Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Liikuntalautakunta 214 15.12.2009 10

13787-2009 (041)

Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2010

Tiivistelmä: -

Liiklk § 214

Hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen:

     

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 30.11.2009 § 261 liitteen mukaiset talousarvion noudattamista koskevat määräykset. Vuoden 2010 määräykset perustuvat pitkälti vuoden 2009 määräyksiin. Seuraavassa on otettu esiin muutama tärkein muutoskohta aikaisempiin määräyksiin nähden.

Kohta 4.2. Toiminnan ja talouden kehittymisen raportointi kaupunginvaltuustolle, kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle

Kaupunginvaltuuston vuodelle 2010 sitoviksi hyväksymien tavoitteiden sekä talouden tasapainottamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamisesta tulee raportoida kaksi kertaa. Toteutumisraportit tehdään heinäkuun lopun tilanteen ja talousarviovuoden lopun tilanteen mukaan. Aikaisemmin tavoitteiden toteutumisesta raportoitiin myös maaliskuun lopun tilanteen mukaan.

Kohta 4.3 Toiminnan ja talouden kehittymisen raportointi lauta- ja johtokunnille sekä apulaiskaupunginjohtajille.

Virastot ja laitokset raportoivat omalle lautakunnalleen ja liikelaitosjohtajat (toimitusjohtajat) johtokunnille sekä virastopäälliköt /liikelaitosjohtajat (toimitusjohtajat) ko. sektorin apulaiskaupunginjohtajalle talouden ja toiminnan kehittymisestä sekä työvoiman käytöstä kuukausittain.

Hallintokunnissa tulee seurata jatkuvasti taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Mikäli osoittautuu, että tavoitteita ei saavuteta, on siitä raportoitava välittömästi apulaiskaupunginjohtajalle.

Apulaiskaupunginjohtajien tulee jatkuvasti arvioida oman sektorinsa talouden ja toiminnantoteutumista ja esittää niiden pohjalta tarvittaessa toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi.

Kohta 5. Henkilöstön palkkaukseen liittyvät määräykset.

Koko kohta 5. on uusittu vastaamaan talousarvion 2010 laadintaohjeissa esitettyä ja lisäksi on huomioitu taloudellisen tilanteen vuoksi annetut erillisohjeet.

Liite 1Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2010

Liikuntajohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä asian tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Liiklk § 214
Liite 1:Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2010