Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta10917.10.20125

11369-2012 (664)

Peltolanpuiston kentän luovuttaminen Turun Nappulaliiga ry:n hallintaan keinonurmikentän rakentamiseksi

Tiivistelmä: -

Liiklk § 109

Liikuntasuunnittelija Terhi Anttila:

Turun Nappulaliiga on kiinnostunut vuokraamaan Turun kaupungin kiinteistöliikelaitoksen omistaman ja liikuntapalvelukeskuksen hallinnoiman Peltolan ja Koivulan kaupunginosien väliin jäävän Peltolanpuiston kentän itselleen. Seuran tavoitteena on rakentaa kentästä ja sen välittömästä lähialueesta harjoituskeskus Nappulaliigan tarpeisiin.

Turun Nappulaliigan toiminnassa on vuosittain vajaat 2000 lasta 5-11-vuotiaiden ikäryhmissä. Tämä tekee Turun Nappulaliigasta jäsenmäärällä mitattuna yhden suurimmista jalkapallon erikoisseuroista Suomessa. Seuran perustana on aluejoukkuetoiminta, jonka toiminta-ajatuksena on kodin lähelle tuotu harrastusmahdollisuus. Viime vuosina Turun Nappulaliiga on panostanut palkattujen työntekijöiden saamiseksi mukaan seuran hallintoon ja valmennukseen. Oman harjoituskeskuksen rakentaminen on seuraava askel toiminnan kehittämisessä. Hankkeen uskotaan vaikuttavan merkittävästi Turun Nappulaliigan mahdollisuuksiin kehittää omia pelaajiaan sekä tehostaa valmennuskoulutustaan, mikä puolestaan on panos aluetoiminnan kehittämiselle.

Liite 1Turun Nappulaliiga ry:n hankesuunnitelma

Olosuhdehankkeensa Nappulaliiga aikoo toteuttaa kolmessa vaiheessa. Kevään 2013 aikana Turun Nappulaliiga vuokraa Turun kaupungilta käyttöönsä olemassa olevan hiekkakentän. Kentän pohja muokataan jalkapallonurmelle sopivaksi ja kenttä varustetaan aidalla sekä riittävällä valaistuksella. Kentälle asennetaan uuden sukupolven jalkapallonurmi (100mx60m). Toisessa vaiheessa, kevääseen 2014 mennessä, kentän yhteyteen rakennetaan huoltorakennus tarvittavine sosiaali- ja pukeutumistiloineen. Huoltorakennuksen yhteyteen on tarkoitus saada myös Turun Nappulaliigan tarvitsemat toimistotilat sekä luento- ja koulutustilat seuran koulutustilaisuuksia varten. Viimeinen vaihe aloitetaan kesän 2014 aikana, jolloin harjoituskeskuksen yhteyteen rakennetaan pienille lapsille suunnattuja toimintoja, kuten leikkipuisto ja minikenttiä. Hankkeen rahoitus on jaettu vaiheisiin. Lisäksi Nappulaliiga on palkannut määräaikaiseen työsuhteeseen projektikoordinaattorin vastaamaan harjoituskeskusprojektista sekä siihen liittyvästä varainhankinnasta.

Turun Nappulaliiga on tähän mennessä käynyt yhdessä liikuntapalvelukeskuksen kanssa läpi erilaisia kenttävaihtoehtoja, jotka sopisivat harjoituskeskuksen tarpeisiin, Näistä vaihtoehdoista Peltolanpuiston kenttä osoittautui soveltuvimmaksi. Liikuntapalvelukeskus puolestaan on kartoittanut kentän tämän hetkistä käyttöä ja pyrkinyt arvioimaan hankkeen vaikutukset Turun liikuntaolosuhteissa eri toimijoiden näkökulmasta.

Peltolanpuiston hiekkapäällysteisen kentän koko nykyisellään on 49m x 70m. Kentän oheistiloihin kuuluvat wc:llinen pukusuoja, nappulamaalit parkkipaikka sekä valaistus. Talvella kenttä jäädytetään ja siellä on kaukalo sekä vapaaluistelualue. Hiekkapintaisena kentän päiväkäyttö perustuu lähinnä tien toisella puolella olevan ammatti-instituutin tarpeisiin sekä jonkin verran päiväkotien käyttöön. Iltaisin kenttää käyttää Nappulaliiga, jonka lisäksi viime vuosina varauksen yhdelle vuorolle on tehnyt yksi aikuisten pesäpallo- ja yksi jalkapalloryhmä. Talvella kentällä käyvät luistelemassa alueelta neljä päiväkotia, ammatti-instituutti sekä iltaisin omatoimiharjoittelijat.

