Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 88 08.06.2010 16

516-2010 (056)

Avustaja-avustus kevään 2010 toiminnasta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 88

 

Liikuntapalvelupäällikkö vs. Päivi Ekdahl, liikuntapalveluvastaava Marianna Ylinampa:

 

Liikuntalautakunta on päättänyt 15.12.2009 § 232 avustusten jakoperiaatteista ja 19.1.2010 § 13 määrärahavarauksista. Vammaisavustajakertoimelle (avustaja-avustus) on varattu 3 000 euron määräraha keväällä ja syksyllä 2010 järjestettävää erityisryhmien liikuntatoimintaa varten.

 

Avustaja-avustus on avustusmuoto, jolla tuetaan erityisryhmille järjestettävää liikuntatoimintaa. Avustusta jaetaan liikuntaa järjestävien erityisryhmien yhdistysten lisäksi myös urheilu- ja liikuntaseuroille. Avustusmuodossa korostetaan yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa ja sen avulla tavoitellaan monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaikille turkulaisille liikuntakyvystä riippumatta.

 

Turun sirkus ry ja Turun Urheiluliitto ry ovat järjestäneet kevätkaudella erityisryhmille liikuntatoimintaa ja hakeneet tähän toimintaan avustaja-avustusta. Avustus määräytyy avustusluokan mukaan. Kaikki hakemukset täyttivät avustukselle asetetut vähimmäisvaatimukset.

 

Avustusluokat

 

 

Tuki €/kausi

I. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi vähintään yksi vammaisavustaja. Avustusluokkaan lasketaan myös integroidut ryhmät. Integroidulla ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori on mukana kaikille avoimessa liikuntaryhmässä vammaisavustajan kanssa. Ilman vammaisavustajaa lapsen/nuoren osallistuminen on mahdotonta.

50 €

II. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi enemmän kuin yksi vammaisavustaja.

150 €

III. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi oltava vammaisavustajia vähintään kolme ja ainakin joka toisella osallistujalla.

250 €

 

 

Hakija

Ryhmä

Avustusluokka

Kustannus €

Avustus

Yhteensä €

Turun sirkus ry

Erityislasten trampoliinivoimistelu

3

2208

250

250

Turun Urheiluliitto ry

Liikuntatreeni 7-12v monivammaisille

1

395

50

 

 

Tyttötreeni 7-12v erityislapsille

1

247

50

 

 

Sporttitreeni 7-12v erityislapsille

2

305,5

150

250

 

 

Avustaja-avustus on yksi kohdennettu tapa tukea erityisryhmien liikuntaa ja näin edistää yhdenvertaisuuslain toteutumista. Avustaja-avustus jaetaan nyt toista kertaa ja avustuksen toivotaan kannustavan uusia seuroja ja yhdistyksiä ottamaan erityisryhmiä toimintaansa mukaan. Esitän, että kevään haetut avustukset hyväksytään, jolloin määrärahaa käytetään 500 € ja syyskauden toiminnan avustaja-avustukseen jää käytettäväksi 2500 €.

 

 

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

 

Ehdotus       Liikuntalautakunta päättää jakaa avustaja-avustusta 500 € seuraavasti:

 

Turun sirkus ry                  250 €

Turun Urheiluliitto ry           250 €

Yhteensä                           500 €            

 

 

 

 

 

 

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

 

Alanen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

tiedAnojat
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna