Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta28720.08.20246

5102-2023 (10 03 00)

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien valitusta poikkeamispäätöksestä, VII-kaupunginosa (P 2023-707)

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristölautakunta on myöntänyt poikkeamispäätöksen hotellin ravintolaa palvelevan terassin rakentamiseksi osoitteessa Eerikinkatu 23. Lautakunnan päätöksestä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelle ehdotetaan annettavaksi lausunto, jonka mukaan valitus tulee hylätä.

Kylk § 287

Konsernihallinto, lakipalvelut, ympäristöjuristi Jenna Härkönen 12.8.2024:

Kuvaus asiasta

Kaupunkiympäristölautakunta on 21.5.2024 § 192 myöntänyt poikkeamispäätöksen, joka koskee hotellin sisäpihalle rakennettavaa ravintolaa palvelevaa terassia. Terassi sijoittuu alueelle, joka on voimassa olevassa asemakaavassa määritelty käyttötavan osalta pysäköintiin.

Rakennuspaikan naapurina oleva asunto-osakeyhtiö on valittanut lautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Valituksessa on vaadittu lautakunnan päätöksen kumoamista ja lupahakemuksen hylkäämistä sekä valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Toissijaisesti valituksessa vaaditaan, että terassin asiakaspaikkamäärä alennetaan kahteenkymmeneen paikkaan.

Turun hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoa 26.8.2024 mennessä.

Lausunto

Turun kaupunkiympäristölautakunta palauttaa viitelähetteen asiakirjoineen ja liittää oheen pyydetyt asiakirjat sekä ilmoittaa lausuntonaan asiaan kunnioittavasti seuraavaa:

Sovellettavat säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai 4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Aiemmat käsittelyt hallinto-oikeudessa

Valituksessa on viitattu Turun hallinto-oikeuden 21.4.2021 sekä 1.6.2023 antamiin päätöksiin ja todettu, että terassi on rakennettu ilman lainvoimaista lupaa.

Turun hallinto-oikeus on 21.4.2021 antamallaan päätöksellä ratkaissut Turun rakennus- ja lupalautakunnan 21.2.2019 § 53 päätöksestä tehdyn valituksen. Kyseinen lautakunnan päätös koski muutoksia liittyen aiemmin myönnetyn rakennusluvan (2017-748) yhteydessä hyväksyttyihin suunnitelmiin. Lupapäätös koski muun ohella ravintolan terassin rakentamista sekä varatietä naapuriyhtiön pihalle. Turun hallinto-oikeus kumosi 21.4.2021 lautakunnan päätöksen siltä osin kuin päätöksellä oli myönnetty rakennuslupa sisäpihalle rakennettavalle ravintolan terassille katoksineen. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan vähäinen poikkeaminen ratkaistaan rakennuslupapäätöksen yhteydessä ja myönnetty poikkeaminen on nimenomaisesti todettava lupapäätöksessä. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan rakennushanke ei ole asemakaavan mukainen siltä osin kuin se tarkoittaa hotellin ravintolaa palvelevan terassin ja katoksen rakentamista asemakaavan mukaan rakentamattomaksi jätettävälle ja pysäköintiin tarkoitetulle sisäpihalle. Koska lupahakemuksen yhteydessä ei ollut esitetty erillistä poikkeamispäätöstä ravintolaterassin osalta eikä asiaa ollut käsitelty myöskään vähäisenä poikkeamisena, edellytyksiä rakennusluvan myöntämiselle ei ole ollut. Näin ollen lautakunnan päätös oli tältä osin kumottava ja rakennuslupahakemus hylättävä.

