Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta4825.04.201713

738-2017 (056)

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus v. 2017

Tiivistelmä: -

Liiklk § 48

Järjestöliikuntapäällikkö Terhi Anttila / liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Liikuntalautakunta on hyväksynyt 15.11.2016 § 112 toiminta-avustuksen jakoperiaatteet vuodelle 2017 sekä 24.1.2017 § 9 kokouksessa varannut 534.000€ suuruisen määrärahan avustuksen maksamiseksi.

Toiminta-avustuksen hyväksyttäviksi kirjauksiksi luetaan säännöllinen liikuntatoiminta; vähintään kerran viikossa ja vähintään kolmen kuukauden ajan edellisellä toimintakaudella. Liikunnaksi lasketaan sekä harraste- ja kuntoliikunta että kilpaurheilu. Vuonna 2017 toiminta-avustuksen myöntämisessä ei ole alarajaa (v. 2016 100€).

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen haku on päättynyt 28.2.2017 klo 23.59. Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 157 anomusta.

Liikuntalautakunnan 15.11.2016 § 112 päätöksellä toiminta-avustusjärjestelmän periaatteet ja painokertoimet ovat pysyneet samoina, alarajan poistumista lukuun ottamatta.  Näin ollen vuoden 2017 avustuslaskentaa ja vuoden 2016 avustuspäätöstä voi verrata keskenään.

Turun Latu ry:n ja Turun Työpaikkaurheilu ry:n avustuskertymä muodostuu säännöllisen liikuntatoiminnan harjoittamisesta lukuina ja rinnastetaan suoritearvoina laskennassa muiden urheiluseurojen käytettyyn nk. pisteen hintaan.

Seuratoiminnan tarkemmassa tarkastelussa oli 66 urheiluseuraa, joissa toiminnan muutosprosentti oli 15% tai enemmän (v. 2016 20%). Lisäksi arvonnassa valikoitui lähempään tarkasteluun seuraavat kuusi (6) seuraa: Hutikuti ry, Turun Baseball Kerho ry, Kiekko-67 juniorijääkiekko ry, Airisto Segelsällskap i Åbo rf, Turun Yliopiston Urheiluseura ry ja Turun Rientävä ry.

Em. seurojen ilmoituksissa ei ollut huomautettavaa.

Ennakkonostokäytäntöä ovat voineet käyttää ne urheilu- ja liikuntaseurat, jotka vuonna 2016 saivat liikuntalautakunnan 19.4.2016 § 42 päätöksessä toiminta-avustusta vähintään 3.000€ ja ovat anojina myös v. 2017. Ennakkona voidaan maksaa 50% seuran vuoden 2016 toiminta-avustussummasta takaisinmaksusitoumusta vastaan.

Ennakkonostokäytäntö alkoi 1.3.2017 ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt toiminta-avustuksen lopullisen jakopäätöksen. Tällä päätöksellä maksettu osuus vähennetään loppuerää suoritettaessa. Ennakonnostomahdollisuutta on käyttänyt yksi seura.

Liite 1Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoehdotus v. 2017

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä, että avustus jaetaan liitteen 1 mukaan.

Lisäksi toiminta-avustusta jaetaan myös starttiavustuksena vuonna 2017 tai 2016 aloittaneille seuroille: Pyrkivä Gymnastics ry (rek. 2.11.2016) 200€, Turun ITF Taekwondo-Do ry (rek. 22.12.2016) 200€ ja Turun Fysiikkavalmennus ry (rek. 18.1.2017) 200€. Starttiavustukset yhteensä 600€.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lintunen ja Rautee ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

aoUrheilu- ja liikuntaseurat
tpvLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 48
Liite 1:Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoehdotus v. 2017