Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta30327.08.202411

5462-2024 (02 05 00)

Arvonlisäverokannan muutoksesta johtuvat ulkoilualueiden ja venepaikkojen hinnastojen päivitykset

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään päätettäväksi ulkoilualueiden ja venepaikkojen hinnaston päivitystä arvonlisäverokannan muutoksen takia. Lautakunnalle esitetään, että yleisen verokannan piiriin kuuluvia vuokrien hintoja korotetaan ainoastaan veneiden talvisäilytyspaikkojen osalta.

Kylk § 303

Kaupunkirakentaminen, viherympäristö, maatilaintarkastaja Timo Sirkiä 13.8.2024:​

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 1.9.2024 alkaen. Nykyinen arvonlisävero on 24 prosenttia tuotteen verottamasta hinnasta ja 1.9. alkaen se tulee nousemaan on 25,5 prosenttiin verottomasta hinnasta. Uutta arvonlisäverokantaa tullaan soveltamaan sellaisiin tavaroihin ja palveluihin, joiden verokanta on nyt 24 prosenttia.

Verohallinnon ohjeen mukaan tavaran toimitushetki ja palvelun suorittamisen ajankohta ratkaisee, mitä verokantaa käytetään. Tavaran myynnin arvonlisävero kohdistetaan yleensä sille verokaudelle, jonka aikana tavara on toimitettu eli luovutettu ostajan haltuun. Palvelun myynnin arvonlisävero kohdistetaan sille verokaudelle, jonka aikana palvelu on suoritettu. Jos palvelun suorittaminen on kesken silloin, kun verokanta muuttuu, sovelletaan palvelun päättymisajankohdan verokantaa. Palvelu on suoritettu, kun se on asiakkaan käytettävissä.

Muutos aiheuttaa tarpeen päivittää ulkoilualueiden 23.1.2024 § 18 ja venepaikkojen 12.12.2023 § 419 hyväksyttyjä hintaa arvonlisäverokannan nousua vastaavasti. Muutoin hintoja ei ole tässä yhteydessä tarpeen korottaa.

Ulkoilualueiden vuokrahinnat sekä vene- ja laituripaikkojen vuokrahinnat ja vuokraehdot päätetään kaupunkiympäristölautakunnassa vuosittain.

Ulkoilualueiden yleiseen verokannan piiriin kuuluvat mm. saunojen ja veneiden vuokraus. Voimaan tulevan uuden arvonlisäverokannan (25,5 %) vuokrien määrä vuonna 2024 on 1.9. jälkeen enää hyvin pientä, sillä vuokraustoiminta on päättymässä. Vepsän saaren palvelut ovat käytössä kesäkuusta syyskuuhun. Maisaaressa ja Pähkinäisissä palvelut ovat käytössä toukokuusta lokakuuhun.​

Ulkoilualueiden hinnastoon ei esitetä korotuksia, sillä palveluntuottajat ovat ilmoittaneet haluavansa säilyttää nykyiset asiakashinnat. Lisäksi palvelutuottajille on annettu oikeus tehdä hinnastoon max. 20 % muutoksia. Vuokramaksut menevät palveluntuottajalle. Osa vuokrauksesta kuuluu alempaan 10 prosentin verokantaan, esim. mökkien vuokrat, jonka verokanta ei muutu.

Vierasvenesataman palveluntuottaja on myös ilmoittanut haluavansa säilyttää nykyiset asiakashinnat. Vierasvenesataman palvelut ovat käytössä toukokuusta lokakuuhun. Myöskään kesäkauden käytössä olevien venepaikkojen hinnastoon ei esitetä korotuksia, sillä ne on jo vuokrattu kaudelle 2024. Sen sijaan veneiden talvisäilytyspaikkojen vuokrauksia vielä tehdään ja näihin vuokriin esitetään tehtäväksi 1,5 % korotus.

Selkeyden vuoksi liitteessä 1 ja liitteessä 2 olevissa hinnastoissa esitetään myös 25,5 prosentin arvonlisäveron sisältävät hinnat. Hinnastosta voidaan julkaista kuitenkin uusi versio, mikäli arvonlisäveron osuus myöhemmin muuttuisi.

Liite 1​Ulkoilualueiden hinnasto 1.9.2024 alkaen

Liite 2​Venepaikkojen hinnasto 1.9.2024 alkaen

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:​

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteiden 1 ja 2 mukaiset hinnat.

Lisäksi lautakunta päättää, että päätös voidaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristö, paikkatieto ja kaupunkimittaus, asiakaspalvelu
tpvKaupunkiympäristö, viherympäristön kunnossapito
tiedSuomela Sari


Liitteet:

Kylk § 303
Liite 1:Ulkoilualueiden hinnasto 1.9.2024 alkaen
Liite 2:Venepaikkojen hinnasto 1.9.2024 alkaen