Turun hallinto-oikeus on 1.6.2023 antamallaan päätöksellä ratkaissut Turun rakennus- ja lupalautakunnan 13.10.2021 § 287 päätöksestä tehdyn valituksen. Rakennusvalvontapäällikkö myönsi 16.7.2021 rakennusluvan (rakennustyön aikainen muutos, lupatunnus 2021-769) muun ohella ravintolan terassin rakentamiseksi sisäpihalle, varatielle naapuriyhtiön pihalle sekä terassin aitaamiselle. Päätöksessä myönnettiin maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n mukainen vähäinen poikkeaminen, jonka mukaan terassi katoksineen voidaan toteuttaa asemakaavassa pysäköintiin varatulle alueelle. Rakennuspaikan naapurina oleva asunto-osakeyhtiö teki rakennusvalvontapäällikön päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka rakennus- ja lupalautakunta hylkäsi päätöksellään 13.10.2021 § 287. Asunto-osakeyhtiö valitti lautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi 1.6.2023 lautakunnan päätöksen ja rakennuslupahakemuksen siltä osin kuin siinä myönnettiin lupa terassin ja sitä ympäröivän aidan rakentamiseksi. Hallinto-oikeus katsoi, ettei hankkeessa ollut kysymys sellaisesta vähäisestä poikkeamisesta, joka voitaisiin myöntää rakennusluvan yhteydessä.

Edellä esitetyissä hallinto-oikeuden päätöksissä on kyse samasta hotellin ravintolaa palvelevasta terassista kuin nyt käsiteltävässä valituksenalaisessa poikkeamispäätöksessä. Hallinto-oikeus on 21.4.2021 hylännyt rakennuslupahakemuksen, koska poikkeamista ei ollut käsitelty rakennuslupapäätöksessä vähäisenä poikkeamisena eikä näin ollen edellytyksiä rakennusluvan myöntämiselle ollut. Hallinto-oikeus on 1.6.2023 hylännyt rakennuslupahakemuksen, koska poikkeamista ei voitu pitää rakennusluvan yhteydessä ratkaistavana vähäisenä poikkeamisena. Sitä vastoin hallinto-oikeuden päätöksissä ei ole otettu kantaa siihen, täyttyvätkö maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaiset poikkeamisen oikeudelliset edellytykset. Edellä esitetystä johtuen terassille on haettu erillistä poikkeamispäätöstä.

Rakennusjärjestyksen vastaisuus

Valituksen mukaan hanke on Turun kaupungin rakennusjärjestyksen 23 §:n vastainen sillä perusteella, että valtava väkimäärä, tupakanpoltto, musiikinsoitto ja ihmisten kulkeminen ilta- ja yöaikaan aiheuttaisi naapuritalon asukkaille suurta häiriötä. Edelleen valituksen tekijä katsoo, että Turussa ei ole ennen rakennettu ravintoloita asuintalojen pihalle. Todettakoon, että ravintolatoiminnassa huomioidaan rakennusjärjestyksen 23 §:n vaatimukset ja pyritään minimoimaan toiminnasta aiheutuvat ääni- ja muut haitat. Tältä osin on syytä viitata valituksenalaisen poikkeamispäätöksen oheismateriaalina olleeseen luvanhakijan antamaan vastineeseen, jonka mukaan sisäpihan terassista ei ole raportoitu aiheutuvan haittaa tai järjestyshäiriötä eikä tällainen toiminta olisi edes luvan hakijan etujen mukaista, koska melu- ja hajuhaitasta kärsisivät tosiasiassa eniten hotellin asiakkaat. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen terassin ei voida katsoa olevan valituksessa esitetyllä tavalla rakennusjärjestyksen 23 §:n vastainen. Myönteisen poikkeamispäätöksen edellytyksenä ei ole, että vastaavanlaisia terasseja tulisi olla luvitettu myös muiden asuintalojen pihoille. Täsmennettäköön, että poikkeamispäätöksen mukainen rakennuspaikka sijaitsee tontilla, jolla sijaitsee hotelli. Todettakoon myös, että ravintoloita ja niiden terasseja on Turussa useissa paikoissa asuinkerrostalojen välittömässä läheisyydessä eikä valituksenalaisen päätöksen mukaisen hankkeen voida katsoa aiheuttavan sen enempää haittaa kuin muutkaan asuinkerrostalojen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat ravintoloiden terassit.

Valituksen mukaan hanke on rakennusjärjestyksen 8A §:n vastainen, koska tontilla ei ole lainkaan kasvillisuutta. On huomattava, että rakennusjärjestyksen tontin vihertehokkuutta koskevassa 8A §:ssä puhutaan nimenomaisesti ’’tavoitteesta’’. Siten vihertehokkuus on rakennusjärjestyksen mukaan tavoitetaso, ei velvoittava määräys. Terassin rakentaminen toisen kerroksen tasalle ei myöskään muuta olemassa olevan pihan rakennetta eikä hulevesijärjestelmää merkittävästi, jolloin rakennusjärjestys ei edellytä, että vihertehokkuutta koskevan tavoitteen täyttyminen osoitetaan poikkeamishakemuksen yhteydessä.

