Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta8919.10.202110

379-2021 (02 05 01)

Avustus Hirvensalon laskettelurinteen toiminnan kehittämiseksi 2021

Tiivistelmä: -

Liiklk § 89

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi / erityisasiantuntija Annakaisa Ahtiainen:

Tausta

Turun Hirvensalossa sijaitseva laskettelu- ja talviliikuntakeskus tarjoaa virkistystoimintaan ja tavoitteelliseen harrastustoimintaan hyvät olosuhteet erityisesti lapsille ja nuorille sekä lapsiperheille. Talvikohteena näin etelässä sijaitseva laskettelukeskus vaatii paljon työtä laadukkaiden rinnepalveluiden luomiseksi.

Turun kaupunginhallitus on 18.6.2018 § 254 päättänyt, että Hirvensalon laskettelukeskuksen toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti. Liikuntalautakunta on 23.10.2018 § 97 linjannut toimenpiteet kehittämisen edistämiseksi käytännössä. Päätöksissä jaetaan vastuut Turun kaupungin liikuntapalvelujen ja Turun Slalomseura ry:n toimintojen osalta laskettelukeskuksen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Turun kaupunki otti 1.1.2019 alkaen vastuulleen Hirvensalon laskettelurinteen alueen kiinteistöjen vuokra-, ylläpito- ja korjauskulut. Kiinteistöt siirtyivät kaupungin liikuntapalveluiden sisäisiin vuokriin. Kaupungin tilapalvelut vastaa ylläpito- ja korjaustöistä.

Kaupunki on toteuttanut alueen vesi- ja sähköinfran kuntokartoituksen, jonka perusteella on aloitettu infran peruskorjauksen suunnittelu. Lisäksi tarkoituksena on uusia rinnevalaistusta sekä rakentaa uusi huoltohalli vanhan tilalle. Tavoitteena on saada suunnitellut työt toteutettua vuonna 2022.

Turun Slalomseura ry jatkaa Hirvensalon laskettelurinteen toiminnan operaattorina. Yhdistys kantaa kaikki vastuut ja kustannukset, jotka syntyvät rinnepalveluiden tuottamisesta sekä saa myös kaiken palveluista saatavan tuoton. Yhdistyksen omaisuutena ja ylläpidettävänä on kaikki rinnetekniikka, kuten hissit ja rinteen hoitokalusto. Turun Slalomseura ry on sitoutunut myös maksamaan kaikki kaupungin myöntämät rahoituslainat (kh 11.8.2014 § 311 ja kh 6.11.2017 § 478) sovitun maksuaikataulun mukaisesti.

Vuoden 2021 avustus

Kaupunginhallituksen päätöksen (18.6.2018 § 254) mukaisesti, Turun Slalomseura ry:llä on vuosittain mahdollisuus anoa liikuntalautakunnalta 30 000 euron avustusta, joka tulee käyttää toiminnan kehittämiseen ja palveluiden laadukkaampaan toteuttamiseen. Turun Slalomseura ry on hakenut 30.9.2021 30 000 euron erityisavustusta Hirvensalon laskettelurinteen toiminnan kehittämiseen kaudelle 2021–2022.  

Liikuntalautakunnan päätöksillä 23.10.2018 § 97, 12.11.2019 § 98 ja 12.5.2020 § 46 Turun Slalomseura ry:lle on myönnetty 30 000 euron avustus liikuntalautakunnan avustusmäärärahoista. Osoituksena sitoutuneesta toimintansa kehittämisestä yhdistys on tehnyt kehittämistoimenpiteitä rinnealueille ja kalustoonsa, toteuttanut sovitusti kausikorttikampanjoita sekä korottanut lippujen hinnoittelua tulorakennetta vakauttaakseen. Yhdistys on selkeyttänyt toimintojaan ja seuran rakenteita siten, että varsinainen seura- ja valmennustoiminta on irrotettu muusta rinnetoiminnasta.

Kauden 2021–2022 kehittämissuunnitelmassaan Turun Slalomseura ry korostaa toimintaedellytysten varmistamista. Yhdistyksen tarkoituksena on hankkia toimintavarmempi ja käyttötarkoituksen paremmin soveltuva rinnetyökone sekä investoida lumetusjärjestelmän putkistojen korjaamiseen ja kehittämiseen. Nyt haettu avustus kohdennettaisiin lumetusputkiston uusimiseen vedenjakelun kapasiteetin kasvattamiseksi (arvio n. 15 000 €) sekä kahden uuden aiempaa tehokkaamman lumitykin hankintaan (arvio n. 29 000 €).

Liikuntalautakunnan vuoden 2021 avustusmäärärahoista 65 761 euroa on varattu kohdennettuihin erityisavustuksiin (liiklk 26.1.2021 § 7). Määrärahavarauksesta on avustettu tilapäisiä tilakustannuksia 30 761 eurolla (liiklk 23.3.2021 § 27), jolloin määrärahaa on jäljellä 35 000 euroa. Avustus laskettelurinteen toiminnan kehittämiseksi voidaan myöntää Turun Slalomseura ry:lle kohdennettujen erityisavustusten määrärahasta.

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää Turun Slalomseura ry:lle 30 000 euron avustuksen Hirvensalon laskettelurinteen toiminnan kehittämiseen kaudelle 2021–2022. Avustus maksetaan kohdennettujen erityisavustusten määrärahasta, kun avustushakemuksen tarvittavat liitteet on toimitettu. Kohdennettujen erityisavustusten määrärahaa jää näin myöhemmin jaettavaksi 5 000 euroa.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurun Slalomseura ry
tpvAhtiainen Annakaisa
tiedMäki-Salminen Miia
tiedNummi Oskari