Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta1526.02.20196

5744-2017 (041)

Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2018

Tiivistelmä: -

Liiklk § 15

Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen ja kehittämispäällikkö Heini Parkkunen:

Kuntalain 115 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja kuntakonserniin liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2018 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt talousarvion sitovuudesta. Tilinpäätöksessä raportoidaan valtuuston sitoviksi asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä henkilöstötavoitteiden toteutuminen 1.1.–31.12.2018. Tilinpäätöksessä raportoidaan myös kaupunginvaltuuston kullekin toimielimelle talousarvion yhteydessä päättämät päätöslauselmat/lausekkeet. Lisäksi tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kaupunginhallitukselle toimialojen strategisissa sopimuksissa vahvistettujen tavoitteiden toteutuminen ja tiedoksi annettavat tunnusluvut.

Konsernihallinnon talouden ja rahoituksen vastuualue kokoaa tilinpäätökseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut.

Talouden toteutuminen

Vapaa-aikatoimialan taloustavoitteet ovat toteutuneet suunniteltua ja ennustettua paremmin. Koko toimialan toimintakate toteutui 2,5 milj. euroa suunniteltua parempana. Käyttöomaisuusinvestointeihin käytettiin kirjastoautohankintaa lukuun ottamatta noin 0,25 milj. euroa suunniteltua vähemmän. Positiiviseen tulokseen vaikutti suunniteltua merkittävästi pienemmät henkilöstö- ja sisäisten palvelujen kulut sekä odotettua suuremmat maksutuotot. Yleisesti voidaan todeta, että kustannustason kasvu oli kaikissa kustannuslajiryhmissä odotettua pienempää.

Vuoden 2018 tuloksen vertailu vuoden 2017 tilinpäätökseen

Kulttuurilautakunta

Kulttuurilautakunnan perustoimintojen tulot pysyivät lähes ennallaan vuoteen 2017 verrattuna. Palkkakulut olivat vuonna 2018 lähes vuoden 2017 mukaiset, mutta eläke ja muut sivukutut sekä henkilöstökorvaukset paransivat tulosta edelliseen vuoteen verrattuna 0,2 milj. euroa euroa. Kulttuurilautakunnan palvelujen ja tarvikkeiden kustannukset pienenivät vuoteen 2017 verrattuna 0,17 milj.euroa. Menojen kasvu johtui kokonaan Turun kaupunginteatteri Oy:n kasvaneesta avustuksesta. Avustus kasvoi 2,157 milj.euroa.

Liikuntalautakunta

Lautakunnan perustoiminnan tulot kasvoivat edellisestä vuodesta 0,3 milj. euroa, johon vaikutti palloiluhallin täydestä toimintavuodesta saadut tulot ja maauimaloiden kasvaneet kävijämäärät lämpimän kesän ansiosta. Palloiluhalli aiheutti suurimman osan 1,7 milj. euron sisäisten kustannusten kasvusta. Palkkakulut kasvoivat vuoteen 2017 verrattuna noin 0,26 milj. euroa, mutta muut henkilöstökulut pysyivät vuoden 2017 tasolla. Palvelujen ostot kasvoivat 0,12 milj. euroa eli 5,4%.

Nuorisolautakunta

Perustoimintojen tulot pysyivät ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Lautakunnan saamat tuet ja avustukset pienenivät 0,3 milj. eurolla tilinpäätökseen 2017 verrattuna. Henkilöstöön, tarvikkeisiin ja palveluihin kului edellistä vuotta 0,18 milj euroa vähemmän.  

Toimialan strategisen sopimuksen toteutuminen

Vapaa-aikatoimialan päämääränä on Aktiivisuus elämäntavaksi, jota toteutettiin monipuolisten palvelujen avulla. Toimialan palveluissa oli lähes viisi miljoonaa käyntiä vuonna 2018. Edellisestä vuodesta noussut kokonaiskäyntimäärä osoittaa, että Turun kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut ovat erittäin tärkeä ja olennainen osa kaupunkilaisten arkea, juhlaa ja hyvää elämää.

Toimialalla on neljä kaikille palvelualueille yhteistä painopistettä: aktiivisuuden edistäminen, kumppanuudet, digitaalisten medioiden hyödyntäminen sekä kansalaistaidot ja saavutettavuus, joita koordinoidaan toimialan hallinnosta käsin. Uutena toimintamuotona aktiivisuuden edistämiseksi aloitettiin vuonna 2018 projektien ja kokeilujen tukeminen. Muiden painopisteiden edistämisen osalta kokonaiskoordinaatio, roolit ja vastuut on vielä sopimatta. Tästä huolimatta palvelualueilla toteutettiin useita kymmeniä painopisteitä tukevia merkittäviä kehittämisprojekteja.

Asukkaille suunnatussa vuosittaisessa kaupunki- ja kuntapalvelukyselyssä (KAPA/FCG) vastaajien käyttämien ja suosituimpien 26 palvelun joukossa oli 11 toimialan palvelua. Tyytyväisimpiä oltiin kirjastopalveluihin. Toisaalta vastaajien mukaan palvelut, joissa kaupungin panostusta voitaisiin vähentää tai tehostaa, sisältyi mm. esittävän taiteen lajeja. Kaikilla palvelualueilla toteutettiin syksyllä myös asiakaskyselyt (FCG). Palvelujen käyttäjät ovat kautta linjan tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä toimialan palveluihin.

Palvelualueiden onnistumisia vuonna 2018 olivat mm. lasten kirjalainausten lisääntyminen ja Omakirjasto-toiminnan aloittaminen, oman konserttituotannon kävijäennätys, Sinfonia Palloiluhallille, Liikkuva koulu, Voimaa vanhuuteen, uudistetun Apteekkimuseo&Qwenselintalon avaaminen, Historian museon jatkotyöstö, Turku Game Academyn saama kansallinen tunnustuspalkinto ja osallistuvan budjetoinnin ulottaminen lähes kaikille nuorisotiloille.

Kaupunginvaltuuston toimeksiannosta laadittiin keväällä selvitys kulttuurin vapaan kentän toimintamahdollisuuksista. Lisäksi kaupungin koko avustusjärjestelmä siirtyi yhteiseen sähköiseen palveluun.

Palvelualueiden toiminnan toteutuminen

Nuorisopalvelut

Nuorisopalveluiden vuosi 2018 keskittyi kaveruuden lisääminen eli nuorten yksinäisyyden vähentäminen. Nuorten sosiaalisia taitoja vahvistetaan ja toiminnassa korostetaan ryhmäytymistä ja yhdessä tekemistä. Turun nuorisotilojen asiakastyytyväisyyskyselyn 2018 vastaajista 70 % on saanut toiminnassa uusia kavereita. Nuorisopalveluissa ja toimipisteissä oli 199 901 käyntikertaa, yksilöllisesti ja ryhmätoiminnoissa tavoitettiin 6 547 nuorta ja ohjaus ja tuki –palveluissa 1998 nuorta.

Nuorisopalveluissa kehitettiin vuoden 2018 aikana osallistuvaa budjetointia niin että mukana ovat nyt lähes kaikki aluenuorisotalot. Uusissa monitoimitaloissa (Syvälahti ja Ypsilon) on päästy monitoimitila-ajattelussa ja -kehittämisessä hyvään alkuun. Tämän lisäksi oltiin mukana OKM:n vetämässä harrastuspassin kehittämisessä ja myös ennakkovaikutusten arviointia edistettiin. Turku Game Academy –toiminta sai Allianssin myöntämän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon ja Turku Rock Academy merkittävän lisärahoituksen OKM:ltä toimintamallin laajentamiseksi uusiin kaupunkeihin.

