminen osana matkailutoimintaa: vuoden 2022 analyysin pohjalta kehittämiskohteen projektointi.
Tapahtumatoiminnon yhteistyö keskustan kehittämisen kärkihankkeen sekä kirkon kanssa.

Museopalvelut: Toiminnan kehittämistä osana matkailupalveluja on jatkettu.

75

Kaupungin 800-vuotisjuhlavuosi 2029 on alusta koko vuoden kestävälle tapahtumalle ja sille asetetaan selkeät tavoitteet.

Sisällytetään kaikkien kaupungin omien palvelualueiden ja 3. sektorin suunnitelmiin.
Historian ja tulevaisuuden museo -hanke: museon päänäyttelyn sisältöjä
yhteiskehitetään. Vuodelta 2022 siirtynyt arkkitehtuurikilpailu avataan. Vuoden aikana hankkeessa toteutetaan kaupunkiympäristöön levittäytyvä Kohtaa kaupunki, kohtaa turkulainen projekti.

Museopalvelut: Historian ja tulevaisuuden museo -hanke on edennyt suunnitellusti. Päänäyttelyn yhteiskehittäminen ja syksyllä alkavan arkkitehtuurikilpailun valmistelut ovat käynnissä. Kohtaa kaupunki -projektissa Reinbergin vanhat kaupunkikuvat on tuotu nähtäville alkuperäisille kuvauspaikoilleen.

76

Kulttuuri on merkittävä osa kiinnostavaa ja vetovoimaista Turkua.

Museopalvelut: Biologisen museon kehittämisprojektin sovittuja toimenpiteitä edistetään suunnitellusti.
Orkesteri: ylläpitää kansainvälisen tason konserttitoimintaa ja tuottaa laaja-alaisesti erilaisille kohderyhmille suunnattua toimintaa. Musiikkitalolle rakennetaan korkeatasoinen julkisuuskuva. 20 sinfoniakonserttituotantoa ja 10 uusintaa, 8 kamarimusiikkikonserttia ja 6 teema-/viihdekonserttia.

Vetovoima ja tapatuma: Vetovoiman ja matkailun vaikuttavuuden arvioinnin ja ennakoinnin työkalun kehittäminen ja
sen pilotointi Merellisessä Turussa ja Linnanniemessä. Ruokakaupunki Turku -kehittämislinjojen syventäminen. Vanhan kaupungin elävöittäminen: Pyhiinvaelluskeskus jatkaa toimintaa tuomiokirkossa. Kaupunkiopastuksen koordinaation jatkaminen ja uusien palveluopastamisen toimintamallien kehittäminen.

Museopalvelut: Biologisen museon uudistamisprojektissa on hyväksytty remonttisuunnitelmat ja jatkettu sisällönsuunnittelua.

Orkesteri: tuottaa ja ylläpitää laaja-alaisesti erilaisille kohderyhmille suunnattua, kansainvälisen tason konserttitoimintaa. Musiikkitalolle rakennetaan korkeatasoinen julkisuuskuva. 20 sinfoniakonserttituotantoa ja 10 uusintaa, 8 kamarimusiikkikonserttia ja 6 teema-/viihdekonserttia.
Vetovoiman vaikuttavuuden työkalua pilotoitiin vuonna 22 ja sen jatkokehittäminen osaksi kaupungin järjestelmiä on käynnistetty yhdessä kärkihankkeiden kanssa. Ruokakaupunki Turku kehittämistyössä on koottu monialainen kehittämisohjelma ja se valmistumassa. Michelin tähtienluovutustilaisuuden ympärille kesäkuun alkuun on koottu monipuolinen tapahtumakokonaisuus, Turun ruokaviikot ja Michelin Galan suurta huomiota hyödynnetään erilaisin medialle ja keittiömestareille suunnatuin oheistapahtumin.

 


Käyttötalouden ja investointien määrärahat ja tuloerät, 1 000 €

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta

Käyttötalousosa

Investointiosa

 

Kulttuuripalvelut

Käyttötalousosa

Investointiosa

Nuorisopalvelut

Käyttötalousosa

 

Investointiosa


Liikuntalautakunta

Liikuntapalvelut

Käyttötalousosa

Investointiosa