Liite 1 § 45

 

Selvitys Kupittaan jalkapallostadionin peruskorjauksen aiemmasta päätöksenteosta

 

Liikuntapaikkapäällikkö Marjaana Risku:

 

Liikuntalautakunta on käsitellyt Kupittaan jalkapallostadionin peruskorjausta liikuntatoimen rakennusinvestointiehdotusten yhteydessä 11.5.2010 § 63. Tällöin liikuntalautakunta on päättänyt esittää silloiselle tilaliikelaitokselle Kupittaan jalkapallostadionin kentän peruskorjausta toteutettavaksi vuonna 2011. Peruskorjaustarvetta on perusteltu mm. kentän rakennekerrosten ja salaojitusjärjestelmän huonokuntoisuudella. Lautakunta on esittänyt toimenpiteeksi peruskorjausta, jossa huomioitaisiin nurmialusta, rakennekerrokset ja lämmitysjärjestelmä.

 

Liikuntalautakunnan investointiehdotus jalkapallostadionin kentän peruskorjauksesta on hyväksytty tilaliikelaitoksen tilaohjelmassa, jonka kaupunginvaltuusto on vuoden 2011 budjettikirjassaan hyväksynyt. Hanke on tuolloin merkitty toteutettavaksi vuosina 2011–2012.

 

Toistamiseen asiaa on käsitelty liikuntalautakunnassa 15.2.2011 § 28. Tällöin on käsitelty jalkapallostadionin pintamateriaalin valintaa. Liikuntalautakunta on päättänyt esittää silloiselle tilaliikelaitokselle, että jalkapallostadionin pinnaksi valitaan luonnonnurmi.

 

Peruskorjauksesta johtuvaa vuokran lisäystä ei ole liikuntalautakunnassa käsitelty.