Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 91 14.06.2011 11

168-2011 (056)

Avustaja-avustus kevään 2011 toiminnasta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 91

Liikuntapalvelupäällikkö vs. Päivi Ekdahl, liikuntapalveluvastaava Marianna Ylinampa:

 

Liikuntalautakunta on päättänyt 15.12.2009 § 232 avustusten jakoperiaatteista ja 19.1.2010 § 13 määrärahavarauksista. Vammaisavustajakertoimelle (avustaja-avustus) on varattu 3 000 euron määräraha keväällä ja syksyllä 2010 järjestettävää erityisryhmien liikuntatoimintaa varten.

 

Avustaja-avustus on avustusmuoto, jolla tuetaan erityisryhmille järjestettävää liikuntatoimintaa. Avustusta jaetaan liikuntaa järjestävien erityisryhmien yhdistysten lisäksi myös urheilu- ja liikuntaseuroille. Avustusmuodossa korostetaan yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa ja sen avulla tavoitellaan monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaikille turkulaisille liikuntakyvystä riippumatta.

 

Turun sirkus ry ja Lahjan Tytöt ry ovat järjestäneet kevätkaudella erityisryhmille liikuntatoimintaa ja hakeneet tähän toimintaan avustaja-avustusta. Avustus määräytyy avustusluokan mukaan. Molemmat hakemukset täyttivät avustukselle asetetut vähimmäisvaatimukset.

 

Avustusluokat

 

 

Tuki €/kausi

I. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi vähintään yksi vammaisavustaja. Avustusluokkaan lasketaan myös integroidut ryhmät. Integroidulla ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori on mukana kaikille avoimessa liikuntaryhmässä vammaisavustajan kanssa. Ilman vammaisavustajaa lapsen/nuoren osallistuminen on mahdotonta.

50 €

II. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi enemmän kuin yksi vammaisavustaja.

150 €

III. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi oltava vammaisavustajia vähintään kolme ja ainakin joka toisella osallistujalla.

250 €

 

 

Hakija

Ryhmä

Avustusluokka

Kustannus €

Avustus

Yhteensä €

Turun sirkus ry

Erityislasten trampoliinivoimistelu

3

2200

250

250

Lahjan Tytöt ry

Perusvoimistelu

1

1121

50

50

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avustaja-avustus on yksi kohdennettu tapa tukea erityisryhmien liikuntaa ja näin edistää yhdenvertaisuuslain toteutumista. Esitän, että kevään haetut avustukset hyväksytään, jolloin määrärahaa käytetään 300 € ja syyskauden toiminnan avustaja-avustukseen jää käytettäväksi 2700 €.

 

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

 

Ehdotus       Liikuntalautakunta päättää jakaa avustaja-avustusta 300 € seuraavasti:

 

Turun Sirkus ry                  250 €

Lahjan Tytöt ry                    50 €

Yhteensä                           300 €            

 

 

 

 

 

 

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLahjan Tytöt ry
tiedTurun Sirkus ry
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna