Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3720.03.201213

72-2012 (056)

Avustus tutkimus- ja kehitystoimintaan: Paavo Nurmi -keskuksen avustus

Tiivistelmä: -

Liiklk § 37

Järjestöliikuntapäällikkö Marjaana Risku / liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Liikuntalautakunta on hyväksynyt 24.1.2012 § 13 tämän avustusmuodon avustusperiaatteet ja 14.2.2012 § 22 määrärahan vuodelle 2012. Määrärahaa on varattu 30 000 €.

Avustuksen jakoperusteissa todetaan, että yhdistyksen tulee toimittaa vuoden 2011 hyväksytyt toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilintarkastuskertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012. Lisäksi yhdistyksen tulee toimittaa tiivistetty selvitys avustuksen käytöstä. Avustus maksetaan, kun sen edellytyksenä olevat liitteet on toimitettu liikuntapalvelukeskukseen. Liitteet on toimitettava viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa päätöspäivästä. Paavo Nurmi -keskuksen vuoden 2011 toimintakertomus ja tilinpäätösasiakirjat ovat valmistumassa, mutta eivät vielä käytettävissä. Toimintaa on toteutettu vuoden 2011 toimintasuunnitelman mukaisesti.

Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2012 todetaan toiminnan tavoitteista seuraavaa: Paavo Nurmi-keskus on arvostettu ja näkyvä asiantuntija sekä luotettava ja haluttu asiantuntijakumppani liikuntaan, terveyteen, kuntoon ja hyvinvointiin liittyvässä tutkimuksessa, tiedonvälityksessä sekä palvelutoiminnassa. Terveysliikunnan osa-aikainen professuuri sijoittuu Paavo Nurmi -keskukseen ja tehtävän viranhoito on täytetty. Liikunnan ja terveyden kehitystoiminnan suunnitelmista voidaan poimia maininnat mm. osallistumiset EVIVA- hankkeeseen sekä liikunnan liikennevalot -konseptiin.

Paavo Nurmi-keskuksen päivitetty tavoite eli visio: ”PNK on liikuntalääketieteellisen alan tunnustettu edelläkävijä”. Muutama poiminta visiosta 2013:

Tutkimuksen painopisteet vuonna 2012 ovat:

  1. Terveyttä edistävä liikunta
  2. ExUrhot – ikääntyvien entisten huippu-urheilijoiden terveystutkimus
  3. Liikunta- ja urheiluvammojen tutkimus.

Tutkimustoiminnan lisäksi Paavo Nurmi -keskus tekee koulutus- ja tiedonvälitystoimintaa, fyysisen kunnon ja terveyden mittaamiseen ja parantamiseen liittyvää palvelutoimintaa.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää 30.000 €:n vuosiavustuksen Paavo Nurmi -keskuksen kannatusyhdistys ry:lle. Avustus maksetaan tililtä 474100 24153 50052, kun em. liitteet on toimitettu.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedPaavo Nurmi -keskuksen kannatusyhdistys ry
tiedLaakso Sanna
tiedMäkynen Ilkka