Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja14603.09.2024 

4933-2024 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Yliopistonkatu 36

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Laura Virkki 27.8.2024:

Kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta osoitteeseen Yliopistonkatu 36. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja.

Esiselvitys laaditaan kaikista yksityisen maanomistajan tai tontin haltijan kaava-aloitteista ja niistä kaupungin omaan aloitteeseen perustuvista hankkeista, joista ei ole erillistä toimielinpäätöstä. Esiselvityksessä arvioidaan alustavasti hankkeen tarvetta ja toteutusedellytyksiä.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Alustavan kaavaluokituksen mukaan kaava valmistellaan M-luokan kaavana.

Esiselvityksestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1​Esiselvitys Yliopistonkatu 36

Päätös​Päätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahankkeen Yliopistonkatu 36 aloitusajankohta arvioidaan syksyllä laadittavan kaavoitusohjelman yhteydessä.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

​Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAsunto-Oy Yliopistonkatu 36
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKeskikastari Paula
tiedKuusisto Jarkko
tiedLappi Jyrki
tiedLeppänen Terhi
tiedLinden Anri
tiedVirkki Laura


Liitteet:

Kypa § 146
Liite 1:Esiselvitys Yliopistonkatu 36