Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta7719.06.20123

7210-2012 (654)

Ulkoliikuntapaikkainvestoinnit vuodelle 2013

Tiivistelmä: -

Liiklk § 77

Liikuntasuunnittelijat Kristina Karppi ja Terhi Anttila:

Vuodelle 2013 yhteensä 930 000 € kaikkiin kaupungin ulkoliikuntapaikkoihin

Kiinteistöliikelaitoksen budjetissa on vuosittain varattu summa ulkoliikuntapaikkojen uudis- ja korvausinvestointeihin eli sekä uusiin kohteisiin että vanhojen peruskorjauksiin. Vuodelle 2013 summa on kaikkiaan 930 000 €. Osuus on lainaa liikuntapalvelukeskukselle, ja se kuoletetaan korotettuina maanvuokrina takaisin kiinteistöliikelaitokselle 20 vuoden maksuajalla. Liikuntatoimi asettaa toteutettavat kohteet tärkeysjärjestykseen ja esittää listan hyväksyttäväksi kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle. Kiinteistöliikelaitos kilpailuttaa urakat ja vastaa rakennuttamisesta. Suunnittelutehtävistä vastaa ympäristö- ja kaavoitusviraston suunnittelutoimisto.

Vuodelle 2013 priorisoi liikuntatoimi ensi kertaa kaikki kaupungin ulkoliikuntapaikkainvestoinnit, sillä kaupungin kaikki, noin 300 ulkoliikuntapaikkaa siirtyivät liikuntapalvelukeskuksen hallintaan 1.5.2012 alkaen (liikltk 17.4.2012 § 47, dnro 14117-2011 (010). Tähän saakka liikuntatoimi on hallinnut vain noin kolmannesta liikuntapaikoista. Aiempi jako meni karkeasti ottaen niin, että liikuntapalvelukeskus hallinnoi tärkeimpiä liikuntakeskuksia, kilpaurheilupaikkoja ja kuntoratoja, kiinteistöliikelaitos taas matalamman kynnyksen vaatimattomampia lähiliikuntapaikkoja kuten hiekkakenttiä ja skeittipaikkoja. Nyt kaikkien liikuntapaikkatyyppien hallinta on liikuntapalvelukeskuksella.

Suurimmat kohteet vuonna 2013  

Impivaaran liikuntakeskuksen kehittämistä ja profiilin nostamista on suunniteltu jo yli vuosikymmen. Keskus tarjoaa monipuoliset liikuntapuitteet luoteiselle Turulle, mutta sen yleisilme kaipaa ehostusta ja liikuntapaikat monipuolistamista sekä ympärivuotisuuden parempaa huomioimista. Lisäksi olemassa olevissa liikuntapaikoissa on tarvetta parannuksille, kuten jousiammuntaradalla tai Nunnavuoren hiihtoradan lisälenkillä. Myös uuden huoltorakennuksen ja paikoitusalueiden yhtälöitä on ratkottava.

Kimmoketta kehittämiselle on tullut myös siten, että liikuntalautakunta on toivonut uutta toiminnallista palvelutuotetta liikkumaan aktivoimisen osastolta. Osastolla onkin ryhdytty valmistelemaan ulkoseikkailuun kannustavia asioita kouluyhteistyönä ja osallistamisina. Ulkoseikkailut kytkeytyvät Impivaaran liikuntakeskukseen sikäli, että sinne olisi tarkoitus suunnitella ja rakentaa koko perheen seikkailullinen ulkoilurata, ”Seikkailumaa”. Toimintarata sijoitettaneen Kurrapolun kuntoradan pään itäpuolelle.

Seikkailumaata ja kaikkia muitakin Impivaaran kehittämistarpeita tullaan tarkastelemaan alueelle tehtävässä yleissuunnitelmassa vuosien 2012 ja 2013 vaihteessa. Työ käynnistettiin keväällä osallistamalla alueen käyttäjiä ja asukkaita. Lisäksi vuonna 2013 teetätetään myös Seikkailumaan täsmentävä rakennussuunnitelmaa ja rakennutetaan Seikkailumaan ensimmäinen vaihe.

