Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta4318.03.20146

2953-2014 (040)

Talouden ja toiminnan seuranta tammi-helmikuu 2014

Tiivistelmä: -

Liiklk § 43

Liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkonen:

Liikuntapalvelukeskus on helmikuussa käynnistänyt toimenpiteitä talousarviossa pysymiseksi v. 2014. Niiden vaikutukset alkavat näkyä kuitenkin vasta kesällä 2014. Talousarviossa 2013 ilmenneet budjetointivirheet on pääosin korjattu ja on ennustettavissa, että v. 2014 tullaan pysymään annetussa menoraamissa.

Tammi-helmikuun talouslukujen perusteella ei ole havaittavissa tavoitteeseen nähden merkittäviä poikkeamia.

Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi on tuottanut n. 50.000 euron säästön keinonurmen lämmittämisessä, mutta aiheuttanut vastaavasti lisäkuluja tekojääratojen ylläpitämisessä. Impivaaran uimahallin kävijämäärät ovat edelleen nousseet ja tätä tahtia voimme arvioida puolen miljoonan kävijän ylittymisestä v. 2014

Liite 1Talouden toteutuminen tammi-helmikuu 2014

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta merkitsee annetut taloussuunnitelmaluvut tiedokseen ja toteaa, että se on 18.3.2014 talousseminaarissaan käynnistänyt vakavat ponnistelut annettujen budjettilukujen saavuttamiseksi kuitenkin niin, ettei turkulaisten liikunnan harrastaminen kärsisi tulevista palveluleikkauksista ja hinnan korotuksista kohtuuttomasti.

Ensimmäiset linjapäätökset kesällä 2014 käynnistyvistä sopeutustoimista on tarkoitus käsitellä lautakunnan kokouksessa 15.4.2014.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Liiklk § 43
Liite 1:Talouden toteutuminen tammi-helmikuu 2014