Liite 5

Jalkapallokenttien vuoropisteytys

 

Nykyinen pisteytys, jonka perusteella kenttävuorot Turun kentillä jaetaan, perustuu joukkueiden todellisen kenttätarpeen suhteessa laskettuihin pisteisiin. Vuodessa on kaksi jaksoa, joille vuorot jaetaan. Kesäkausi (=sarjakausi) n. 1.4. – 30.11. ja talvikausi n. 1.12. – 31.3. Kesäkauden sisällä seurojen sisäisessä vuorojaossa on eri vaiheita, kun luonnonnurmet eivät ole keväällä ja syksyllä käytössä.

 

Koska erityisesti talvikaudella jaettavana on paljon vähemmän vuoroja kuin joukkueet tarvitsisivat, ei laskennassa anneta lainkaan kiintiöpisteitä seuran olemassaolosta tai seuran pelaajamäärästä.

Seuran pelaajamäärä ei esim. kerro sitä, onko jalkapallo pelaajan ykkösharrastus, harrastaako hän sitä ympärivuotisesti, miten säännöllisesti ja minkä verran hän harjoittelee.

Vakiovuoroja pyritään keskittämään kesäkaudella joka seuran osalta mahdollisimman vähille kentille. Näin seuroille saadaan yhtenäisempiä ja pidempiä vuoroja, kun niitä ei ripotella pieninä palasina kaikille kentille. Tällöin seuran valmennuspäällikkö pystyy esim. seuraamaan useita joukkueita samalla kentällä ja seura pystyy järjestämään pidempiä tapahtumia omilla vuoroillaan.


Seurojen omia kenttiä esim. TPS/Poropuisto, TuWe/Raunistula, TuNL/Terveystalo Areena ei huomioida pisteytyksessä. Kaikki seurat saavat kaupungin kentältä samoilla periaatteilla vuoroja riippumatta siitä onko niillä omia kenttiä vai ei. Pyrkimys on kannustaa seuroja omien olosuhteiden luomiseen.

Alla on kaikki sarjatasot kattava perustaulukko harjoitustarpeesta, jonka muunnelmia käytetään eri kentillä ja eri vakiovuorojaksoina.

sarjataso

krt/vk

tilantarve

h/kerta

pisteet

muuta

Veikkausliiga

7

1

1,5

10,50

ei vakio

Ykkönen

6

1

1,5

9,00

ei vakio

Naisten Liiga

5

1

1,5

7,50

 

Kakkonen, P20SM

5

1

1,5

7,50

 

P17 SM

5

1

1,2

6,00

 

NI, T18SM

5

2/3

1,2

4,00

 

Kolmonen, NII

3

2/3

1,2

2,40

 

P20I, P17I

3

1/2

1,5

2,25

 

P20II, P17II, T18I

3

1/3

1,2

1,20

 

Nelonen

3

1/3

1,2

1,20

ei talvijaossa

P17 muut

3

1/3

1,0

1,00

ei talvijaossa

Vitonen, NIII

1

1/3

1,0

0,33

ei talvijaossa

Kutonen, KKI, NIV

1

1/4

1,0

0,25

ei talvijaossa

P/T14-15 ELL

5

1/2

1,6

4,00

 

P/T12-13 ELL

5

1/2

1,6

4,00

 

P/T14-15 AL

3

1/2

1,5

2,25

 

P/T12-13 AL

3

1/2

1,5

2,25

 

P/T10-11

3

1/2

1,2

1,80

 

P/T10-11 tavoitteellinen

3

1/3

1,2

1,20

 

P/T8-9 tavoitteellinen

3

1/3

1,2

1,20

 

P/T14-15 muut

3

1/3

1

1,00

 

P/T12-13 muut

3

1/3

1

1,00

 

P/T10-11 muut

3

1/4

1

0,75

ei talvijaossa

Kykykoulu

1

1/2

1,5

0,75

 