Kuuvuorenkentällä on vakava vesiongelma. Sadevesi seisoo kentällä ja juoksuradoilla vielä muutamia päiviä sadekuurojen jälkeenkin. Kenttä on kolmen koulun ja yhden päiväkodin aktiivikäytössä. Iltakäyttäjinä on opiskelijaryhmiä, harrastepesistä ja nappulaliigaa. Kentällä olevat beachkentät ovat kovassa käytössä. Talvisin kenttä jäädytetään. Se onkin syytä kuivattaa ja peruskorjata hyvin. Peruskunnostuksen yhteydessä haetaan myös uudenlaisia aktivoivia rakenteita kentän käyttämättömille alueille.

Kuntoradoista Moision rata on peruskunnostuksen vuorossa. Kuntoradat ovat suosituimpia ja käytetyimpiä liikuntapaikkoja sekä Turussa että maassa yleisesti, joten ne tulee pitää hyvässä kunnossa. Moision radan yhteyteen laitetaan myös ulkokuntoilulaitteet. Laitteet kilpailutetaan syksyllä 2012 4-vuotiseksi puitesopimukseksi hankinta- ja logistiikkakeskuksen toimesta, sillä uusimistarve on jatkuva juuri ulkoilureitistön peruskunnostusten yhteydessä. Liikuntapalvelukeskuksen kuntosaliasiantuntijat ovat suunnitelleet kilpailutettavat 8 laitteen kokonaisuudet entistä monipuolisemmiksi.

Hirvensalon hiihtokeskukseen rakennetaan uusi parkkirinne 3-rinteen yhteyteen. Parkkimäki on lautailulajeille suunnattu hyppyri- ja temppuilumäki. Lajit ovat olleet menestyksekkäitä viime vuosien kansainvälisissä kisoissa, ja ne ovat erityisesti nuorison, myös tyttöjen, suuressa suosiossa. Hirvensalon hiihtokeskus on myös alueellisesti merkittävä hiihtokeskus.

Liikuntapalvelukeskus on viime vuosina uusinut tai päällystänyt täysin uutena keinonurmipintaisia pallokenttiä. Uusien pintojen lisäksi vanha nurmi on onnistuttu kierrättämään pienemmille nappulakentille. Vuonna 2013 on tarkoitus uusia Impivaaran jalkapallohallin nurmi, josta saadaan vanha nurmi kierrätyskäyttöön. Tällä olisi tarkoitus uudistaa Vähä-Heikkilässä aktiivisessa käytössä oleva nappulakenttä ensi vuonna. Kentän vanha keinonurmipinta on pitkään ollut erittäin huonossa kunnossa. Keinonurmen hankinta katetaan käyttövaroista. Investointien osalta kustannuksia syntyy tässä kohden ainoastaan Vähä-Heikkilän kentän pinnan pienistä korjauksista. Nurmi-/keinonurmi-/hiekkakenttälinjauksia tullaan työstämään perusteellisemmin tehtäessä liikuntapaikkasuunnitelmaa 2025.

Varakohde rakennussuunnittelun viivästymisen varalta

Viime vuosina ongelmana on ollut suunnittelutoimiston hitaus tuottaa päätettyjä yleis- ja rakennussuunnitelmia. Esimerkiksi juuri Impivaaran yleissuunnitelma on nyt myöhässä jo toista vuotta. Ennakoiden vastaavia viiveitä tulevallekin vuodelle, on kohdelistauksessa nyt yksi varakohde sen ikävän tilanteen varalle, ettei suunnittelutoimisto ehtisi tuottaa Impivaaran Seikkailumaan rakennussuunnitelmaa ennen vuoden 2013 rakennuskautta. Tämä tarkoittaisi nimittäin sitä, ettei Seikkailumaata pystyttäisi toteuttamaan ilman suunnitelmaa ensi vuonna. Varakohteena on ulkoilutien peruskunnostaminen niin ikään Impivaaran alueella eli Nunnavuoren lenkin päästä länteen aina Kuninkojalle saakka, yht. noin 3.7km. Tämä ulkoilureitistön osa on erittäin kovassa käytössä sekä talvisin latuna että kesäkaudella ulkoilutienä. Alueen väestötiheys on myös suuri. Mikäli Seikkailumaa toteutuu suunnitelmien mukaan vuonna 2013, siirtyy ulkoilutien kunnostaminen vuoteen 2014.

