Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta4412.05.20206

13862-2019 (02 05 01)

Ulkoliikuntapaikkojen investoinnit 2021-2024

Tiivistelmä:

Liikuntalautakunnalle esitetään ulkoliikuntapaikkakohteiden toteuttamista kaupungin vahvistetun investointiohjelman puitteissa vuosina 2021-2024. Vuoden 2021 osalta kohteet esitetään myös tärkeysjärjestyksessä. Ulkoliikuntapaikkojen peruskorjauksiin on normaalisti käytettävissä kaupunkiympäristötoimialalla 700 000 € / vuosi, jaksolla 2021-2024. Suurimpia kohteita tällä aikavälillä ovat Urheilupuiston tenniskentät ja Skanssin uusi lähiliikuntapaikka. Näiden lisäksi peruskorjataan myös muita ulkoliikun-takohteita sekä kuntoratoja.

Liiklk § 44

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi:

Liikuntalautakunta päätti 21.4.2020 § 34 merkitä priorisoidun investointilistan tiedoksi ja totesi samalla, että syksyllä valmistuva asukasbudjetointi voi tuoda muutoksia vuonna 2021 toteutettaviin investointeihin. Päivitetty investointiehdotus oli tarkoitus tuoda lautakunnan hyväksyttäväksi asukasbudjetoinnin valmistuttua. Aiemmasta tiedosta poiketen asukasbudjetointikohteet toteutetaan kaupunkiympäristötoimialan investointisuunnitelmaan varatusta erillisestä määrärahasta, joten liikuntalautakunnan ulkoliikuntapaikkojen investoinnit voidaan vahvistaa ennen asukasbudjetoinnin valmistumista.

Turun kaupungin liikuntapaikkaverkosto on laaja ja niistä suurin osa on ulkoliikuntapaikkoja, joita on yli 300. Kuntoratoja ja ulkoilureittejä on yhteensä yli 150 kilometriä. Tämän olemassa olevan verkoston peruskorjauksiin ja kehittämiseen on vuosittain varattu noin 700 000 euroa. Käytännössä varat ovat liikunnan kohteisiin osoitettu kaupunkiympäristötoimialan hallinnoimasta budjetista Turun kaupungin ulkoalueiden investointiohjelmassa. Turun kaupungin liikuntapalvelut lyhentävät investointien kuoletukset sisäisissä maanvuokrissa 20 vuoden kuoletusajalla, johon on varattu käyttötalouteen varat. Tämän lisäksi maksetaan ulkoliikuntapaikoista maanvuokran perusosaa neliöihin perustuen. Turun kaupungin liikuntapalvelut vastaa haltijana myös ulkoliikuntapaikkojen ylläpidosta, ja ylläpidon resurssit mitoitetaan liikuntapalvelujen talousarviossa. Investointitaso vaikuttaa siis myös liikuntapalvelujen käyttötalouteen vuokrien ja ylläpidon muodoissa.

Valmistelu vuorovaikutteisesti ja toteutus toimialojen yhteistyönä

Ulkoliikuntapaikkoihin kohdistuu enemmän kehittämis- ja peruskorjaamispaineita, kun olemassa olevalla budjetoinnilla voidaan vuosittain toteuttaa. Käytännössä Turun kaupungin liikuntapalveluilla on laaja tietokanta tarpeista, joita tulisi liikuntapaikkaverkostossa toteuttaa lähiaikoina tai pidemmällä aikavälillä. Näitä tarpeita tuo esiin asukkaat, sidosryhmien toimijat, muiden toimialojen virkamiehet ja liikuntapalveluiden henkilöstö. Tarpeita syntyy myös kaupungin kasvaessa ja kehittyessä sekä nykyisten palveluiden ja liikuntapaikkaverkoston muuttuessa.

Liikuntaverkoston suunnittelussa osallistetaan myös aina mahdollisuuksien mukaan asukkaita, seuratoimijoita, muita toimialoja ja olosuhteen liittyviä sidosryhmiä. Isoimmissa kokonaisuuksissa kaupunki tekee laajaa yhteistyötä valmistellessa näitä investointeja.

Määräraha riittää vain osaan korjauspaineista, joten kohteet joudutaan valitsemaan tarkkaan ja usein heikompikuntoisimpia ja vähiten käytettyjä liikuntapaikkoja joudutaan myös samalla karsimaan, jos niiden peruskorjaamiseen ei riitä resurssit. Priorisoimisessa sovelletaan liikuntapaikkasuunnitelmassa läpinäkyviksi tehtyjä periaatteita painottaen liikuntakeskuksia, aluekeskuksia, kuntoratoja, uimarantoja ja koulujen liikuntapaikkoja sekä kaupungin yhteisiä kehityshankkeita. Kaavoituksen suuntaukset ja väestöennusteet huomioidaan myös.

