Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 67 12.04.2011 1

4375-2011 (041, 101)

Talouden toteutuminen tammi-maaliskuulta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 67

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen 12.4.2011:

Talousarvion noudattamista koskevien määräysten mukaan virastot raportoivat omalle lautakunnalleen, sekä virastopäälliköt ko. sektorin apulaiskaupunginjohtajalle talouden ja toiminnan kehittymisestä kuukausittain. Talouden ensimmäinen toteutumisennuste kaupunginhallitukselle laaditaan maaliskuun lopun tilanteen mukaan. Ennuste tulee antaa torstaihin 26.4.2011 mennessä. Raportti tuodaan liikuntalautakunnalle tiedoksi toukokuun kokoukseen.

Alkuvuoden aikana talousraportointeja ei ole voitu tehdä. Syynä on ollut uuteen taloushallintojärjestelmään siirtyminen.  Toteumaan perustuva ennuste on vieläkin epätarkka, koska esim. sisäisten menojen ja muiden keskitettyjen toimintojen menokirjauksia puuttuu noin 2 200 000 euroa. Oikaisun jälkeen toteumaprosentti on 21,4. Ennusteen mukaan liikuntatoimen menot tulevat toteutumaan talousarvion mukaisina.

Liite 1Liikuntatoimen talouden toteutuminen tammi-maaliskuulta

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä asian tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKujanpää Anne
tiedKyttä Maija


Liitteet:

Liiklk § 67
Liite 1:Liikuntatoimen talouden toteutuminen tammi-maaliskuulta