Suurimmat haasteet vuonna 2018 liittyivät nuorisopalvelujen henkilöstön työhyvinvointiin. Kunta10-tulokset laskivat merkittävästi edellisiin tuloksiin verrattuna. Vuonna 2018 käynnistetiin laaja nuorisopalveluiden sisäinen organisaatiokulttuurin kehittämishanke, jonka odotetaan parantavan useita esiin nousseita ongelmia.

Liikuntapalvelut

Liikuntapalveluissa edistettiin Turku Future Sport (Kaikkia liikuttava Turku) kokonaisuutta, jonka tavoitteena on edistää Turun kaupungin kilpailukykyä ja hyvinvointia ja osallistuttiin Turun ammattikorkeakoulun Proper-projektiin yhteistyössä Turun seudun Urheiluakatemian ja Olympiakomitean kanssa. Siina tavoitteena on vahvistaa ennaltaehkäisevän kuntoutuksen ja urheilufysioterapian osaamista Turussa.

Järjestöliikuntaosastolla toteutui koko kaupungin avustusten uuden toimintamallin läpivieminen. Osastolla kerättiin tietoa tilojen käytöstä oikean kokonaiskuvan saamiseksi. Projektissa on tehty nykytilan kuvaus sekä otanta- ja datankeruusuunnitelma.

Lupaus innosta –lasten liikunnan laatuhanke toteutui suunnitellusti vuonna 2018 ja jatkoa haettu vuodelle 2019.  Mukana toteutuksessa on kansallisia asiantuntijoita Jyväskylän yliopistosta ja KIHU:sta, ensimmäisenä vuonna 12 seuraa, joista mukana 57 valmentajaa ja ohjaajaa.

Seuraparlamentti ja lautakunta ovat kokoontuneet yhdessä ja arvioineet yhteistyötään ja tavoitteitaan.

Liikuntapaikkaosasto onnistui liikuntapaikkojen ylläpidon sekä kehittämisen osalta hyvin. Liikuntapaikkoihin kohdentui ylläpidon ja korjausten kustannuksia vuoden 2018 aikana 1 308 334 euron edestä. Ulkoliikuntapaikkoihin tehtiin korjausinvestointeja 764 000 euron edestä.

Liikuntapaikkaosasto on aktiivisesti osallistunut alueiden suunnitteluun ja kartoittanut tarpeita liikuntapaikkaresursseihin. Palvelutarjontaa on lisätty ja vähennetty pohjautuen olemassa oleviin asiakastietoihin pyrkien tarjoamaan alueelliset riittävät palvelut. Uusina liikuntapaikkoina aukesivat Kupittaan palloiluhalli ja Syvälahden koulun liikuntasali.

Liikkumaan aktivointi -osaston tuottamien lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden liikuntatuotteiden ja tapahtumien avulla on mahdollistettu kuntalaisten monipuolinen, säännöllinen liikunnan harrastaminen. Uusina palvelumuotoina aloitettiin yksilöllinen liikuntaneuvonta työikäisille ja ikääntyneille, Leikkipuistojumpat erityisesti pienten lasten vanhemmille sekä Voimaa vanhuuteen toiminta yli 75-vuotiaille kuntalaisille. Lasten liikunnan ihmemaa –toiminta on kilpailutuksen jälkeen saatu käyntiin uusien toimijoiden kanssa.

Liikkuva koulu –hankkeen LiiKe-kerhoissa ja Mihi meidän koulussa -toiminnassa ala- ja yläkoululaisten koulupäivien yhteydessä liikkui kevätlukukaudella 2018 keskimäärin 2 800 sekä syyslukaudella 2018 keskimäärin 3 000 lasta ja nuorta viikoittain toimintakauden aikana. Koulutuksia harrastetoiminnan ohjaajille järjestettiin kolme, joihin osallistui yhteensä 169 henkilöä. Pääpaino oli toiminnan vakiinnuttamisessa osaksi liikuntapalveluiden perustoimintaa yhteistyöstä sivistystoimialan kanssa.