Taitokoulu

1

0,50

1,5

0,75

 

P/T8-9 muut

2

0,25

1

0,50

ei talvijaossa

8v8-sarjat

1

0,25

1

0,25

ei talvijaossa

P/T7 ja nuoremmat

1

0,25

1

0,25

ei talvijaossa

 

Selitteet:
ELL = Etelä-Länsi -liigan joukkue
AL = Alueliigaa pelaavaa joukkue
SHA = Sami Hyypiä Akatemiassa mukana oleva joukkue.

muut = Piirisarjassa pelaava joukkue
P/T 9-11 tavoitteellinen = mm. seuraavat kriteerit: seurataan pelaajien omatoimista harjoittelua, valmennus on laadukasta (koulutustaso), seurassa on valmennuspäällikkö, joka on hyväksynyt joukkueen kausisuunnitelman seuran valmennuslinjan mukaisesti, seurassa on oltava kirjallinen junioritoiminnan ”linjaus”, joukkueessa on useita lahjakkaita pelaajia, kulta – ja hopeamerkin suorittaneita pelaajia, joukkue on menestynyt valtakunnallisesti ikäluokan turnauksissa.
KKI = Kunnossa kaiken ikää eli ikämiessarjat

8v8-sarjat = N8v8, KKI 8v8-sarjat, P/T14-20 8v8

Eri sarjatasolla pelaavien joukkueiden pisteet saadaan siitä, kun kerrotaan seuraavat kolme asiaa:

1.Kuinka monta jalkapallokentällä tapahtuvaa harjoitusta viikossa kyseisen tasoinen joukkueen pelaajat tarvitsevat (krt/vk)?

2.Kuinka paljon kenttätilaa he noissa harjoituksissa tarvitsevat (tilantarve)? Tähän vaikuttaa nuorten sarjoissa myös pelaajamäärä, koska tilantarve (ja sitä kautta pisteet) kasvaa samalla, kun joukkueen pelaamistapa (5v5, 8v8, 11v11) ja tarvittavien pelaajien määrä kasvaa.

3.Kuinka pitkiä nuo harjoitukset ovat kestoltaan (h/kerta)? 


Näin saatu pistemäärä kuvastaa sitä, kuinka monta tuntia harjoitusaikaa kyseinen joukkue viikossa tarvitsisi koko kentän vuoroiksi muunnettuna. Kun nämä kohdat on määritelty oikein joka sarjatasolta, niin pisteytyksen avulla päästään tasapuoliseen jakosuhteeseen. Jokainen joukkue (=samat pelaajat) voi saada vain yhden pistekertoimen, vaikka se pelaisi useaa eri sarjaa.

Talvikauden vuorojako

Alla on tällä hetkellä voimassa oleva jalkapallohallin eli 15v ja nuorempien joukkueiden pisteytys talvikaudella sekä esimerkki siitä, miten hallin vuorot talvella lasketaan.

sarjataso

krt/vk

tilantarve

h/kerta

pisteet

P/T14-15 ELL

5

1/2

1,6

4,00

P/T12-13 ELL

5

1/2

1,6

4,00

P/T14-15 AL

3

1/2

1,5

2,25

P/T14-15 AL

3

1/2

1,5

2,25

P10-11 SHA

3

1/2

1,5

1,80

P/T 9-11 tavoitteellinen

3

1/3

1,2

1,20

P/T14-15 muut

3

1/3

1

1,00

P/T12-13 muut

3

1/3

1

1,00

Kykykoulu

1

1/2

1,5

0,75

Taitokoulu

1

1/2

1,5

0,75

 

Seuran tarvitsema tuntimäärä harjoitusaikaa talvella Impivaaran hallissa saadaan, kun taulukkoon otetaan mukaan kaikkien seurojen vuoroanomuksessa listatut joukkueet ja lasketaan niiden pisteiden summa. Talvikauden sarjatasoina käytetään 15v ja nuoremmissa aina päättyvän vuoden syyskierroksen sarjatasoja, koska sarjoihin on vapaa ilmoittautuminen. Näin kaikkia seuroja verrataan samoin perustein, eikä kertoimeen vaikuta anomuksen täyttäjän optimismi/pessimismi oman seuran seuraavan kauden joukkuemäärien arvioinnista.