Valituksessa on viitattu rakennusjärjestyksen 26 §:ään, jonka mukaan tontille tulee järjestää pelastusajoneuvoa varten vähintään 3,5 metriä leveä ja 4,3 metriä korkea kulkuaukko. Valituksessa ei vaadita aukon suurentamista, vaan ollaan huolissaan ravintolan turvallisuudesta. Valituksessa on lisäksi viitattu rakennusjärjestyksen 26 §:ään, jossa edellytetään suunnitelmaa polkupyörien pysäköinnistä, jollaista ei ole esitetty. Voimassa olevassa rakennusluvassa (2017-748) pelastusjärjestelyt on ratkaistu muulla tavalla, jolloin tontilla ei tarvitse olla rakennusjärjestyksen edellyttämää pelastusajoneuvon kuljettavissa olevaa kulkuaukkoa. Lainsäädäntö ei aseta hotellitoiminnalle vaatimusta polkupyöräpaikkojen määrästä, joten asia jää rakennusjärjestyksen säännösten varaan. Rakennusjärjestyksen 26 §:n mukaan polkupyöräpaikkojen järjestämisvelvollisuus ei koske rakennuksen muutostyötä, jollaisesta hankkeessa on kyse.

Valituksen mukaan hanke on myös rakennusjärjestyksen 25 §:n vastainen, koska hankkeen myötä kiinteistöllä ei ole riittävästi tilaa lumen varastoinnille eikä kiinteistölle ole jätetty riittävästi rakentamatonta piha-aluetta. Todettakoon, että kyseessä on rakennuksen katolle rakennettavasta terassista, joten lumitila tai maanvarainen piha eivät pienene hankkeen johdosta. Poikkeamispäätös ei ole siten myöskään rakennusjärjestyksen 25 §:n vastainen.

Lasten oikeuksien vastaisuus

Valituksen mukaan myönnetty poikkeamispäätös ja terassin sijoittaminen noin 15 metrin päähän toisen asunto-osakeyhtiön pihan leikkipaikasta rikkoo YK:n lapsioikeussopimusta, jonka mukaan kaikessa toiminnassa tulee huomioida lasten etu. Tältä osin todettakoon, että YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artikla velvoittaa ensisijaisesti harkitsemaan lapsen etua lasta koskevissa päätöksissä. Valituksenalaisessa päätöksessä ei ole kyse yleissopimuksen mukaisesta lasta koskevasta päätöksestä, vaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä.

Edellytykset poikkeamisen myöntämiseen

Valituksen mukaan terassi on voimassa olevan asemakaavan vastainen, eikä poikkeamispäätöksen myöntämiselle ole mitään perusteita, koska Humalistonkadulla on monia muita ravintoloita ja myös jokiranta on lähellä. Valituksessa katsotaan, että rakennuslautakunta on jo 27.7.2017 tehnyt virheen sallimalla kaavan vastaisen rakentamisen tontin pihalle. Valituksen mukaan terassin asiakaspaikkamäärä, 167, on liian suuri ja se tulisi laskea kahteenkymmeneen asiakaspaikkaan. Valituksessa on viitattu maankäyttö- ja rakennuslain 171.2 §:n 2 ja 4 kohtiin ja todettu, että poikkeamispäätös johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia sekä vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden toteutumista.

