Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta17.10.20126

11364-2012 (032)

Turun Uimarit ry:n hinnanalennusanomus vesipallon PM-kisoihin 23.-25.11.2012

Tiivistelmä: -

Liiklk §

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku:

Turun Uimarit ry järjestää vesipallon Pohjoismaiden nuorten mestaruuskilpailut 23.–25.11.2012 Impivaaran uimahallissa. Seura on lähettänyt liikuntalautakunnalle anomuksen, jossa se anoo vapautusta Impivaaran uimahallin maksuista.

Liite 1Turun Uimarit ry:n anomus

Turun Uimareilla on käytössä koko halli. Tapahtuma tulee maksamaan 5 750 €. Liikuntalautakunnan 19.6.2012 § 81 vahvistaman hinnaston mukaan koko hallin vuokra kilpailutapahtumassa on 250 €/h.

Tapahtuma on saanut kansainvälisten tapahtumien avustusta Liiklk 17.4.2012 § 46. Avustusta on myönnetty maksimimäärä 8100 € (noin 30 % hyväksyttävistä kustannuksista). Tapahtuma-avustusanomuksessa vuokrien osuus on arvioitu olevan noin 1000 €, joten todellisuudessa tapahtuman kustannukset nousevat merkittävästi anottua korkeammiksi.

Liikuntalautakunta voi harkinnan mukaan myöntää vapautuksia hinnaston mukaisista hinnoista. Impivaaran uimahalli on kallis olosuhde ja hallin ollessa kiinni yleisöltä menetetään merkittävästi tuloja. Tästä syystä kilpailutoiminnasta on päätetty periä maksut myös lasten ja nuorten osalta. Hinnaston mukaiset hinnat sisältävät jo subventiota.

Kyseessä on nuorten kansainvälinen arvokilpailuturnaus. Liikuntatoimelle lasten ja nuorten liikunnan tukeminen on strategisesti tärkeää. Tapahtuma on hyväksytty jo avustettavaksi kansainväliseksi tapahtumaksi.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää Turun Uimarit ry:lle Impivaaran uimahallin tilamaksuista 50 % alennuksen.


Liitteet ja oheismateriaalit:

Liiklk § 6
Liite 1:Turun Uimarit ry:n anomus