Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3420.04.20217

372-2021 (02 05 01)

Avustus liikuntapaikan rakentamiseen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 34

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi, erityisasiantuntija Annakaisa Ahtiainen:

Liikuntalautakunta on päättänyt 22.9.2020 § 83 liikuntapaikkojen rakentamiseen tarkoitetun avustuksen jakoperiaatteista ja 26.1.2020 § 7 määrärahavarauksesta 30 000 euroa. Avustuksella tuetaan uusien liikuntapaikkojen rakentamista sekä liikuntapaikkojen pieniä laajennus- ja peruskorjaushankkeita. Se on tarkoitettu pääasiallisesti kohteisiin, joiden rakennus- ja muutoskustannukset ovat maksimissaan muutamia satoja tuhansia euroja. Avustusmuodon tavoitteena on rohkaista liikunta- ja urheiluseuroja luomaan harjoitus- ja kilpaolosuhteita sekä näin luoda turkulaisille uusia liikuntapaikkoja.

Liikuntapaikkarakentamisen keskeisimmät avustusperiaatteet

· Avustus vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta on maksimissaan 30 % hyväksyttävistä kustannuksista.

· Avustusta voi saada vain kerran samaan kohteeseen.

· Avustusta voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään kuluvan vuoden 31.10. mennessä. Hakemuksia käsitellään 1–3 kertaa vuodessa. Avustushakemus tulee jättää vähintään kaksi kuukautta ennen rakennushankkeen aloittamista ennakkokustannustiedoilla.

· Avustus maksetaan toteutuneisiin kustannuksiin perustuen avustuspäätöksen mukaisesti. Avustus raukeaa, jos hanketta ei ole aloitettu viimeistään kuuden kuukauden kuluttua avustuspäätöksestä.

Turun kaupungin avustusjärjestelmään on tehty 31.3.2021 mennessä yksi uuden liikuntapaikan rakentamisen avustushakemus.

TPS Juniorijääkiekko ry anoo avustusta seuran uuden oheisharjoitteluhallin rakentamiseen. Halli sijaitsee Impivaaran jäähallin välittömässä läheisyydessä (os. Eskonkatu 1, 20320 Turku – oheismateriaali 1). Kyseessä on 260 m² (10 m x 26 m) kokoinen puolilämmin teräsrunkorakenteinen pressuhalli keinonurmipintaisella alustalla. Kustannuslaskelman arvioitu yhteissumma on 135 532 euroa (sis. alv. 24 %). Seura on tehnyt Turun kaupungin kanssa alueen maavuokrasopimuksen, joka on voimassa 31.12.2025 asti. Rakennuslupa hankkeelle on myönnetty joulukuussa 2020. Hallin rakentamisen on suunniteltu alkavan huhtikuun 2021 aikana. Rakennus on väliaikainen ja se on tarvittaessa helposti siirrettävissä muualle Impivaaran alueen mahdolliset tulevaisuuden kaavamuutokset huomioiden.

Seuran tavoite on, että halli voidaan ottaa käyttöön toukokuussa 2021. Oheisharjoitteluhallin pääasiallisen käyttäjäryhmän muodostavat 8–20-vuotiaat lapset ja nuoret. Halli tarjoaa oheisharjoitteluolosuhteet seuran harrastajille ja liikunnalliselle iltapäiväkerhotoiminnalle. Lisäksi hallia tullaan hyödyntämään Turun Seudun Urheiluakatemian toiminnassa.

TPS Juniorijääkiekko ry:n oheisharjoitteluhallihanke täyttää avustusmuodon myöntökriteerit. Liikuntalautakunta tukee hanketta 19,92 % avustuksella, joka on 27 000 euroa hankkeen arvioiduista kokonaiskustannuksista. Liikuntapaikkarakentamisen avustusmäärärahaa jää liikuntalautakunnan myöhemmin päätettäväksi 3 000 euroa.

Oheismateriaali 1TPS Juniorijääkiekko ry:n oheisharjoitteluhallin sijainti

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää liikuntapaikan rakentamisavustuksen edellä esitetyn mukaisesti. Avustus myönnetään toteutuneiden kustannusten mukaan, kun tarvittavat liitteet on toimitettu. Avustuksen määrä on enintään myönnetty avustussumma tai 19,92 % toteutuneista kustannuksista, jos ne alittavat hakemuksissa arvioidut laskelmat.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTPS Juniorijääkiekko ry
tpvAhtiainen Annakaisa
tiedSotnik Kristiina