Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3321.03.20177

3316-2017 (643)

Liikuntapalveluiden vuorojakoperiaatteiden päivittäminen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 33

Järjestöliikuntapäällikkö Terhi Anttila / Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi

Liikuntapalvelut hallinnoi yli 300 liikuntapaikkaa, joista suuri osa on vuorojaon piirissä. Vuorojakoon osallistuu vuosittain satoja hakijoita ja kymmenittäin lajeja. Vuoroja jaettiin Turun kunnallisiin liikuntatiloihin 280 000 kpl vuonna 2016. Vuorojaon periaatteilla tavoitellaan, että liikuntapalveluiden hallinnoimat tilat ovat sekä asianmukaisessa että tehokkaassa käytössä. Näin voidaan varmistaa mahdollisimman suuri liikkeen ja liikunnan määrä. Vuorojakoon ja sen periaatteisiin kytkeytyy myös tiiviisti kulloinenkin hinnastopolitiikka.

Edellisen kerran liikuntapaikkojen yleiset käyttövuoroperiaatteet ovat olleet liikuntalautakunnassa 27.11.2001 (§ 214 ) ja 16.6.2009 (§127), jolloin tarkasteltiin erityisesti palloiluhallien ja koulujen salien vuorojaon periaatteita. Vuorojakoperiaatteiden päivittäminen on kirjattu liikuntapalveluiden vuoden 2017 operatiiviseen sopimukseen. Nyt lautakunnassa käsiteltävät periaatteet noudattavat voimassa olevia käytänteitä, joihin on tehty päivityksiä ja tarkennuksia aikaisemmista periaatteista.

Vuorojako tällä hetkellä

Liikuntapalveluiden hallinnoimissa tiloissa vuorojen jako tapahtuu erilaisin tavoin riippuen niin tiloista itsestään, niiden käyttäjäryhmistä sekä varaustoimiston kulloisistakin henkilöresursseista. Vuorojaon erityispiirteet on lueteltu oheismateriaalissa.

Vahvistettujen vuorovarausten näkyminen internetissä on lisännyt avoimuutta ja helpottanut vapaana olevien vuorojen hyödyntämistä. Myös sanktiomaksut käyttämättä ja peruuttamatta jääneistä vuoroista ovat vapauttaneet harjoitusaikoja käyttäjille.

Vuorojaon yleiset periaatteet

·  Alle 20-vuotiaiden harjoitukset sijoitetaan alkuiltaan.

·  Vuorot myönnetään ensisijaisesti turkulaisille seuroille ja yhdistyksille.

·  Vuoroja jaettaessa etusijalle menevät lajiharjoitukset (vs. oheisharjoite).

·  Kaikille hakijoille pyritään tarjoamaan jonkinlainen tila, mutta siten että ensisijaisesti lajien erityistarpeet ja tila vastaisivat toisiaan. Tämä koskettaa mm. jakoa kilpailu-urheilun ja harrasteliikunnan välillä sekä pyrkimystä takaamaan lajinomaiset harjoittelumahdollisuudet ns. vuodenaikalajeille.

·  Kilpalajeille myönnetään vuoroja niistä tiloissa, jotka vastaavat niiden kilpailuolosuhteita. Harrasteryhmille puolestaan pyritään myöntämään vuoroja tiloista, jotka edistävät ryhmien pysyvyyttä.

·  Vuorot tulee pitää mahdollisimman tiiviinä ja lajien kannalta tarkoituksenmukaisina. Ts. mikäli lajin varusteluihin kuluu aikaa, koitetaan tällaisia lajeja sijoitella mahdollisimman paljon peräkkäin.

·  Pääsääntöisesti pelitapahtuma menee harjoitusten yli.

·  Tapahtumien sijoittaminen liikuntatiloihin noudattelee tarkempia vuorojakoperiaatteita esim. sarjatasojen mukaisesti.

·  Liikuntatilat ovat ensisijaisesti tarkoitettu liikuntatoimintaan, sekä harjoituksiin että tapahtumille. Muista kuin liikuntatapahtumista päättää liikuntapalvelujohtaja.

·  Yksittäistapauksissa järjestöliikunnan ja omatoimisen liikunnan etujen mennessä ristiin, vuoron myöntämisessä tulee tarkastella liikuntaryhmien harrastajamääriä tehokkaan käytön takaamiseksi.

·  Liikuntalautakunta linjaa vuorojakoa koskettavat yleiset periaatteet, joiden pohjalta virkamiestyönä jaetaan vuorot ja käyttöajat liikuntapaikoille.

·  Kauden aikana liikuntapalveluilla tulee olla mahdollisuus puuttua vajaakäytöllä oleviin vuoroihin vuorojakoa muuttamalla.

·  Liikuntapalveluiden kanssa tekevien yhteistyötahojen, jotka tavalla tai toisella vastaavat liikuntapalveluiden hallinnoimien vuorojen jakamisesta, tulee noudattaa sekä lautakunnan hyväksymiä vuorojaon periaatteita että liikuntatoimen erikseen määrittelemiä ohjeistuksia.

Edellä mainittujen periaatteiden lisäksi vuorojakohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää harkinnanvaraisuutta ja ammattitaitoaan arvioidessaan muita relevantteja seikkoja kuten käyttäjien erityistarpeita. Muun muassa riittävien tilojen puute sekä hyvinkin lyhyellä aikataululla tapahtuvat muutokset liikuntatiloissa (koulujen omat peruutukset, muutokset otteluaikatauluissa jne.) vaikuttavat siihen, että vuorojaosta päättävillä henkilöillä on säilytettävä loppukädessä harkinnanvaraisuus ja joustovara vuoroja myönnettäessä.

Oheismateriaali 1Vuorojakomenettely liikuntapaikoittain

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyt vuorojakoperiaatteet.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHatanpää Susanna