Kaikkien joukkueiden pisteiden summan mukainen määrä tunteja tarvittaisiin, jotta niille voitaisiin antaa pistetaulukon mukainen vuoromäärä hallista. Todellisuudessa jalkapallon käytössä oleva kokonaistuntimäärä/viikko (esim. talvi 2016-17 45,5 tuntia) hallissa jaetaan tuolla pisteiden summalla (tuolloin 102,35). Näin saatu luku on se suhdeluku (0,444553), jolla jokaisen yksittäisen joukkueen pisteet voidaan kertoa ja saada tulokseksi sen ansaitsema viikkoharjoitusaika hallista.

Käytännössä piiri laskee seuran joukkueiden pisteet ensin yhteen ja sitten tulos kerrotaan tuolla suhdeluvulla. Näin saadaan seuran joukkueiden ansaitsema kokonaistuntimäärä/viikko hallista, joka jaetaan joukkueiden ikä ja tasapuolisuus huomioiden seuran vakioharjoitusvuoroiksi halliin eli lähinnä kiinnitetään huomiota esim. arkipäivien 16-17 ja 21-22 tuntien jakautumiseen eri seurojen kesken. Samoin painotetaan koko kentän vuoroja sekä kestoltaan tunnin mittaisia vuoroja. Seuran on helpompi jakaa usealle joukkueelle koko hallin yhtä tuntia kuin kahta puolen kentän vuoroa.

Seura on oikeutettu jakamaan saamansa vuorot haluamallaan tavalla hallissa, kunhan ne jaetaan lasten tai nuorten joukkueille. Seuroilla voi olla esim. omia painotuksia sen suhteen, ketkä tarvitsevat lämmintä hallia ja kenelle riittää kylmempi tai sen käytössä olevien vuorojen kellonajat ja päivät voivat aiheuttaa tarvetta painottaa joukkueita Jalkapallohallin (piirin jakama) ja Javenturen (itse ostama) välillä.

Kaikki joukkueet tasosta riippumatta ansaitsevat seuralleen samassa suhteessa tarpeeseensa nähden harjoitusaikaa. Kukaan ei saa ensin tiettyä kiintiötä tai omaa osuuttaan, jonka jälkeen loput annettaisiin muille jaettavaksi, vaan kaikkia kohdellaan tasapuolisesti siten, että ne saavat (tai jäävät vajaaksi) samassa suhteessa.

Esimerkki P/T14-15-piirisarjajoukkueen ja P/T14-15 ELL –joukkueen käsittelystä: Vaikka kaikki joukkueet eivät pääse ollenkaan talvijakoon mukaan (merkintä ei talvijaossa ensimmäisessä taulukossa), niin silti viime vuosina on pystytty jakamaan vain n. 45% pistetaulukon mukaisesta laskennallisesta tarpeesta. Eli jos P/T14-15-muut pisteet ovat 1,00, niin sen tasoinen joukkue on tuonut seuralleen siitä 45% eli n. 0,45 tuntia/viikko koko kentän aikaa (tai 0,90 tuntia puolikasta kenttää). Päästäkseen tarvitsemaansa määrään (laskentataulukon 3 x 1/3 x 1 = 1,00) seuran on täytynyt ostaa lisää harjoitusaikaa 0,55 tuntia/viikko jokaista tällaista joukkuetta kohden esim. Javenturesta.