Soveltavan liikunnan osalta on tuettu erityislasten tasavertaisuutta, hankittu liikuntavälineitä ja mahdollistettu harrastekokeiluja varhaiserityiskasvatukseen. Koululiikunnanohjauksen toimintaa on muokattu yhä suurempien massojen saamiseksi mukaan sekä kilpailu- että harrastetoiminnan pariin yhteistyössä kolmannen sektorin ja oppilaitosten kanssa.

Kirjastopalvelut

Tietoyhteiskunnan perustaitojen vahvistamiseksi kirjastoissa järjestettiin digitaalisten palveluiden ja laitteiden opastuksia. Aikuisten lukuharrastuksen tukemiseksi käynnistettiin kirjallisuuspodcastit (771 kuuntelukertaa). Lukupiiritoimintaa laajennettiin käynnistämällä historialukupiiri, kirjoittava lukupiiri sekä kirjallisuusterapeuttinen lukupiiri. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden vähentämiseksi pääkirjaston musiikkiosaston toimintamallia uudistettiin enemmän musiikin omaehtoista harrastamista tukevaksi.

Hakeutuvat palvelut edistivät kansalaistaitoja osallistumalla Open the Door for Reading –hankkeeseen ja perustamalla nuorten raadinm jonka toiveesta pääkirjastolla toteutettiin ensimmäistä kertaa yökirjasto. Merkittävin uusi projekti oli Omakirjasto, jossa tavoitteena on laajentaa perinteisen kirjakassi kotiin –palvelun käyttöä ja kehittää digitaalisia kotiin vietyjä kulttuuripalveluita. Toimialan yhteisiä toimintamuotoja edistettiin osallistumalla monitoimitalojen yhteistyön kehittämiseen ja syventämiseen ja toteutettiin Koko Turku lukee –kampanja lokakuussa.

Kokoelmapalveluiden kehittämiskohteena oli kansalaistaitojen edistäminen ja toimenpiteinä olivat kokoelmien uusiutuminen, kirjastoaineiston kuvailutyön kehittäminen ja asiakkaiden osallisuuden lisääminen. Viime vuonna kokoelmapoistot ylittivät hankinnan eli voidaan sanoa kokoelmien uusiutuneen hyvin. Kirjastolla oli asiakkaiden käytettävissä Osallistava valinta –työkalu, jolla asiakkaat saattoivat ehdottaa kokoelmaan hankittavia teoksia.

Avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän KOHAn kehittämistyötä seurattiin. Vaski-kirjastojen yhteinen päätös KOHAn käyttöönotosta siirtyi alkuvuoteen 2020. Verkkokirjaston ulkoasua uudistettiin paremmin saavutettavuusdirektiiviä vastaavaksi. Yhteiset palvelut osallistui kirjaston saavutettavuuden parantamiseen huolehtimalla uusien omatoimikirjastojen teknisestä toteutuksesta ja parantamalla nykyisten esteettömyyttä.

Museopalvelut

Näyttelysisältöjen ja pedagogisen ohjelmiston tuottaminen Apteekkimuseon ja Qwenselin talon uudistettuun kokonaisuuteen valmistui. Myös Wäinö Aaltosen museon kehittämisprojekti toimintakonseptin, viestintästrategian ja ilmeen kehittämiseksi on valmis. Turun linnan näyttely- ja pedagogisen toiminnan uudistaminen vastaamaan kulttuurimatkailun tarpeita on edennyt suunnitellun mukaan. Luostarinmäen käsityöläismuseon kehittämishanketta valmisteltiin. Asiakastyytyväisyys ja pääsylipputulot ovat kasvaneet.

