Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta11.09.20125

9392-2012 (041)

Liikuntalautakunnan vuoden 2013 talousarvio sekä vuosien 2013-16 taloussuunnitelma

Tiivistelmä: -

Liiklk §

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Liikuntatoimen talousarvio ja taloussuunnitelmaesitys on laadittu talousarvion laadintaohjeiden mukaisin varauksin vähintään nykyinen palvelutaso säilyttäen.  Palvelutason parantamiseen suunnitellut toimet ja niiden kustannukset on esitetty erikseen kunkin tulosalueen osalta.

Järjestöliikunta

Järjestöliikuntaosastolla ei ole suuria toiminnallisia muutoksia vuodelle 2013. Henkilöstömäärä säilyy ennallaan. Urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille jaettavien avustusten esitetään säilyvän vuoden 2012 tasossa eli 1 525 000 €. Lisäksi vuodeksi 2013 on kehitteillä seurojen laatua ja toimivuutta parantava hanke.

Alfan liikuntakeskuksen laajennus ja peruskorjaus

Alfan liikuntakeskuksen tilojen laajennus ja budohallin tilojen tarveselvitys on käsitelty liikuntalautakunnassa keväällä 2012. Liikuntapalvelukeskus on saanut alustavan arvion tilojen vuokrakustannuksista. Liikuntatoimi maksaa vuokraa tiloista tällä hetkellä noin 200 000 euroa. Alustavan arvion mukaan vuokrahinta tulee nousemaan noin 400 000 euroa/vuodessa. 

Alfan liikuntakeskuksessa on tilat nyrkkeilylle, painille, painonnostolle, telinevoimistelulle sekä pöytätennikselle. Liikuntakeskuksen toisessa päässä on yksityinen salibandyhalli. Lisäksi erillisessä rakennuksessa alueella on tilat budolajeille.

Nyt tarkoitus on kohentaa kaikkien lajien olosuhteita. Erityisesti lisätään harjoitustilaa telinevoimistelulle. Budohalli on heikossa kunnossa ja nykyinen tila ei nykyisessä kunnossaan enää sovellu liikuntatarkoitukseen. Tarkemmin tilojen tarpeellisuutta on käsitelty jo aiemmin käsitellyssä tarveselvityksessä. Vuokran nousu ei sisälly liikuntatoimen budjettiraamiin.

Liikuntapaikkaosasto

Toiminnallisia muutoksia

Liikuntalautakunnan aiemman päätöksen mukaisesti siivoustasoa nostetaan mm. ampumahallissa, miekkailusalissa, Lintulassa, Alfassa, soutu- ja melontakeskuksessa ja useassa kohteessa viikonloppuisin. Talousvaikutus on vuositasolla n.50.000 euroa.

Impivaaran alueella olevan yksityisen jalkapallohallin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kesäkauden (16.4.-15.10.) sähkö ja valvonta sekä ulkoalueen talvihoitokustannukset ovat n. 45.000 euroa. Tämä kustannus ollaan kattamassa jättämällä Kupittaan lämmitettävä keinonurmikenttä marras- ja joulukuun lämmittämättä.

Vuoden 2012 budjetin yhteydessä suunniteltiin Paattisten ja Lausteen uimahallien toimintojen supistamista. Uimahalleja joudutaan kuitenkin pitämään suunnitelmien vastaisesti avoinna omalla henkilökunnalla. Kustannus poikkeaa tälle vuodelle budjetoidusta n. 20.000 euroa.

Leasinghankinnat

Vanha kuorma-auto korvataan uudella, samoin kelaleikkuri. Uimalaitosten laitosmiesten käyttöön on työn sujumisen ja tehokkuuden takia järkevä hankkia pieni pakettiauto, jossa on tarvittavaa työvälineistöä.

Hankintojen kustannus vuositasolla n. 25.000 euroa.

