Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta9911.09.20126

6992-2010 (002, 042)

EVIVA - Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika -hankkeen vuoden 2013 määräraha

Tiivistelmä:

Vapaa-ajan hallintokuntien yhdessä toteuttamalle ennaltaehkäisevän virikkeellisen vapaa-ajan hankkeen (EVIVA) seuraavalle toimintavuodelle ehdotetaan varattavaksi määräraha kaupunginhallituksen alaisuuteen ja tehdään määrärahavaraus myös vuosille 2014-2015.

Liiklk § 99

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

Turun kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakuntien ja ao. hallintokuntien virkamiesten yhdessä valmistelema ”EVIVA 2011–2015” -hanke, jonka tavoitteena on ennaltaehkäisevien vapaa-aikapalvelujen merkittävä kehittäminen, sai vuoden 2012 talousarvioon 500.000 euron määrärahan (kh 22.11.2011).

EVIVA vastaa osaltaan Turku-sopimuksessa vahvasti esille nostettuun hyvinvointi-teemaan. Hankkeen kunnianhimoisena tavoitteena on nostaa aktiivisesti vapaa-aikaansa viettävien kaupunkilaisten lukumäärää vuosien 2011–2015 aikana 10.000 hengellä ja tämän myötä leikata kasvussa olevaa tarvetta korjaaviin palveluihin. Tavoitteena on myös merkittävällä tavalla kehittää vapaa-aikapalvelujen sisältöjä sekä rakenteita yhteistyössä muiden keskeisten ennaltaehkäisevää työtä tekevien hallintokuntien sekä kolmannen sektorin kesken. Hankkeen poikkihallinnollisen luonteen vuoksi hanketta johtamaan ja talouden sekä toiminnan toteutumista seuraamaan onkin nimetty vapaa-ajan hallintokuntien johtavista virkamiehistä koostuva ohjausryhmä, jota on täydennetty asiantuntijajäsenillä aina tarpeen mukaan. Hankkeen johtoryhmänä toimii kaupungin hyvinvointijohtoryhmä.

Kaupunginhallitus hyväksyi 31.1.2011 (§ 55) täydennetyn EVIVA-hankesuunnitelman ja päätti samalla oikeuttaa palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajan asettamaan hankkeen (24.2.2011 § 14). Varsinainen työ hankkeen parissa pääsi alkamaan vasta kesäkuussa 2011 eli puoli vuotta alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Vuoden 2011 aikana kartoitettiin hankkeen lähtötilanne ja määriteltiin toiminnan mittarit Turun kaupungin hyvinvointistrategian pohjalta. Uusien vapaa-ajanpalvelujen ja viestintätoimenpiteiden kehittäminen käynnistettiin täysipainoisesti alkuvuodesta 2012. Johtuen hankkeen aikataulun muutoksesta vuodelle 2011 myönnetystä 500.000 euron määrärahasta käytettiin vain 101.340 euroa.  

EVIVA-hankkeen toimenpiteet on jaettu neljään kategoriaan: asukkaiden osallisuuden edistäminen, viestinnän kehittäminen, uusien palvelumallien kehittäminen sekä osaamisen tukeminen. Toimenpiteet perustuvat asukkaiden keskuudessa tehtyihin tarvekartoituksiin ja niitä on suunniteltu ja valmisteltu yhdessä kaupungin asukkaiden, kaupungin hallintokuntien sekä järjestö- ja seurakentän kanssa. EVIVA laajenee alueelta toiselle kolmivaiheisesti: käynnistysvaihetta seuraa toimintavaihe ja viimeisenä on juurruttamisvaihe, jonka aikana hyvät käytännöt ja toimenpiteet viedään osaksi normaalia palvelutuotantoa. Pilottialueeksi valitulla Runosmäki-Raunistulan suuralueella on jo käynnissä 12 palvelujen kehittämishanketta sekä 9 pienimuotoisempaa toimintapilottia, joissa on osallisuustoimenpiteet mukaan lukien ollut elokuuhun mennessä 10 410 käyntikertaa. Vuonna 2013 keskitytään tällä alueella käynnistetyn toiminnan arviointiin ja juurruttamiseen. Nummi-Halisten alueella on jo tehty kattavat tarvekartoitukset sekä aloitettu alueen toimijoiden sitouttaminen. Pansio-Jyrkkälän suuralueella käynnistyvät tarve- ja toimijakartoitukset resurssien puitteissa alkuvuodesta 2013. Toiminnasta raportoidaan säännöllisesti vapaa-ajan lautakunnille sekä puolivuosittain kaupunginhallitukselle.

Kuntalaisten vapaa-ajan käyttöön ja elämäntavan muutoksiin tähtäävä työ on pitkäjänteistä ja perustuu asukkaiden todellisiin tarpeisiin. Tämän vuoksi EVIVA-hankkeen palvelujen kehittämis- sekä asukkaiden osallisuus- ja kuulemistoimenpiteet toteutetaan riittävän laajoina ja pitkäkestoisina, jotta niiden pohjalta toteutettavien toimenpiteiden hyvinvointivaikutukset ovat tavoitteiden mukaiset. Nyt käynnistyneiden toimenpiteiden arviointi sekä toimivien käytäntöjen mallintaminen ja juurruttaminen vie aikaa ja resursseja. Koska samalla toimintaa aiotaan laajentaa uusille alueille, on perusteltua pitäytyä alkuperäisen, kaupunginhallituksen 31.1.2011 § 55 hyväksymän, hankesuunnitelman mukaisessa talousarviossa, jonka mukaan toiselle toimintavuodelle on varattu 652.000 euron määräraha.

EhdotusLiikuntalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus varaa EVIVA-hankkeeseen vuodelle 2013 kaupunginhallituksen alaisesta poikkihallinnollisiin ennaltaehkäiseviin hyvinvointihankkeisiin tarkoitetusta määrärahasta 652.000 euroa sekä taloussuunnitelmaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuodelle 2014 1.000.000 euroa ja vuodelle 2015 1.190.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

 

Mäenpään ehdotus, että Liikuntalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus ei varaa EVIVA-hankkeeseen vuodelle 2013 määrärahaa, raukesi kannatuksen puuttuessa.

Jakelu

esiKaupunginhallitus