Kokoelmastrategiaa on työstetty useissa yhteisissä tilaisuuksissa ja se tehdään vastaamaan nykyajan kokoelmatyön haasteisiin. Museon kokoelmien säilytystilojen hankeselvitys laadittiin yhteistyössä tilapalvelukeskuksen kanssa, mutta hanke ei edennyt. Digitaalisen saavutettavuuden edistämiseksi valmisteltiin erinäisiä järjestelmähankintoja: uusi kokoelmajärjestelmä, MIP:in jatkokehittäminen yhteistyössä it-palveluiden kanssa ja kuvamyyntijärjestelmän kehittäminen yhteistyössä Museoviraston kanssa. Aktiivista asiakaspalvelua -kehittämishanke valmistuu alkuvuodesta 2019.

Historian museo -hankkeen jatkovalmistelu on edennyt. Sidosryhmäanalyysi on valmistunut, sijaintiin liittyvä päätöksenteko ja viestintäsuunnitelma ovat siirtyneet vuodelle 2019. Vuorovaikutteisuuden kehittämishankkeen vuorovaikutussuunnitelma on tehty. Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan kanssa on tehty yhteistyösopimus ja museon ja yliopiston yhteinen työryhmä yliopistoyhteistyön toimintamallin kehittämiseen on nimetty.

Kaupunginorkesteri

Turun kaupunginorkesteri tuotti vuoden 2018 aikana sekä perinteistä sinfoniaorkesteriohjelmistoa että erilaisiin palvelu- ja projektikokonaisuuksiin liittyvää erikoisohjelmistoa. Näistä tärkeimpinä kevätkauden jalkautumisviikko, joka levittäytyi kirjastoista, vankiloista ja sairaaloista ravintoloihin ja kauppakeskuksiin, sekä 14.9. yhteistyössä liikuntapalvelukeskuksen kanssa järjestetty suurtuotantokonsertti ”Sinfonia Palloiluhallille”. Se houkutteli maksuttomaan tapahtumaan 2 654 urheilullisen musiikin ystävää. Orkesterin omien tuotantojen kävijämäärä kasvoi 2000-luvun ennätykseen ollen 58 001 kävijää. Konserttitalolla oli 50 ulosvuokraustapahtumaa.

Orkesteri teki ohjelmistotuotannon puitteissa kansallisten ja kansainvälisten musiikkitoimijoiden lisäksi yhteistyötä mm. vapaa-aikatoimialan eri palvelualueiden, seurakuntien, yhdistys- ja järjestötoimijoiden sekä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Orkesteri jatkoi virtuaalisten palveluiden kehittämistä viemällä eteenpäin TFO Virtual -hankekokonaisuutta ja pilotoi virtuaalimaskottia lastentapahtumassa. Verkkokonserttien teknistä laatua kehitettiin laitehankinnoilla.

Vuoden 2018 aikana Turun kaupunginorkesteri tuotti yhteensä 209 tapahtumaa. Lisäksi orkesteri tuotti 13 konsertti-livestreamia www.tfo.fi-sivujen kautta, sai valmiiksi mittavan Beethoven Complete –tallennesarjan sekä nauhoitti musiikkia Kaupunginteatterin Hamlet-näytelmään.

Liite 1Kirjastopalvelujen operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen

Liite 2Museopalvelujen operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen

Liite 3Kaupunginorkesterin operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen

Liite 4Hallintopalvelujen operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen

Liite 5Liikuntapalveluiden operatiivisen sopimuksen 2018  tavoitteiden toteutuminen

Liite 6Nuorisopalveluiden operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen

Oheismateriaali 1Vapaa-aikatoimialan talouden ja toiminnan vuosiraportti 2018

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta merkitsee talouden ja toiminnan vuosiraportin tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä


Liitteet:

Liiklk § 15
Liite 1:Kirjastopalvelujen operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen
Liite 2:Museopalvelujen operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen
Liite 3:Kaupunginorkesterin operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen
Liite 4:Hallintopalveluiden operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen
Liite 5:Liikuntapalveluiden operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen
Liite 6:Nuorisopalveluiden operatiivisen sopimuksen 2018 tavoitteiden toteutuminen