Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3621.04.202013

139-2020 (02 05 01)

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus v. 2020

Tiivistelmä: -

Liiklk § 36

Liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Kaupungin avustustoimintaa ohjaavat seuraavat päätökset: kaupunginhallitus 4.4.2016 § 143 kaupungin avustustoiminnan hallintamallin käyttöönotto ja avustusohjeet, liikuntalautakunta 10.12.2019 § 111 toiminta-avustuksen jakoperiaatteet vuodelle 2020 sekä 28.1.2020 § 8 määräraha vuodelle 2020 (534.000€) sekä kaupunginhallitus 30.3.2020 § 135 Turkupaketti eli Turun kaupungin toimenpiteet elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Urheiluseurojen toiminta-avustusvalmistelu on tehty edellä mainitut päätökset huomioiden.

Toiminta-avustuksella tuetaan seurojen harraste-, valmennus- ja kilpailu- toimintaa. Määrärahasta n. 70% kohdistetaan alle 20 vuotiaiden lasten ja nuorten toimintaan (v.2020 69,23%). Avustus edellyttää säännöllistä liikuntaa vähintään kerran (1) viikossa ainakin kolmen (3) kuukauden ajan edellisellä toimintakaudella, mikäli kaupungin ylläpitämistä liikuntapaikkaolosuhteista ei muuta johdu. Liikunnaksi lasketaan valmennettu kilpailuun tähtäävä urheilu- sekä harraste- ja kuntoliikunta. Toiminta-avustuksen myöntämisessä ei ole alarajaa.

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustushaku oli ajalla 8.1.-29.2.2020 klo 23.59. Hakemuksia saapui 144 kpl (v. 2019 155 kpl). Kaikki hakemukset on luettu läpi teknisessä tarkastuksessa ja niiltä seuroilta pyydetty lisätietoa, joiden hakemuksissa on ollut puutteita ja joilla on vaikututusta avustuslaskentaan. Avustusvalmistelun aikana seurojen kanssa on käyty keskustelua, jos muutokset ovat olleet merkittäviä.

Seuratoiminnan tarkemmassa (esim. ryhmien toiminta, harrastajamäärät, ikäryhmä tai toimintakuukausien määrä) oli 68 seuraa, joiden toiminnan muutoksessa havaittiin poikkeamia (15% tai enemmän) edelliseen vuoteen tai joilta liikuntapalvelut hankkii ostopalveluja erilaisten liikuntatuotteiden muodossa ja jotka voivat näin ollen aiheuttaa virheellisiä merkintöjä hakemuksissa.

Lisäksi avustusperiaatteiden mukaisesti yhteensä kahdeksan (8) seuraa arvottiin tarkempaan tarkasteluun: Turun Bandy-seura TBS ry, Turun Joogayhdistys ry, Turku United Cricket Club ry, Turun Työväen Voimailijat ry, Jalpa ry, Saaristomeren Melojat ry, Turun Jääkiekkotuomarit ry ja Dirty River Roller Derby ry. Em. seurojen ilmoituksissa ei ollut huomautettavaa.

Turun Latu ry:n ja Turun Työpaikkaurheilu TUPI ry:n avustuskertymä muodostuu säännöllisen liikuntatoiminnan harjoittamisesta lukuina ja rinnastetaan suoritearvoina laskennassa muiden urheiluseurojen käytettyyn nk. pisteen hintaan.

Vuoden 2020 avustushaussa ei ole yhtään sellaista seuraa, jolle voitaisiin myöntää starttiavustus.

Liikuntalautakunta on lisännyt avustusperiaatteisiin (liiklk 13.11.2018 § 110 seuraavan kohdan:

”Lasten ja nuorten liikuntaan liittyvien avustusten myöntämisen edellytyksenä on seuran sitoutuminen tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn”.

Em. ehto liittyy urheiluseurojen toiminta-avustukseen kiinteästi ja seuran sitoutuminen tarkistetaan kaikilta niiltä seuroilta, joilla on liitteessä 1 lasten ja nuorten sarakkeissa lukuarvoja (yhteensä 106 seuraa).

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia liikuntapalvelut esittää, että liikuntalautakunnan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

Toiminta-avustuksen liitettävät liitteet kuten toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus jne. voidaan hyväksyä nk. kevyt versioina, joilla tarkoitetaan seurojen johtokuntien/hallitusten hyväksymiä asiakirjoja, kun seuran sääntömääräistä vuosikokousta ei ole voitu pitää poikkeustilanteen aikana. Ennen poikkeustilanteen alkamista 16.3.2020 pidettyjen vuosikokousten liitedokumentit toimitetaan normikäytännön mukaisesti. Tämä ohjeistus sisältyy kaupunginhallituksen 30.3.2020 päättämään Turku-pakettiin.

Liite 1Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoehdotus v. 2020.

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää edellä esitetyin perustein myöntää liikunta- ja      urheiluseurojen toiminta-avustukset liitteen 1 mukaan.Tämän jälkeen ko. määräraha on käytetty kokonaisuudessaan.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan heti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAnojaseurat
tiedLinnovaara Timo
tpvMatilainen Päivi
tiedSotnik Kristiina


Liitteet:

Liiklk § 36
Liite 1:Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoehdotus v. 2020