Liikuntalautakunta päättää ja priorisoi kohteet, joihin määräraha sidotaan. Kaupunkiympäristötoimialan kaupunkirakentaminen tilaa yleis- ja detaljisuunnittelun toimialan toteutussuunnittelusta ja rakennuttaa urakat kilpailuttamalla. Toteutussuunnitteluyksikkö koordinoi suurten suunnitelmien hankinnat konsulttitoimistoilta, mutta pienempiä detaljisuunnitelmia yksikössä tehdään myös omana työnä. Kaikki vaiheet työstetään tiiviissä yhteistyössä toimialojen kesken.

Turun kaupungin liikuntapalvelut toteuttaa myös itse omaan käyttötalouden ylläpito- ja korvausvaroista omia pienempiä ulkoliikuntapaikkojen investointikohteita, joiden kustannukset pysyvät alle 60 000 euron luokassa ja on toteutettavissa, joko pienkilpailuttamalla, suorahankintoina tai omana työnä.

Vuosille 2021–2024 isompia kokonaisuuksia ovat Urheilupuiston tenniskenttäalue sekä Skanssin uusi asuinalue.

Urheilupuistoon on satsattu tasaisesti peruskorjaten tasokasta ja monipuolista urheilukeskittymää, joka muodostuu monien erilaisten lajien ja toimintojen kokonaisuudesta. Seuraavana peruskorjausvuorossa on tenniskenttien alue, joka alueen keskellä on näkyvä osa kesäistä liikunnallista keskusta-aluetta, investointi on kustannusarvioltaan n 430 000€ ja se alkaa vuonna 2020 ja saadaan valmiiksi 2021.

Skanssiin rakentuvan uuden kaupunginosan uusi suuri yhtenäiskoulu ja alueen uudet asukkaat tarvitsevat myös ulkoliikuntaolosuhteet. Haastavat maaperäolosuhteet nostavat kyseisen perustasoisen ulkoliikuntapaikan rakentamiskustannuksia ja siellä joudutaan tarkasti miettimään mitä rakenteita voidaan rakentaa kustannustehokkaasti. Tästä huolimatta arvioitu kustannus ulkoliikuntapaikkojen rakentamisinvestoinnilla on n.1,3M€, joten normaalisti varattu määräraha 700 000€ vuodessa ei tule riittämään tuona toteutusvuonna, vaan tuona vuonna kokonaisinvestointien suuruus tulee olemaan yhteensä 2M€. Kaupunkiympäristötoimialan on varattava Skanssin toteutusvuoteen 1,3M eurolla korotettu määräraha normaalin 700 000€ lisäksi.  Liikuntapalveluiden käyttötalouteen tulevaa lisäksi varata tarvittavat varat tämän uuden liikuntapaikan investoinnin kuolettamiseen ja ylläpitämiseen.

Asukasbudjetointiprosessi vuodelle 2021

Kaupunkiympäristötoimialan vuoden 2021 investointiohjelmaan on varattu erillinen määräraha asukasbudjetointi hankkeille. Tästä määrärahasta toteutetaan vuonna 2021 ensimmäiset asukkaiden äänestämät investoinnit. Näitä kohteita voi olla myös pienemmän mittaluokan ulkoliikuntapaikat. Kohteiden valintaprosessi valmistuu syksyllä 2020, jonka jälkeen näistä tehdään tarvittavat päätöksen erikseen.

Liite 1Taulukko investoinneista ulkoliikuntapaikkoihin 2021-2024

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää esittää kaupunkiympäristötoimialalle liitteessä 1 kuvattujen ulkoliikuntapaikkakohteiden toteuttamista kaupungin vahvistetun investointiohjelman puitteissa vuosina 2021-2024. Vuoden 2021 osalta kohteet esitetään myös tärkeysjärjestyksessä.

Liikuntalautakunta toteaa samalla, että syksyllä valmistuva asukasbudjetointiprosessin kautta voi tulla lisää investointikohteita toteutettavaksi vuonna 2021. Nämä asukasbudjetointikohteet toteutetaan kaupunkiympäristötoimialan investointisuunnitelmaan varatusta erillisestä määrärahasta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunkiympäristötoimiala


Liitteet:

Liiklk § 44
Liite 1:Taulukko investoinneista ulkoliikuntapaikkoihin 2021-2024