Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta7721.05.201314

179-2013 (056)

Vammaisavustaja-avustus kevään 2013 toiminnasta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 77

Liikuntapalvelupäällikkö Minna Lainio-Peltola / liikuntapalveluvastaava Marianna Ylinampa:

 

Liikuntalautakunta on päättänyt 13.11.2012 § 124 urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustuksen jakoperiaatteet vuodelle 2013 sekä 22.1.2013 ja § 12 määrärahavarauksista. Vammaisavustajakertoimelle (avustaja-avustus) on varattu 9 000 euron määräraha keväällä ja syksyllä 2013 järjestettävää erityisryhmien liikuntatoimintaa varten.

 

Vammaisavustaja-avustus on avustusmuoto, jolla tuetaan erityisryhmille järjestettävää liikuntatoimintaa. Avustusta jaetaan liikuntaa järjestävien erityisryhmien yhdistysten lisäksi myös urheilu- ja liikuntaseuroille. Avustusmuodossa korostetaan yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa ja sen avulla tavoitellaan monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaikille turkulaisille liikuntakyvystä riippumatta.

 

Aisti ry, Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki ry, Turun Seudun Lihastautiyhdistys ry, Turun Sirkus ry, Turun Uintiklubi ÅSK ja Turun Urheiluliiton voimistelu- ja liikuntajaosto ovat järjestäneet kevätkaudella erityisryhmille liikuntatoimintaa ja hakeneet tähän toimintaan vammaisavustaja-avustusta. Avustus määräytyy avustusluokan mukaan. Kaikki 14 hakemusta täyttivät avustukselle asetetut vähimmäisvaatimukset.

 

 

Avustusluokat

 

 

Tuki €/kausi

I. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi vähintään yksi vammaisavustaja. Avustusluokkaan lasketaan myös integroidut ryhmät. Integroidulla ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa erityistä tukea tarvitseva on mukana kaikille avoimessa liikuntaryhmässä vammaisavustajan kanssa. Ilman vammaisavustajaa osallistuminen on mahdotonta.

100 €

II. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi enemmän kuin yksi vammaisavustaja.

200 €

III. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi oltava vammaisavustajia vähintään kolme ja ainakin joka toisella osallistujalla.

300 €

 

 

 

 

 

 

 

Hakija

Ryhmä

Avustusluokka

Kustannus €

Avustus €

Yhteensä €

Aisti ry

Motoriikkaryhmä 1

3

756

300

300

 

 

Aisti ry

Motoriikkaryhmä 2

2

756

200

200

 

 

 

 

 

 

 

 

Aisti ry

Erityisuintiryhmä 1

3

1912

300

300

 

Aisti ry

Erityisuintiryhmä 2

3

1638

300

300

 

 

 

 

 

 

 

 

Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki ry

 

Turun seudun lihastautiyhdistys ry

 

Turun seudun lihastautiyhdistys ry

 

Luovan tanssin kerho

 

 

Vesivoimistelu

 

 

 

Sähköpyörätuoli- jalkapallo

3

 

 

 

1

 

 

 

3

700

 

 

 

1670

 

 

 

1450

300

 

 

 

100

 

 

 

300

300

 

 

 

100

 

 

300

Turun Sirkus ry

Erityislasten trampoliinivoimistelu

3

1100

300

300

 

 

Turun Uintiklubi ÅSK

Integroitu kilpauintiryhmä

2

2500

200

200

 

 

Turun Uintiklubi ÅSK

Kilpauintiryhmä kehitysvammaisille

3

1450

300

300

 

TuUl/ voimistelu- ja liikuntajaosto

Liikuntatreeni monivammaisille

3

448

300

300

 

 

TuUl/ voimisteluja liikuntajaosto

Sporttitreeni erityistä tukea tarvitseville pojille

3

432

300

300

 

 

TuUl/ voimistelu- ja liikuntajaosto

Treenitunti yli 12-vuotiaille nuorille

2

448

200

200

 

 

 

 

 

 

 

 

TuUl/ voimistelu- ja liikuntajaosto

Tyttötreeni 7-12-vuotiaille

1

432

100

100

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vammaisavustaja-avustus on yksi kohdennettu tapa tukea erityisryhmien liikuntaa ja näin edistää yhdenvertaisuuslain toteutumista. Esitän, että haetut avustukset hyväksytään, jolloin määrärahaa käytetään 3500 €. Ko. määrärahasta jää käyttämättä 5.500 €, joka on tarkoitus jakaa syksyllä 2013. Avustuksella on kaksi hakupäivää vuodessa.

 

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

 

EhdotusLiikuntalautakunta päättää jakaa avustaja-avustusta 3500 € seuraavasti:

Aisti ry1100 €

Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki 300 €

Turun Seudun Lihastautiyhdistys ry 400 €

Turun Sirkus 300 €

Turun Uintiklubi ÅSK 500 €

TuUl /voimistelu- ja liikuntajaosto 900 €

 

Yhteensä3500 €

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAnojat
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna