Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta11928.11.20179

3065-2016 (660, 654, 643)

Ulkoliikuntapaikkojen investointien muutokset vuodelle 2018

Tiivistelmä:

Ulkoliikuntapaikkojen investointikohteet vuodelle 2018 tulee päivittää, koska kuluvan rakennuskauden aikana on tapahtunut aikataulumuutoksia: Kupittaan luistelumadon ja skeittipaikan peruskorjaukset viivästyivät ja toisaalta Hannunniitun tekonurmen uusimista aikaistetaan.

Liiklk § 119

Liikuntasuunnittelija Kristina Karppi:

Ulkoliikuntapaikkojen investointikohteet valmistellaan aina keväisin nelivuotisiksi ohjelmiksi (liiklk 25.4.2017 § 41). Liikuntalautakunta määrittelee kohteet ja niiden tärkeysjärjestyksen. Kiinteistöliikelaitos vastaa rakennuttamisesta kaupungin hyväksytyn investointiohjelman puitteissa. Investoinnit ovat lainaa liikuntapalveluille, ja liikunta maksaa kustannukset takaisin 20 vuoden kuoletusajalla (5% vuodessa) osana ulkoliikuntapaikkojen sisäistä vuokraa. Rakennuskausien aikana tapahtuu kuitenkin lähes aina sellaisia ennakoimattomissa olevia muutoksia, joiden takia seuraavan vuoden kohdelistausta tulee päivittää uudelleen loppusyksystä.

Kupittaan mato ja skeitti viivästyivät ja Hannunniitun tekonurmi aikaistetaan

Muutokset vuodelle 2018 johtuvat siitä, että Kupittaan luistelumadon ja skeittipaikan urakat siirtyvät ensi vuoteen tämänvuotisen urakkakilpailutuksen haasteiden takia (kilajk 1.9.2017 § 20). Edellisten lisäksi aikaistetaan Hannunniitun koulun kentän tekonurmen uusimista vuodelta 2019. Kyseessä ovat siis aikataulumuutokset jo päätetyn investointiohjelman raameissa.

Hannunniitun kenttä on poikkeuksellisen kova, ja Javenture Areenalta saatiin hyväkuntoinen kaupungin kierrätystekonurmi ennakoitua aiemmin jo tänä kesänä. Kierrätystekonurmi on tarkoituksenmukaisinta asentaa mahdollisimman nopeasti pienpelikokoisista tekonurmikentistä kiireellisimpään eli Hannunniittuun. Kentän kovaksi tallautuneesta pinnasta on tullut runsaasti kielteistä palautetta paitsi Nappulaliigalta niin myös asukkailta. Hannunniitun ohella tekonurmesta saattaa mahdollisesti riittää toinenkin uusiopeite johonkin muuhun kaupungin pienpelikokoisista tekonurmikentistä. Kohde ja asentamisen aikataulu määritellään kuitenkin vasta vuosien 2019-2022 investointiohjelmaa työstettäessä kevättalvella 2018.

Muutosten kustannusvaikutukset

Muutosten johdosta kuluvan vuoden suunnitteluluku 900 000 € tulee alittumaan. Lopulliset toteumatiedot saadaan vasta vuodenvaihteen jälkeen meneillään olevien urakoiden valmistuttua. Vastaavasti tulevan vuoden 2018 suunnitteluluku tulee kasvamaan liki yhteen miljoonaan euroon. Vuoden 2019 luku puolestaan laskee hivenen Hannunniitun tekonurmikentän aikaistetun toteutuksen takia. Liikuntapalveluiden vuosittaiseen käyttötalouteen muutosten vaikutukset ovat vastaavasti 5% investointien muutoksista. Vuoden 2018 muutosten osalta lisäkustannuksia tulee siis noin 14 000 €/vuosi. Toisaalta vuosina 2017 ja 2019 suunnitteluluvut tullaan alittamaan tämänhetkisten tietojen valossa yhteensä noin 116 000 €. Tämä puolestaan tasaa kustannusvaikutuksia noin 6 000 €/vuosi.  Muutosten nettovaikutukset liikunnan käyttötalouteen ovat siis sisäisten vuokrien investointiosan lisäkustannuksia noin 8 000 €/vuosi tämänhetkisten kustannus- ja toteuma-arvioiden perusteella.

Liite 1Ulkoliikuntapaikkojen investointien muutokset vuodelle 2018

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta hyväksyy osaltaan ulkoliikuntapaikkojen investointien muutokset vuodelle 2018 liitteen 1 mukaisesti ja tärkeysjärjestyksessä toteutettaviksi kaupungin vahvistetun investointiohjelman puitteissa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKarppi Kristina
tiedSalonen Matti
tiedSiirto Tapio
tiedVento Kaija


Liitteet:

Liiklk § 119
Liite 1:Ulkoliikuntapaikkojen investointien muutokset vuodelle 2018