Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta6216.06.202016

14142-2019 (02 05 01)

Tilakustannuksia koskevan avustusmäärärahan jakaminen v. 2020

Tiivistelmä: -

Liiklk § 62

Liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Liikuntalautakunta on hyväksynyt 10.12.2019 § 111 liikuntapalvelujen avustusperiaatteet ja 28.1.2020 § 8 avustusten määrärahat vuodelle 2020.

Määräaikaisesta avustuksesta v. 2020-2022 tilakustannusten tukemiseen avustusperiaatteissa 2020 on seuraavat kirjaukset:

”Kaupunginhallitus on 17.12.2018 § 509 päättänyt, että tilakustannuksia koskevien avustusten myöntäminen pääsääntöisesti osana eri toimielinten toiminta-avustuksina ja niistä vastaavan osan kaupunginhallituksen alaisista avustusmäärärahoista siirrettäväksi toimialalautakuntien käyttöön. Liikuntalautakunta on 29.1.2019 § 6 päättänyt em. avustusmäärärahan myöntämisestä vuodelle 2019 kh 17.12.2018 § 509 liitteessä 2 mainituille urheiluseuroille.”

Lisäksi kaupunginvaltuusto on 20.5.2019 § 69 päättänyt, että lautakunnille siirretyt avustusmäärärahat tulee ottaa vuodesta 2020 alkaen huomioon lautakuntien talousarvioissa.

Liikuntalautakunta on perinteisesti tukenut harjoitustilavuokra-avustusten kautta niitä lajeja ja seuroja, mikäli kaupungilla ei ole tarjota sopivaa tilaa liikuntatoimintaansa harjoittamiseen. Kaupunginhallitukselta toimialalautakunnille siirretyillä avustusmäärärahoilla on tuettu toimisto- ja varastotilojen kustannuksia”.

Liikuntalautakunta on varannut avustusmäärärahaa 28.1.2020 § 8 ja kaupunginvaltuuston 20.5.2019 § 69 päätöksen mukaisesti ko. avustustoimintaan 2020 yhteensä 24.585€. Määräaikaista avustusmäärärahaa varataan talousarvioon sopeuttaen vuosina 2020-2022. Sopeutus on vuosittain -25% edellisen vuoden myönnetystä avustuksesta.

Vuonna 2019 liikuntalautakunta päätti avustuksen myöntämisestä tähän tarkoitukseen yhteensä yhdeksälle (9) seuralle yhteentoista (11) tilakohteeseen, joista Turun Keilailuliitto ry on ollut yhtenä avustuksen saajana Kupittaan Keilahallin kahvion tilakustannusten osalta. Seura on maksanut Kupittaan keilahallin kahvion vuokraa alkuvuonna vain tammi-maaliskuulta.  

Konsernihallinto on aiemmin myöntänyt Turun Keilailuliitto ry:lle kohdennettua avustusta 19.384,60€ Aninkaisten keilahallin tilakustannukseen vuodelle 2019. Seura on hakenut samaa avustusta konsernilta myös tänä vuonna. Kohteena Aninkaisten keilahalli ei ole aiemmin kuulunut konsernin urheiluseuroille myöntämien tilavuokrakustannusten huojennusten joukkoon muiden seurojen tavoin. Kaupunginhallituksen 17.12.2018 § 509 päätöksen mukaisesti seuran hakemus esitetään siirrettäväksi konsernilta käsiteltäväksi liikuntalautakunnan avustusmäärärahoista.

Aninkaisten keilahalli sijaitsee kaupungin kiinteistössä (os. Aninkaistenkatu 9) on siten verrattavissa muihin avustusta saaneiden kohteisiin, kun vuokranantaja on Turun kaupungin tilapalvelut. Seuran liikuntatoiminta hallissa on aikuistoimintaa.

Kaupungin tilapalveluilta saatujen tietojen mukaan seurat ovat maksaneet tilavuokria kaupungille myös poikkeustilan aikana yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, jossa vuokranperintä keskeytyi maaliskuun jälkeen. Lisäksi tilapalvelut on korottanut kohdetilojen kuukausivuokria, jonka takia seurojen kustannukset ovat viime vuotisia korkeammat. Yhden tilakohteen (FC Inter Turku ry:n varastotila) vuokrasopimus on päättynyt helmikuun lopussa, joka muuttaa ko. seuran laskelmaa kokonaiskustannusten ja avustussumman osalta.

Liikuntalautakunnan varaama avustusmääräraha kohdennetuissa erityisavustuksissa vuodelle 2020 on 24.585€. Aninkaisten keilahallin tilakustannusten avustaminen liikuntalautakunnan määrärahoista uutena kohteena ja muiden kohteiden vuokrankorotusten aiheuttama avustustarve on yhteensä 37.438,39€. Kohdennettujen erityisavustusten määrärahan ylitystarve on yhteensä 12.853,39€, joka esitetään katettavaksi käyttötalouden tai avustustoiminnan (esim. koulutusavustus) myöhemmin tarkentuvista säästöistä. Avustusta esitetään myönnettäväksi kahdessa osassa siten, että ensimmäisessä jaossa käsitellään seurojen tilavuokrakustannukset ajalta tammi-kesäkuu ja myöhemmin loppuvuoden kustannukset. Avustukset maksetaan toiminta-avustuksen lisäosana.

Liite 1Tilapäinen tilakustannus 2020

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää edellä esitetyn perusteella myöntää urheiluseuroille toiminta-avustuksen lisäosaa v. 2020 liitteen 1 mukaisesti ja että määrärahan ylitys tilakustannusten avustamiseen 12.853,39€ katetaan käyttötalouden tai avustustoiminnan myöhemmin tarkentuvista säästöistä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asiaa kokouksessa etäyhteydellä selvitti Päivi Matilainen.

Jakelu

aoao. urheiluseurat
tiedLinnovaara Timo
tpvMatilainen Päivi
tiedSotnik Kristiina


Liitteet:

Liiklk § 62
Liite 1:Tilapäinen tilakustannus 2020 liite 1