Henkilöstö

Liikuntatoimeen siirtyi 1.8.2012 tilaliikelaitokselta kaupunginjohtajan päätöksellä 27.6.2012 § 66 kaksi laitosmiestä. Päätöksen valmistelutekstissä sanotaan seuraavaa: ”Tilaliikelaitos toimii tulorahoituksellaan eikä sillä ole määrärahoja, jotka voitaisiin siirtää Liikuntapalvelukeskukseen henkilösiirtojen yhteydessä. Tilaliikelaitos ja Liikuntapalvelukeskus ovat sopineet vuokra-alennuksesta, jolla palkkakulut katetaan. Muutos on tarkoituksenmukaista toteuttaa 1.8.2012 alkaen.”  Tilaliikelaitos ei ole kuitenkaan alentanut vuoden 2013 vuokria päätöksessä mainitulla tavalla. Laitosmiesten palkoihin tarvittava määrärahan vuodelle 2013 talousarvioon on 87 568 euroa. 

 

Käyttöomaisuushankinnat

Käyttöomaisuushankintoja on Impivaaran uimahalliin, Kupittaan jalkapallostadioniin ja Alfan liikuntakeskukseen.

• Impivaaran uimahalliin ajanottolaitteisto n.50.000 euroa

• Impivaaran uimahalliin tulospalvelujärjestelmä yhteisarvoltaan n.140.000 euroa: hankintaan oli varattu määrärahat kuluvan vuoden käyttöomaisuuteen,. Hankinnasta on valitettu markkinaoikeuteen, eikä hankintaa ole haluttu panna toimeen päätöstä kuulematta. Tulospalvelujärjestelmää ei voida saada toimitusajan pituuden takia tänä vuonna, vaikka päätös tulisi syksyn aikana, kuten on luvattu. Siten tälle vuodelle varattua määrärahaa jää käyttämättä.

• Kupittaan jalkapallostadionin ottelukello on vanha ja huonokuntoinen. Määräraha varaus 250.000 euroa. Samalla valmistaudutaan kahden liigajoukkueen ohella aikaisempaa useampiin kansainvälisiin otteluihin mm. Olympiastadionin mennessä peruskorjaukseen. Hankintaan on saatavissa myös ulkoista rahoitusta.

• Mikäli Alfan peruskorjaus ja laajennus toteutuu, on tarve ensikertaiselle kalustamiselle n. 150.000 euroa. Ensikertainen kalustaminen sisältää mm. liikuntavälineitä ja voimistelumattoja.

Liikuntapaikkaosaston tulotavoite on alittunut viimeisen kahden vuoden aikana reilusti. Tuloja on arvioitu kertyvän oletettua enemmän. Hintojen tarkistukset eivät ole antaneet toivottua tulovaikutusta.

Impivaaran uimahallin tulot on ennakoitu tälle vuodelle toteutuneita suuremmiksi. Vuoden 2013 tulokertymän on arvioitu jäävän 300 000 euroa arvioitua pienemmäksi. Netto-ohjeluku on tästä syystä lähtökohdiltaan 300 000 euroa liian pieni.

Liikuntalautakunnan yhteiset toiminnot ja hallinto

Yhteisiin määrärahoihin on varattu vuodelle 2013 määräraha Rajattomasti liikuntaa hankkeen jatkolle noin 60 000 euroa. Hallinnon tulosalueelle esitetään perustettavaksi viestinnän suunnittelijan toimi perusteena merkittävästi lisääntynyt palvelun tarve ja onnistuneen viestinnän merkitys kuntalaisten liikunnan edistämistyössä. Kustannusvaikutus vuositasolla on 45 000 euroa.

Eviva-hanke

Turun kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakuntien ja ao. hallintokuntien virkamiesten yhdessä valmistelema ”EVIVA 2011–2015” -hanke, jonka tavoitteena on ennaltaehkäisevien vapaa-aikapalvelujen merkittävä kehittäminen. EVIVA –hankkeessa on meneillään 12 kehittämishanketta ja 9 pienempää palvelumallipilottia. Toiminta on aloitettu Runosmäki-Raunistula ja Nummi-Halinen alueilla. Mikäli rahoitus varmistuu vuodelle 2013, toimintaa laajennetaan Pansio-Jyrkkälään. Hankkeesta raportoidaan ao. lautakunnille puolivuosittain.

