Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 215 15.12.2009 11

15461-2009 (049)

Hankintavaltuudet 1.1.2010 alkaen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 215

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

Liikuntatoimen johtosäännön 7 §:n mukaan liikuntajohtajan tehtäviin kuuluu tehdä liikuntatoimen osto-, myynti- ja vuokrasopimukset lautakunnan vahvistamissa rajoissa ja lautakunnan hyväksymien ohjeiden mukaan.

Hallintosäännön 20 §:n mukaan lautakunnalla ja johtokunnalla on oikeus siirtää toimivaltaansa alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle toimintasäännöllä. Liikuntapalvelukeskuksen toimintasäännön 4 §:n mukaan tulosaluepäälliköt, liikuntapaikkapäällikkö ja hallintopäällikkö päättävät valtuuksiensa rajoissa hankinnoista ja korkeintaan vuoden pituisista julkis- ja yksityisoikeudellisista sopimuksista.

Turun kaupungin hankintaohjeiden mukaan lauta- ja johtokunnat päättävät määrärahojensa puitteissa hankinnoistaan, sekä ohje- ja johtosääntöjensä puitteissa alaistensa viranomaisten hankintavaltuuksista. Hankintavaltuuksia ei voi virallisesti delegoida enää tästä eteenpäin, joten tulosvastuuperiaatteen mukaisesti ao. elinten on tarkoituksenmukaista myöntää valtuudet suoraan toiminnasta vastaaville.

Hankintavaltuudet voivat olla vain viranhaltijalla myös delegoinnin tuloksena. Hankintavaltuudet määräytyvät hankinnan arvonlisäverottoman hinnan mukaan. Hankinnan rahoitustavasta riippumatta hankintavaltuudet kohdistuvat aina suoritettavan hankinnan verottomaan kokonaishintaan.

Liikuntalautakunta on päättänyt 11.12.2008 § 270 vuoden 2009 osalta liikuntajohtajan hankintarajaksi 15.000 € (alv 0 %), hallintopäällikön, liikuntapaikkapäällikön, liikuntapalvelupäällikön, järjestöliikuntapäällikön, viestinnänsuunnittelijan ja liikuntasuunnittelijoiden hankintarajaksi 7.000 € (alv 0 %) sekä rakennusmestarin ja liikuntapaikkamestarien hankintarajaksi 3.000 € (alv 0 %).

Hankintarajoja on edellisen kerran korjattu, kun siirryttiin markoista euroihin. V. 2001 liikuntajohtajan hankintaraja oli 80.000 mk (n. 13.300 €) ja osastopäälliköiden puolet edellisestä.

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää

liikuntajohtajan (vak. nro 403800) hankintarajaksi 20 000 € (alv 0 %),

hallintopäällikön (403812), liikuntapaikkapäällikön (403802), liikuntapalvelupäällikön (403911), järjestöliikuntapäällikön (403926) hankintarajaksi 10 000 € (alv 0 %),

viestinnänsuunnittelijan (403919) ja liikuntasuunnittelijoiden (403918 ja 403936) hankintarajaksi 7.000 € (alv 0 %) sekä

rakennusmestarin (403804) ja liikuntapaikkamestarien (403938, 403939 ja 403940) hankintarajaksi 5 000 € (alv 0 %) ja että

päätös astuu voimaan 1.1.2010 alkaen ja jatkuu seuraavaan päätökseen asti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAo. henkilöt
tiedKeskushallinto, talousasiat
tiedRevisiotoimisto
tiedAhola Kaija
tiedLaakso Sanna