Pitkäjänteisestä liikuntapaikkasuunnittelusta

Kaikki kaupungin ulkoliikuntapaikat siirtyivät liikuntapalvelukeskuksen hallintaan 1.5.2012 alkaen. Investointivarat puolestaan supistuivat jonkin verran. Nyt on entistäkin tärkeämpää, että ulkoliikuntapaikkasuunnittelua tehtäisiin pitkäjänteisesti ja perustellusti pohjautuen vankkaan faktatietoon lähtötilanteesta sekä yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin tulevaisuuden kehityksestä. Liikuntasuunnittelijoiden tiimi onkin käynnistänyt liikuntapaikkasuunnitelman eli palveluverkkosuunnitelman prosessin, jonka päämääränä on – työnimeltään toistaiseksi – Liikuntapaikkasuunnitelma 2025. Ajatuksena on se, että lähtötilanteen tiedot kartoitetaan ja analysoidaan kattavasti liikuntapaikkatyypeittäin (esim. vaikutusalueet suhteessa väestötietoihin ja kustannus-hyötysuhde). Tavoitetila arvovalintoineen työstetään yhdessä vuorovaikutteisesti uuden lautakunnan kanssa. Prosessiin osallistetaan myös asukkaita, seuroja ja muita keskeisiä yhteistyötahoja, kuten koulu- ja tekniset toimet. Tavoitteellisena aikatauluna on se, että lähtötilanteen kartoitukset ja analyysit tehdään syksyn 2012 aikana ja että vuorovaikutteiseen tavoitetyöhön ryhdytään taustafaktojen valossa uuden lautakunnan järjestäydyttyä kevätkaudella 2013. Työssä huomioidaan vahvasti myös kaupungissa juuri käynnistetty yleiskaava 2035 –prosessi. Valmis palveluverkkosuunnitelma on hyvin perusteltu taustatyökalu työstettäessä vuosittaista investointisykliä. Palveluverkkosuunnitelmia työstetään kaikilla kaupungin toimialoilla, ja tilakeskus vetää niitä sisätilojen osalta.  

Vuosittaiset investointikohteet valmistellaan seuraavasti: palautteet ja toiveet seuroilta ja asukkailta, liikuntapalvelukeskuksen omilta osastoilta, muista kaupungin virastoista sekä muilta yhteistyötahoilta kirjataan ylös nk. ”Pitkälle listalle” jatkuvana työnä. Pitkä lista on tietovaranto sekä menneisiin että tuleviin vuosiin koskien ulkoliikuntapaikkoja. 1.5.12 liikuntapalvelukeskukselle siirtyneiden uusien ulkoliikuntapaikkojen osalta on oma pitkä listansa. Liikuntapaikkasuunnitelmassa nämä yhdistetään ja työstetään luettavampaan muotoon. Keväisin liikuntapalvelukeskuksen henkilöstöä ja läheisimpiä yhteistyökumppaneita muistutetaan vielä kertaalleen toiveiden esittämisestä. Kohteiden valinnassa ja aikataulutuksessa puntaroidaan mm seuraavia asioita: käytön määrä / lajin suosio; palautteet; miten perustavanlaatuinen ja välttämätön parannus on vai onko kyse laadun korottamisesta; alueellinen tasapuolisuus; lajien välinen tasapuolisuus; järjestäytyneen ja omatoimisen liikunnan välinen tasapaino; kohteen liittyminen laajempiin yhteyksiin kuten kaupungin yhteiseen maankäyttöpolitiikkaan tai ajankohtaisiin hankkeisiin, kuten esim. Evivaan parhaillaan tai kulttuuripääkaupunkivuoteen viime vuosina.   

Liite 1Ulkoliikuntapaikkainvestoinnit 2013

Liite 2v. 2013 investointikohteet kartalla

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää esittää kiinteistöliikelaitokselle liitteessä 1 esitettyjen investointikohteiden toteuttamista vuonna 2013.   

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Liikuntasuunnittelija poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Jakelu

esiKiinteistöliikelaitos
esiAlajärvi Satu


Liitteet:

Liiklk § 77
Liite 1:Ulkoliikuntapaikkainvestoinnit 2013
Liite 2:v. 2013 investointikohteet kartalla