Hankkeelle esitetään vuoden 2013 talousarvioon erikseen varattavaksi  652.000 euron määräraha.

Yhteenveto

Liikuntatoimelle annetut ohjeluvut:

Liikuntalautakunta TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016
Toimintatuotot 2,0 3,7 3,8 3,8 3,8 4,2
Muutos-% 84,61 % 2,62 % -1,57 % 1,04 % 9,98 %
Toimintamenot 17,5 19,9 21,4 22,1 22,5 23,1
Muutos-% 13,99 % 7,06 % 3,69 % 1,72 % 2,54 %
Toimintakate -15,5 -16,2 -17,5 -18,4 -18,7 -18,9
Muutos-% 4,8 % 8,1 % 4,8 % 1,9 % 1,0 %
Investointikulut 0,7 0,4 0,5 0,5 0,5 0,3
Muutos-% -41,50 % 25,00 % 0,00 % 0,00 % -40,00 %
Työvoiman käyttö, htv 93,8 104,0 104,0 103,0 102,0 101,0
Muutos-% 10,9 % 0,0 % -1,0 % -1,0 % -1,0 %

Annetussa ohjeluvussa ei ole huomioitu tilaliikelaitokselta liikuntatoimeen siirtyviä laitosmiehiä (87 568 euroa) eikä ulkoliikuntapaikkoihin siirrettävien määrärahojen puitesopimuksen indeksikorotusta. Ulkoliikuntapaikkoihin vuodelle 2012 varattu määräraha on 1 088 856 euroa. Vuoden 2013 ohjelukua määriteltäessä tuota summaa olisi kuulunut korottaa kustannustason nousua vastaavasti. Kiinteistöliikelaitoksen perimät maavuokrat liikuntapalvelukeskukselta ovat nousseet 50 423 euroa ilman liikuntatoimelle ilmoitettua perustetta.

Nykyisen palvelutason säilyttäminen ja jo päätettyjen tai valmistelussa olevien palvelumuutosten toteuttaminen vuodelle 2013 edellyttää 18 503 333 euron toimintakatetta. Summa on n. 1 M€ ohjelukua suurempi. Alfan mahdollinen peruskorjaus ei sisälly tähän lukuun. Käyttöomaisuusinvestointien osalta esitys päätyy 590 000 euron menoihin. 90.000 euron ylitys johtuu jo päätetyn ja vuodelle 2012 merkityn hankinnan täytäntöönpanon siirtymisestä ensi vuoteen.

Ylitystarve aiheutuu pääosin sisäisten menoerien arvioitua suuremmasta kasvusta 785.000 euroa (+8,1 %). Tarkempi perustelu sisäisten menojen kasvuperusteista selvitetään lautakunnan kokoukseen mennessä.

Henkilöstön osalta ehdotus perustuu liikuntatoimelle annettuun henkilöstöraamiin 104 htv.

Suunnitelmavuosien määrärahavarauksiin on tehty vuoden 2013 kasvua edellyttävät tarkistukset.

 

Talousarvioehdotus

Liite 1Käyttötalousosa tilitaso

Liite 2Toimielimen (peruskaupungin hallintokunnan) vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013 – 2016 taloussuunnitelmakauden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet

Liite 3Hankintasuunnitelma

Liite 4Työvoiman käyttöä koskeva suunnitelma 2013

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää esittää liitteiden 1- 4 mukaista talousarviota vuodelle 2013 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2013 -2016. 


Liitteet ja oheismateriaalit:

Liiklk § 5
Liite 1:Käyttötalousosa tilitaso
Liite 2:Toimielimen (peruskaupungin hallintokunnan) vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2016 taloussuunnitelmakauden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet
Liite 3:Hankintasuunnitelma
Liite 4:Työvoiman käyttöä koskeva suunnitelma 2013