Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Vapaa-aikatoimiala, liikuntapalvelut 
Liikuntapalvelujohtaja1629.06.2017 

7850-2017 (011)

Liikuntapalveluiden organisaatiomuutoksen valmistelu

Lasten ja nuorten liikuntapalveluita tullaan jatkossa organisoimaan perustettavassa lasten ja nuorten liikunnan yksikössä. Yksikön yhtenä tehtävänä on mm. vastata Liikkuva koulu –hankkeen päättyessä toiminnan jatkuvuudesta. Rahoitus kehittyvälle lasten ja nuorten liikunnan yksikölle ja liikkuva koulu ohjelman jatkotoiminnalle varmistetaan osaltaan yhdistämällä Turun kaupungin koululiikunnanohjauksen ja liikuntapalveluiden lasten ja nuorten tiimin olemassa olevien toimintojen rahoitukset, kehittämällä toimintamalleja ja uudelleen arvioimalla Turun kaupungin seuratoiminnan avustusjärjestelmää.

Uuden yksikön perustamisen myötä lasten liikuttamiseen liittyviä toimintoja siirtyy pois muilta liikuntapalveluiden yksiköiltä ja näin kaikkien yksiköiden (liikkumaan aktivointiyksikkö, järjestöliikuntayksikkö ja liikuntapaikkayksikkö) tehtäviä järjestellään osin uudelleen, jotta ne tuottavat tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti liikuntapalveluita suhteessa palvelualueelle asetettuihin tavoitteisiin.

Liikuntapalveluiden organisaatiomuutoksen valmistelu käynnistyy 29.6.2017. Muutoksen valmistelu päättyy 30.11.2017. Tarvittavat päätökset tehdään joulukuussa ja uusi organisaatio aloittaa työnsä 1.1.2018 alkaen.

PäätösPäätin käynnistää liikuntapalveluiden organisaatiouudistuksen valmistelun 29.6.2017 alkaen siten, että uusi organisaatio aloittaa työnsä 1.1.2018.

 

Markus Kalmari                                     

Liikuntapalvelujohtaja

Jakelu

tiedLiikuntalautakunta
tiedAnttila Terhi
tpvKalmari Markus
tiedLainio-Peltola Minna
tiedMäkynen Ilkka
tiedNummi Oskari
tiedSartes Minna
tiedTölkkö Seija