Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta6016.06.202014

143-2020 (02 05 01)

Avustus uuden liikuntapaikan rakentamiseen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 60

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi, erityisasiantuntija Annakaisa Ahtiainen:

Liikuntalautakunta on päättänyt 10.12.2019 § 111 liikuntapaikkojen rakentamiseen tarkoitetun avustuksen jakoperiaatteista ja 28.1.2020 § 8 määrärahavarauksesta 30 000 euroa. Avustuksella tuetaan uusien liikuntapaikkojen rakentamista sekä liikuntapaikkojen laajennus- ja pieniä peruskorjaushankkeita. Avustusmuodon tavoitteena on saada turkulaisille uusia liikuntapaikkoja sekä rohkaista liikunta- ja urheiluseuroja luomaan harjoitus- ja kilpaolosuhteita.

Liikuntalautakunnan tämän vuoden määrärahavaraus 30 000 euroa on tarkoitettu pääasiallisesti kohteisiin, joiden rakennus- ja muutoskustannukset ovat pienimuotoisia: maksimissaan muutamia satoja tuhansia euroja.

Liikuntapaikkarakentamisen keskeisimmät avustusperiaatteet:

Uudet liikuntapaikat ja liikuntapaikkojen laajennushankkeet

- Lajin nykyisten olosuhteiden tarjonta suhteessa kysyntään on ratkaisevaa.

- Investoinnin avulla turkulaisille saadaan uusia liikuntapaikkoja ja/tai sillä on merkitystä seuran oman toiminnan kehittämiseen.

- Avustus vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta on maksimissaan 30 % hyväksyttävistä kustannuksista.

- Avustusta voi saada vain kerran samaan kohteeseen.

Peruskorjaushankkeet:

- Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti nykyisten tilojen peruskorjauksiin.

- Linjasaneerauskohteissa tulee kustannusjakauma osoittaa erikseen yleisten tilojen ja liikuntatilojen kohdalla.

- Avustuksella ei tueta liikuntapaikkojen perinteisiä ylläpitokustannuksia.

Avustusta ei voi hakea takautuvasti edellisenä vuonna valmistuneisiin kohteisiin. Avustus raukeaa, jos hanketta ei ole aloitettu viimeistään puolen vuoden päästä avustuspäätöksestä.

Avustusta voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Hakemus tulee jättää ennakkokustannustiedoilla kaksi (2) kuukautta ennen ko. hankkeen aloitusta. Hakemuksia käsitellään 1-3 kertaa vuodessa.

Turun kaupungin avustusjärjestelmään on tehty 31.5.2020 mennessä neljä uuden liikuntapaikan rakentamisen avustushakemusta, joista yksi on pyydetty poistamaan hakijan omasta pyynnöstä. Käsiteltävät hakemukset ovat jättäneet:

-        Paattisten Voima ry

-        Turun Flamenco ry

-        Turun Keilailuliitto ry

Paattisten Voima ry anoo avustusta voimannostoharjoitteluun vaadittavan maastavetopaikan rakentamiseen yhdistyksen käytössä olevalle kuntosalille (os. Paattistentie 1017, 21330 Paattinen). Maastavetolavan kustannuslaskelman yhteissumma on 320 euroa, sis. alv. 24 %.  

Turun Flamenco ry anoo avustusta tanssistudionsa (os. Leaf Center, Kärsämäentie 35 B, 20360 Turku) lattian peruskorjaamiseen. Tanssistudion kokonaispinta-ala on 60 m². Edullisimman tarjouksen mukaan lattian korjauksen kokonaiskustannus on 2 353,14 euroa, sis. alv. 24 %.

Turun Keilailuliitto ry anoo avustusta Kupittaan keilahallille (os. Kupittaankuja 1, 20520 Turku) sijoitettavan uuden interaktiivisen keilailujärjestelmän hankintaan. Järjestelmää käytetään valmennuksen apuvälineenä, mm. halutun pelilinjan heijastamiseen radalle. Järjestelmän hankintahinta on 67 200 euroa, sis. alv. 0 %.

Paattisten Voima ry:n ja Turun Flamenco ry:n hankkeet täyttävät avustusmuodon myöntökriteerit. Ne edistävät liikuntaolosuhteiden käytettävyyttä ja esitetyillä toimilla on merkitystä seurojen omien toimintojen kehittämiseen.

Turun Keilailuliitto ry:n esittämä interaktiivinen keilailujärjestelmä luokitellaan avustushakemuksen selvityksen perusteella osaksi valmennuksen kehittämistä eikä sisälly liikuntapaikan perusvälineistöön. Kyseessä ei ole liikuntapaikan laajennus- tai peruskorjaus. Tästä johtuen hakemuksen kohde ei täytä avustuksen myöntökriteereitä.

-        Paattisten Voima ry: hyväksyttävä kustannus 320 €, avustus 96 € (avustus 30 %)

-        Turun Flamenco ry: hyväksyttävä kustannus 2 353,14 €, avustus 705,94 € (avustus 30 %)

-        Turun Keilailuliitto ry: ei avustusta

Avustukset maksetaan liikuntapaikkarakentamisen määrärahasta, jota jää jäljelle myönnettyjen avustusten jälkeen 29 198,06 euroa.

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää uuden liikuntapaikan rakentamisavustukset edellä esitetyn mukaisesti Paattisten Voima ry:lle ja Turun Flamenco ry:lle. Avustukset myönnetään toteutuneiden kustannusten mukaan, kun tarvittavat liitteet on toimitettu. Avustuksen määrä on enintään myönnetty avustussumma tai  30 % toteutuneista kustannuksista, jos ne alittavat hakemuksissa arvioidut laskelmat.

Samalla liikuntalautakunta hylkää Turun Keilailuliitto ry:n hakemuksen yllä esitetyin perustein.

Liikuntapaikkarakentamisen avustusmäärärahaa jää liikuntalautakunnan myöhemmin päätettäväksi 29 198,06 euroa.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asiaa kokouksessa etäyhteydellä selvitti Annakaisa Ahtiainen.

Jakelu

aoAo. urheiluseurat
tpvAhtiainen Annakaisa
tiedLinnovaara Timo
tiedSotnik Kristiina