Valituksenalainen poikkeamispäätös koskee terassin sijoittamista voimassa olevan asemakaavan mukaiselle pysäköintiin varatulle tontinosalle. Hanke on siten valituksessakin todetuin tavoin asemakaavan vastainen, minkä vuoksi sille on haettu maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaisesti poikkeamispäätöstä. Todettakoon, että Turun hallinto-oikeuden 1.6.2023 päätöksessä on katsottu, että aiemmin myönnetyllä lainvoimaisella rakennusluvalla on jo ratkaistu se, ettei piha-aluetta tosiasiassa enää voida käyttää pysäköintiin, kun luvan myötä ensimmäisen kerroksen tasoon on rakennettu hotellin aputiloja ja pihakannen ajoluiska on korvattu portailla. Ottaen huomioon edellä hallinto-oikeuden päätöksessään toteama, alueen käyttäminen asemakaavan mukaisesti pysäköintiin ei ole käytännössä enää mahdollista ja kyseisen alueen käyttäminen muuhun tarkoitukseen on siten perusteltua. Poikkeamishakemusta ei ole voitu hylätä valituksessa esitetyllä tavalla sillä perusteella, että lähialueella on jo muita ravintoloita. Kukin poikkeaminen ratkaistaan hakemuksesta maankäyttö- ja rakennuslain säännösten mukaisesti.

Poikkeamispäätöksen mukaan terassin pinta-ala on 255 m2 ja asiakaspaikkamäärä on enintään 167 henkilöä. On huomattava, että poikkeaminen ratkaistaan hakemuksesta ja poikkeamispäätös myönnetään haettuihin poikkeamisiin. Näin ollen sillä seikalla, että valituksen tekijän näkemyksen mukaan jokin toinen ratkaisu olisi parempi, ei ole merkitystä asian oikeudellisen arvioinnin kannalta. Valituksenalaisella poikkeamispäätöksellä ei ole vahvistettu terassin suurinta sallittua asiakaspaikkamäärää, vaan tämä ratkaistaan rakennuslupavaiheessa. Lisäksi todettakoon, että tässä yhteydessä ei ole syytä käsitellä 27.7.2017 myönnettyä rakennuslupaa, koska lupa on jo saanut lainvoiman.

MRL 171.2 §:n 2 kohdan mukaan poikkeamista ei saa myöntää, jos se vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Rakennuspaikkana olevalla tontilla ei ole lainsäännöksen tarkoittamia luonnonsuojelullisia tavoitteita eikä poikkeamispäätös ole siten ollut valituksessa esitetyin tavoin lainvastainen tältä osin. MRL 171.2 §:n 4 kohdan mukaan poikkeamista ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Kyseessä ei ole ympäristöstään täysin poikkeava rakentaminen, jota lainsäännöksessä on tarkoitettu. Alueella voimassa olevassa asemakaavassa rakennuspaikka on osoitettu asunto- ja liikerakennuksille ja tontilla sijaitsee asemakaavan mukainen hotellirakennus. Sisäpihalle sijoitettava terassi palvelee tontilla sijaitsevan rakennuksen mukaista pääkäyttötarkoitusta eli hotellitoimintaa. Hanketta ei voida pitää lainsäännöksen tarkoittamalla tavalla vaikutuksiltaan merkittävänä eikä muutoinkaan ympäristöstään täysin poikkeavana. Näin ollen valituksenalainen päätös ei ole ollut valituksessa esitetyin tavoin lainvastainen tälläkään perusteella.

Valituksessa on myös otettu kantaa Aluehallintoviraston ravintolalle myöntämään anniskelulupaan sekä valittajan taloyhtiön järjestyssääntöihin. Todettakoon, että Aluehallintoviraston myöntämällä anniskeluluvalla ei ole merkitystä poikkeamisharkinnassa, koska anniskelulupa ja poikkeamispäätös ovat toisistaan erillisiä. Myöskään muiden taloyhtiöiden omilla järjestyssäännöillä ei ole asiassa oikeudellista merkitystä, koska taloyhtiöt voivat itse määrittää omat järjestyssääntönsä vapaan harkintansa mukaan.

Edellä esitetyillä perusteilla poikkeamispäätös ei ole ollut lainvastainen ja näin ollen valitus tulee hylätä.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 §:n mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle. Koska valitus tulee hylätä, myös oikeudenkäyntikuluvaatimus tulee perusteettomana hylätä.

Oheismateriaali 1​Valituskirjelmä

Oheismateriaali 2​Kaupunkiympäristölautakunnan valituksenalainen päätös 21.5.2024 § 192

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää antaa hallinto-oikeudelle edellä olevan lausunnon.

Samalla lautakunta päättää, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää.

Jakelu

lausTurun hallinto-oikeus