Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta12521.10.201412

10460-2014 (065)

Vertaisohjaajien työn tukeminen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 125

Liikuntapalveluvastaava Roosa-Mari Neitola / Liikuntapalvelupäällikkö Minna Lainio-Peltola:

Syksyllä 2014 liikuntapalvelukeskuksen ikääntyneiden ohjattujen ryhmien toteutuksessa on ollut mukana 10 vertaisohjaajaa - iäkkäämpiä innokkaita liikkujia, jotka ovat kiinnostuneet muiden liikuttamisesta. Vertaiset ovat saaneet koulutuksen voima- ja tasapainoharjoittelun ohjaamiseen ikääntyneiden liikuntapalveluvastaavan pitämässä VoiTas -koulutuksissa sekä Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla- hankkeen koulutuksessa. He toimivat apuohjaajina aloittelijoiden ryhmissä, ohjaajina vertaisryhmissä (jatkoryhmiä alkeisryhmille) sekä avustajina ja kannustajina omatoimikuntosalilla. Vertaiset eivät saa palkkaa, mutta ovat sitoutuneet toimintaan aina yhdeksi kaudeksi (esim. syyskausi) kerrallaan. Heille järjestetään virkistys-, idea- ja koulutuspäiviä noin kaksi kertaa vuodessa.

Vertaisten toiminnalla on suuri merkitys ikääntyneiden liikuntapalveluissa. Merkitys kasvaa iäkkäiden kuntalaisten määrän lisääntyessä ja liikuntapalvelukeskuksen ohjaajien resurssien ollessa rajalliset. Ehdotamme, että toiminnassa mukana olevat ja toimintaan sitoutuneet vertaisohjaajat saavat valintansa mukaan maksutta 2015 vuoden alusta alkaen joko Seniorirannekkeen (6 kk, hinta 30 €) tai 55+ -liikuntatuotteen jäsenkortin (syyskausi tai kevätkausi, hinta 40 € alennusryhmiltä). Näin heitä kannustettaisiin huolehtimaan omasta hyvinvoinnista ja kiitettäisiin tärkeästä vapaaehtoistyöstä. Etu voidaan myöntää liikuntapalvelupäällikön toimesta aina puoleksi vuodeksi kerrallaan silloin, kun vertainen ilmoittaa sitoutuvansa toimimaan ohjaajana vähintään puoli kautta.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää oikeuttaa liikuntapalvelupäällikön myöntämään ikääntyneiden vertaisohjaajana toimivalle valintansa mukaan joko Seniorirannekkeen (6 kk, hinta 30 €) tai 55+ -liikuntatuotteen jäsenkortin (syyskausi tai kevätkausi, hinta 40 € alennusryhmiltä) aina puoleksi vuodeksi kerrallaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAhola Kaija
tiedHatanpää Susanna