Vastaavasti ELL-joukkue on saanut saman 45% pistetaulukon mukaisesta tarpeestaan eli n. 1,8 tuntia/viikko, jolloin tällaisen joukkueen kokonaistarpeen (5 x 1/2 x 1,6 = 4,00) täyttämiseksi seuran on tarvinnut ostaa ulkopuolelta 2,2 tuntia/viikko harjoitusaikaa. Eli vaikka ELL joukkue saa hallista enemmän harjoitusaikaa, se jää myös vastaavasti huomattavasti enemmän vajaaksi todellisesta tarpeestaan ja joutuu siten hankkimaan myös enemmän pisteytyksen ulkopuolelta harjoitusaikaa.

Kupittaa 5 jaetaan vastaavasti talvikaudella, mutta samaan aikaan SM-karsintasarjoja pelaaville joukkueille on laskettu lisäksi ottelukerroin mukaan pisteisiin. Ottelukerroin on ½ * otteluvarauksen kesto. Puolikas siksi, että joukkueilla on ottelu keskimäärin vain joka toinen viikko. Näin talven kokonaisaika pysyy oikeana.

Alla on Kupittaa 5:lle pisteitä talvella saavien joukkueiden kertoimet

Sarjataso

Kerroin

Kakkonen

7,50

Kolmonen

2,40

N-Liiga

7,50

N-Ykkönen

4,00

N-Kakkonen

2,40

P20SM

8,38

P20I

2,25

P20II

1,20

P17SM

6,79

P17I

2,25

P17II

1,20

T18SM

4,79

T18I

1,20

 

Lisäksi talvella jaetaan lämmittämättömille ja jäädyttämättömille tekonurmikentille (Kupittaa 2, Yläkenttä, Teräsrautela) vuoroja perustaulukon mukaan. Kupittaa 5:lle ja Jalkapallohalliin jo saadut tunnit huomioidaan sinne vuoroja saaneilta. Nämä vuorot ovat kuitenkin keliriippuvaisia.

 

Kesäkauden vuorojako

 

Kesäkaudella nurmet jaetaan seuraavasti. Kaksi Kupittaan nurmea ovat FC Interin ja TPS:n miesten edustusjoukkueiden käytössä. Lisäksi kyseisten seurojen P20SM-joukkueet harjoittelevat samalla kentällä kuin oman seuran miesten edustusjoukkue. Kentillä saa harjoitella myös seurojen muut ylemmät nuorten joukkueet (esim. P17SM, T18SM), jos 16 tuntia jää muuten vajaaksi ja kentän kunto sen sallii.

 

Loput Kupittaan nurmet, Impivaara, Kärsämäki, Satava ja Jäkärlä jaetaan kesän nurmipisteytyksen mukaan seuroille. Jaossa painotetaan kentän sopivuutta (esim. Jäkärlä 8v8) seuran käyttötarkoitukseen sekä pyrkimystä painottaa seurojen vuoroja mahdollisimman vähille kentille. Kentän koko huomioidaan myös pisteytyksessä siten, että 8v8-kokoiset lasketaan 11v11-kenttien puolikkaiksi.

 

Nurmikentille kaikki 15v ja nuoremmat saavat pisteitä kesätaulukon mukaan, mutta yli 15-vuotiailla kaikki sarjat eivät saa nurmipisteitä. Nurmipisteitä saavien osuus tasataan kesän tekonurmikenttien jaossa (Kupittaa 2, Kupittaa 5, Yläkenttä, Parkki, Kisapuisto, Teräsrautela sekä muutama iltatunti Turjanpuistossa) suhteessa niihin, jotka eivät ole saaneet nurmelle lainkaan vuoroja.

 

Kaikilla nuorten sarjojen joukkueilla kesän pisteisiin on lisätty myös ottelukerroin. Nuorten sarjoissa pelaavilla seuroilla on paljon joukkueita, jolloin ottelukerroin toimii niillä. Tällöin ne voivat asetella ottelunsa itse omille vuoroilleen ja rytmittää pelejään ja harjoituksiaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

 

Turun Nappulaliigan aluejoukkueet, jotka eivät pelaa virallisia Palloliiton järjestämiä sarjoja saavat käytännössä kaiken haluamansa kenttäajan omilta lähikentiltään. Tässä lähikentillä tarkoitetaan hiekkakenttiä sekä tekonurmikenttiä, joihin piiri ei jaa muille vakiovuoroja.

 

Aikuisten sarjoissa on taas paljon yhden joukkueen seuroja. Niillä ottelukerroin ei toimi, koska seura tarvitsee tällöin vain yhden pelivuoron joka toinen viikko. Tämä on ratkaistu niin, että piiri antaa aikuisten sarjoihin erikseen otteluvuorot, jotka seurat saavat täyttää sarjatasojen mukaisessa järjestyksessä. Otteluvuorot on laskettu sarjaan ilmoittautuneiden turkulaisten aikuisten joukkueiden mukaan. Piiri tekee otteluohjelmiiin turkulaisista joukkueista aina vastapareja (kun toinen pelaa kotona, niin toinen pelaa vieraissa), jolloin kenttien viikoittainen käyttö saadaan pidettyä mahdollisimman vakaana ja otteluvuorot riittävät peleille. Lisäksi ne saavat omat harjoitusvuoronsa. Aikuisten pelejä saa asetella myös noille seuran omille harjoitusvuoroille.

 

Kesän nurmipisteytys:

 

Sarjataso

kerroin

 

Sarjataso

kerroin

Kakkonen

7,5

 

P/T14-15 ELL

4,79

Kolmonen

2,4

 

P/T12-13 ELL

4,71

N-Liiga

7,5

 

P/T14-15 AL

3,04

N-Ykkönen

4

 

P/T12-13 AL

2,61

N-Kakkonen

2,4

 

P/T10-11 SHA

2,11

P20I

3,13

 

P/T10-11 tavoitteellinen

1,51

P20II

2,08

 

P/T8-9 tavoitteellinen

1,45

P17SM

6,79

 

P/T14-15 muut

1,71

P17I

3,04

 

P/T12-13 muut

1,31

P17II

1,99

 

P/T10-11 muut

1,06

T18SM

4,79

 

Kykykoulu

0,75

T18I

1,99

 

Taitokoulu

0,75

 

 

 

P/T8-9 muut

0,75

 

 

 

8v8-sarjat

0,41

 

 

 

P/T7 ja nuoremmat

0,5

 

 

Kesäpisteytys tekonurmi:

 

Sarjataso

Kerroin

 

Sarjataso

kerroin

Kakkonen

7,5

 

P/T14-15 ELL

4,79

Kolmonen

2,4

 

P/T12-13 ELL

4,71

Nelonen

1,2

 

P/T14-15 AL

3,04

Vitonen

0,33

 

P/T12-13 AL

2,61

Kutonen

0,25

 

P/T10-11 SHA

2,11

KKI

0,25

 

P/T10-11 tavoitteellinen

1,51

N-Liiga

7,5

 

P/T8-9 tavoitteellinen

1,45

N-Ykkönen

4

 

P/T14-15 muut

1,71

N-Kakkonen

2,4

 

P/T12-13 muut

1,31

N-Kolmonen

0,33

 

P/T10-11 muut

1,06

N-Nelonen

0,25

 

Kykykoulu

0,75

N-8v8

0,25

 

Taitokoulu

0,75

P20SM

8,38

 

P/T8-9 muut

0,75

P20I

3,13

 

8v8-sarjat

0,41

P20II

2,08

 

P/T7 ja nuoremmat

0,5

P17SM

6,79

 

 

 

P17I

3,04

 

 

 

P17II

1,99

 

 

 

P17III

1,79

 

 

 

T18SM

4,79

 

 

 

T18I

1,99

 

 

 

T18II

1,79

 

 

 

P17 8v8

0,56