Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta7020.05.201411

4039-2014 (041)

Vuoden 2014 talouden 1. osavuosikatsaus

Tiivistelmä: -

Liiklk § 70

Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen 8.5.2014:

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2014 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt toiminnan ja talouden kehittymisen raportoinnista. Ensimmäinen osavuosikatsaus laaditaan raportointijaksolta 1.1.–31.3.2014. Osavuosikatsaus sisältää ennusteen vuoden 2014 talousarvion menojen ja tulojen toteutumisesta. Nyt raportoitava ennuste koskee vain talouden ennustelukuja.

Toimintatulojen ja – menojen toteutumisennuste

Talouden toteutumisennusteet annetaan kaupunginvaltuuston päättämällä sitovuustasolla. Sitovia ovat toimielinten määrärahat ja tuloarviot tai näiden erotus.

Toimintamenojen ja – tulojen ennustetta laadittaessa on otettu huomioon

1. Palkat ja palkkiot

Kunta-alan palkankorotusten keskimääräinen kustannusvaikutus 1.3.2014 voimaan tulleesta sopimuksesta vuodelle 2014 on keskimäärin 0,4 prosenttia. Kun lisäksi otetaan huomioon 2013 sopimuksen siirtyvä kustannusvaikutus, sopimuskorotusten vaikutus vuoden 2014 palkkamenoihin on yhteensä keskimäärin 0,9 prosenttia. Palkkakustannusten nousu on vastaava jos henkilötyövoimassa ei tapahdu muutoksia.

2. Henkilösivukulut

Palkkaperusteinen KuEL - eläkemaksu on 1.1.2014 alkaen 16,85 %. VaEL-maksu on 21,07 %. Sosiaaliturva- ja lakisääteiset vakuutusmaksut ovat vuoden alusta alkaen yhteensä 5,93 % (palkkojen perusteella laskettava tapaturmavakuutusmaksu 0,80 %, taloudellinen tuki 0,04 %, työttömyysvakuutusmaksu 2,95 % ja sosiaaliturmamaksu 2,14 %).

3. Eläkemenoperusteiset ja varhaiseläkemenoperusteiset eläkemaksut

Eläkemenoperusteisten ja varhaiseläkemenoperusteisten eläkemaksujen ennusteessa käytetään talousarvioon 2014 budjetoitua euromäärää. Ensimmäiseen talousennusteeseen merkittävä määrä = budjetoitu euromäärä/12 x 3.

4. Sisäiset taloustapahtumat

Toteutumisennusteeseen sisällytetään toimielinten väliset sisäiset menot ja tulot. Toimielinten eri tulosyksiköiden väliset sisäiset menot ja tulot eivät ole toimielinten talousarvioissa eikä niitä myöskään sisällytetä toteutumisennusteisiin.

Sopeuttavat talousarviomuutokset vuonna 2014

Kaupunginvaltuusto on päättänyt talousarviomuutoksina kaupungin toimintakulujen vähentämisestä yhteensä 6,0 milj. eurolla ja investointimenojen vähentämisestä yhteensä 4,0 milj. eurolla. Talousennusteessa on otettu huomioon kaupunginvaltuuston päätöksen mukainen liikuntalautakunnan toimintakulujen vähennys 38 000 euroa.

Toteutumisennuste vuoden loppuun

Ennusteen mukaan liikuntalautakunnan toimintatuotot alittuvat 354 000 eurolla ja toimintamenot alittuvat 159 000 eurolla. Toimintakate ylittää valtuuston hyväksymän talousarvio 195 000 eurolla. Investoinnit toteutuvat suunnitellusti.

Liite 1Kustannuspaikkakohtainen ennuste

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 12.5.2014 § 196 että lauta- ja johtokuntien tulee analysoida talousennusteen osoittamat talousarviopoikkeamat ja tehdä 17.6.2014 mennessä esitykset toimenpiteistä talousarvion 2014 poikkeamien välttämiseksi ja kaupunginhallitukselle taloussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

Liikuntapalvelujohtajan kommentit ennusteeseen:

Jo aiemmin tehtyjen päätösten vaikutuksesta saavutamme 2014 523.000 € viime vuotta suuremmat tulot. 15.4 päätösten johdosta tulomme nousevat em. lisäksi 66.000 € eli yht. 589.000 €. Tulot 2014 jäävät kuitenkin arvion mukaan 392.000 € miinukselle, joten lisätulojen ohella päätettiin menoleikkauksista yhteensä 255.000 €. Lisäksi lautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle 137.000 € tasapainotusta Verisstadionin vuokrankorotuksen johdosta. Näin lautakunta päätyi 15.4 talouden tasapainoon. Vielä tämän jälkeen selvisi, että hallinnon yhteisissä kuluissa on 58.000 € ylitysuhka, jolle ei tässä aikataulussa kyetä löytämään katetta. Siten liikuntalautakunnan ennuste 2014 päätyy 58.000 € alijäämään.

Keskeisimmät lisätulot saadaan Impivaaran uimahallin lisääntyneestä käytöstä, kaikkien liikuntapaikkojen n. 30 % taksan korotuksista, tyky- ja Kimmokerannekkeen huomattavasta lisäkäytöstä, Parkinkentän pääsymaksun tuplauksesta sekä liikkumaan aktivointiosaston kurssien taksan korotuksista.

Menoleikkaukset kohdistuvat palkkakuluihin kaikilla tulosalueilla mm. Impivaaran uimahalli suljettuna yleisöltä 2.6. – 11.8 sekä uimarantojen valvontahenkilöstön puolittamisella.

Toiminnallisesti suurin poikkeama syntyi lämpimän alkutalven johdosta: Keinonurmen lämmityskulut alenivat, mutta vastaavasti Parkin tekojääradan jäädytyskulut nostivat energiakuluja. Myös luonnonjäätalvi jäi normaalia lyhyemmäksi. Tästä ei kuitenkaan synny liikuntapalveluille säästöä koska vanhoilla Kilan – Kuntecin tilaaja - tuottajasopimuksilla liikuntapalvelujen kustannukset ovat kiinteät

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta merkitsee vuoden 2014 1. osavuosikatsauksen tiedoksi ja päättää käsitellä seuraavassa kokouksessa talousennusteen analyysin ja toimenpiteet taloussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Liiklk § 70
Liite 1:Kustannuspaikkakohtainen ennusteet