Liite päätöspöytäkirjaan

 

 

Projektin nimi: Kaikkia liikuttava Turku - Turku Future Sports

 

Projektin tarkoitus

 

Projektin tavoitteena on Turku Future Sports verkoston kokoaminen ja verkostojohtamismallin luominen, sekä kaupunkivalmennuskeskus pilotointi

 

Turku Future Sports on Turun kaupungin strategiaan pohjaava hanke. Sen tavoitteena on edistää Turun kaupungin kilpailukykyä ja hyvinvointia. Hankkeen päämääränä on kehittää turkulaisen liikuntakulttuurin vahvuuksien pohjalta vetovoimainen liikuntaekosysteemi.  

 

Tämä tarkoittaa lisääntyvää hyvinvointia ja elinkeinoelämän, kaupungin sekä oppilaitosten ja korkeakoulujen mahdollisuuksia kehittää toimintaansa liikunnan ja urheilun alalla ja sen rajapinnassa. Erityiskohteena on Kupittaan alueen ainutlaatuinen liikuntakeskittymä.


Parhaimmillaan hanke johtaa uudentyyppisen kaupunkivalmennuskeskuksen syntymiseen. Sen avulla voidaan houkutella liikuntaan ja urheiluun liittyviä kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaita ja vahvistaa turkulaisen liikuntaekosysteemin olosuhteita ja kasvua.

Hankkeella on vahva yhteys Turun kaupungin kärkihankkeiseen. Hanketta koordinoi Turun kaupungin liikuntapalvelut.

 

Projekti perustetaan Thinking portfolioon. Tästä Vapaa-aikatoimialan johtoryhmän päätös 19.9.2018

 

Projektista päättävä (hakemuksen allekirjoittaja, päätöksentekijä): Minna Sartes

 

Projektin omistaja / kustannusten hyväksyjä: Markus Kalmari      

 

Projektin vastuuhenkilö: Marie Rautio-Sipilä

varahenkilö Oskari Nummi         

 

Projektitunnus

Kaupungin tunnus: 10781-2018

 

Projektin kesto/aikataulu: 1.10.2018 – 31.4.2020

 

Rahoittaja

   Rahoittajataho: Kiito ohjelma / Business Finland

   Rahoittajan yhdyshenkilö: Elise Ramstedt

   Rahoitus

      Ulkoinen rahoitusosuus 50 (%)

Omarahoitus 50 (%), joka katetaan osoittamalla projektipäällikkö liikuntapalveluiden henkilöresurssista

 

Talous

Kustannuspaikka: 24001

Tilastollinen tilaus:

Yhteystiedot: vapaa-aika.talous@turku.fi

 

Rahoituspäätöksessä ilmoitetulla tavalla Business Finland maksaa projektille myönnetyn rahoituksen raporttien ja kustannustilitysten perusteella.

 

Projektirahoitus jakaantuu kolmelle kalenterivuodelle.

 

 

Henkilöstö

Omarahoitusosuus katetaan vakituisen henkilöstön osallistumisella projektiin seuraavasti:

Marie Rautio Sipilä (42%) 31.7.2019 saakka, jonka jälkeen osoitetaan saman suuruinen työpanos henkilöstöstä jatkamaan hanketta 31.4.2020 saakka.

Markus Kalmari 5 (%) 31.4.2020 saakka.

 

Henkilöstökustannukset maksetaan 42 % ja 5 % kustannuspaikalta 24001 ja tilastolliselta tilaukselta.

 

Business Finlandin ohjeiden mukaisesti projektin työntekijät pitävät kirjaa työajastaan tunnin tarkkuudella.

 

Kaupungin osalta henkilöstöasioiden yhteystiedot:

vapaa-aikatoimiala.henkilostotiimi@turku.fi

 

 

Raportointi

 

Projektin etenemisestä raportoidaan rahoituspäätöksessä ilmoitetun aikataulun ja ohjeiden mukaisesti.

 

https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/ohjeet-ehdot-ja-lomakkeet/projektin-aloitus/

 

 

Ohjaus

   Ohjausryhmän jäsenet

 

Markus Kalmari, johtaja,      Turun kaupungin Liikuntapalvelut

Niko Kyynäräinen, toimitusjohtaja   Turku Science Park Oy

Juhani Soini, vararehtori      Turun Ammattikorkeakoulu

Mikko Lehtinen, toimitusjohtaja   Turun Teknologiakiinteistöt OY

Jussi Vira, strategiajohtaja   Turun kaupunki, konsernihallinto

Sami Kalaja, johtaja      Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Antti Paananen, johtaja      Urheiluakatemiaohjelma, Suomen Olympiakomitea ry