Nykyisten käyttäjien osalta etenkin talvinen jäädytys vaikuttaisi olevan tärkeä olosuhde. Päiväkodeille kenttä on bussiyhteyksien varrella ja luistelualueen vieressä on pukusuoja luistinten laittoa varten. Myös ammatti-instituutti käyttää kenttää talvella niin paljon luisteluun kuin säät vain sallivat. Alueella ei ole lähellä muita jäädytettäviä, varsinkaan kaukalollisia kenttiä. Nappulaliiga on alustavasti ollut yhteistyökykyinen sen suhteen, että myös jatkossa kaupungilla olisi mahdollisuus käyttää kenttää muiden toimijoiden tarpeisiin. Kentälle suunniteltu keinonurmi on nukaltaan todennäköisesti niin pitkää, että se aiheuttaa jonkin verran haasteita kentän jäädyttämiselle. Se ei ole mahdotonta, mutta kenttä vaatii todennäköisesti keskimääräistä enemmän työtä ja huoltoa. Lisäksi jään laatu saattaa olla aikaisempaa heikompi, mikä riippuu tietysti täysin kulloisistakin sääolosuhteista. Talvikäytön lisäksi ammatti-instituutti tarvitsee syys- ja kevätlukukaudella Peltolanpuiston kenttää Kaurakadulla sijaitsevan Kuhilaispuiston lähikentän lisäksi liikuntaopetuksen viikkotuntien täyttämiseen. Mahdollinen kentän pinnoitteen muuttaminen keinonurmeksi sopii hyvin oppilaitoksen liikuntaryhmille, mikäli he jatkossakin voivat käyttää liikuntapaikkaa. Keinonurmi myös mahdollistaa ulkoliikuntakauden jatkumisen pidemmälle talveen, sekä keväällä aikaistaa sitä. Ehdot kentän käytöstä olisi hyvä kirjata etukäteen kiinteistöliikelaitoksen ja Nappulaliigan väliseen vuokrasopimukseen. Nappulaliigan omille vuoroille muutoksen ei pitäisi tuottaa ongelmaa. Kahdelle muulle iltakäyttäjäryhmälle pyritään löytämään vuorot muilta kentiltä.

Liikuntapalvelukeskus suhtautuu myönteisesti Nappulaliigan hankkeeseen. Hankesuunnitelmassa kuvaillun harjoittelukeskuksen rakentaminen tukee juniorijalkapallotyötä sekä olosuhteiden että laadun kannalta positiivisella tavalla ja resurssein, joihin kaupungilla ei yksittäisen toimijan osalta olisi mahdollisuutta panostaa. Lisäksi kentän varustason kohentuminen hyödyttää myös muita käyttäjiä Nappulaliigan ohella. Vaikka kentän olosuhteiden ilmeinen parannus onkin yleisellä tasolla kohennus Turun kaupungin liikuntapaikkoihin, on liikuntapalvelukeskuksen huomioitava myös kentän nykyisiin käyttäjiin kohdistuvat muutokset, ilman että ne koituvat kohtuuttomiksi eri käyttäjäryhmille. Liikuntapalvelukeskus esittääkin, että vuokrasopimukseen tehtäisiin maininta, että Turun kaupunki saa korvauksetta oikeuden vuokra-alueella olevan tekonurmikentän käyttämiseen kouluvuoden aikana arkisin tarkemmin määriteltynä ajankohtana. Iltakäyttäjille liikuntapalvelukeskus pyrkii löytämään vuorot muilta asiakkaalle soveltuvimmilta kentiltä. Talvikäyttö halutaan ratkaista ensisijaisesti jäädyttämällä jokin muu kenttä, todennäköisimmin Kuhilaispuiston kenttä. Kumirouhekentän jäädytys on mahdollista mutta ei toivottavaa jään laadun ja sen hoidettavuuden kannalta. Lisäksi, mikäli kaukalo päädytään laittamaan jään päälle, voi se aiheuttaa alla olevalle kumirouhekentälle vaurioita. Lisäksi luistelijat käyttäisivät siten iltaisin Nappulaliigan pukukoppeja. Näin ollen vastuu- ja vahingonkorvaussyistä on selkeämpää muuttaa jäädytysohjelmaa Peltolanpuiston kentän osalta kaudesta 2013-2014 alkaen. Varsinaisia suoria investointikustannuksia ei liikuntapalvelukeskukselle hankkeesta koituisi.

Liikuntapalvelukeskus ylläpitää kenttää julkisena liikuntapaikkana ja on valmis purkamaan kentän ylläpitosopimuksen vasta kun Nappulaliiga on selvittänyt alueen, etenkin uudisrakennuksia koskevat, mahdolliset kaavalliset rasitteet ja käynyt konkreettisiin toimiin johtavat vuokraneuvottelut kiinteistöliikelaitoksen kanssa.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää luopua liikuntapalvelukeskuksen hallinnoimasta Peltolanpuiston kentästä Turun Nappulaliigan harjoituskeskuksen rakentamisen hyväksi. Samalla lautakunta esittää kiinteistöliikelaitoksen ja Nappulaliigan tulevaan maanvuokrasopimukseen kirjattavan että, Turun kaupunki saa korvauksetta oikeuden vuokra-alueella olevan tekonurmikentän käyttämiseen kouluvuoden aikana arkisin tarkemmin määriteltynä ajankohtana. Samoin lautakunta velvoittaa liikuntapalvelukeskuksen ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla turvataan kentän nykyisten käyttäjien olosuhdetarpeet.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun Nappulaliiga ry
esiKiinteistöliikelaitos


Liitteet:

Liiklk § 109
Liite 1:Turun Nappulaliiga ry:n hankesuunnitelma