Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta15823.04.20247

1533-2024 (02 02 02)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2024 talouden 1. osavuosikatsaus

Tiivistelmä: -

Kylk § 158

Konsernihallinto, yhteiset palvelut, talouspalvelut, talouspäällikkö Johanna Korpikoski ja kiinteistötalouspäällikkö Timo Sankari 17.4.2024:​

Kaupunginvaltuustolle, kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle annetaan osavuosikatsaukset toiminnan ja talouden kehittymisestä kolme kertaa vuodessa tilikauden aikana. Neljäs toiminnan ja talouden toteutumisesta annettava raportti on tilinpäätös.​

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2024 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt toiminnan ja talouden kehittymisen raportoinnista. Ensimmäinen osavuosikatsaus laaditaan raportointijaksolta 1.1. - 31.3.2024.​

Toimintasuunnitelmien noudattamista ja täytäntöönpanoa koskevien määräysten (kh 18.12.2023 § 476 liite 4) mukaan kaupunginhallitukselle annettava ensimmäinen ja kolmas osavuosikatsaus sisältää talouden katsauksen sekä henkilöstötavoitteiden toteutumisennusteen. Ko. määräyksen mukaan kaupunginhallitukselle raportoidaan arviot kaupunginvaltuuston sitoviksi vahvistamien tavoitteiden, talousarviolausekkeiden ja pormestariohjelman toimenpiteiden toteutumisesta tilikaudella sekä sopeuttamistavoitteiden seuranta. Lisäksi raportoidaan investointihankkeiden kustannusarvio- ja aikataulumuutokset sekä vaikutukset vuositason rahoitukseen.​

Käyttötalous​

Kaupunkiympäristö tulee tämänhetkisen ennusteen mukaan alittamaan sille asetetun suunnitteluluvun 2,4 milj. eurolla ennusteen ollessa -45,5 milj. euroa (TA -47,8 milj. euroa).​

Nyt käsiteltävänä olevassa vuoden 2024 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa talouden toteutumiseen ennustetut muutokset ovat seuraavat:​

Kaupunkiympäristön toimintatuottojen ennustetaan ylittävän talousarvion 1,8 milj. eurolla ennusteen ollessa 88,7 milj. euroa (TA 86,9 milj. euroa). Merkittävimmät poikkeamat:​

- Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus: Tuet ja avustukset, ylitys 0,2 milj. euroa,​

-​ Liikkumispalvelut/Föli: Toimintatuotot, ylitys 1,6 milj. euroa​

Kaupunkiympäristön toimintakulujen ennustetaan alittavan talousarvion 0,5 milj. eurolla ennusteen ollessa 136,1 milj. euroa (TA 136,6 milj. euroa). Merkittävimmät poikkeamat:​

- Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus: Henkilöstökulut, alitus 0,8 milj. euroa,​

-​ Kaupunkirakentamisen kunnossapito: Palvelujen ostot, ylitys 0,9 milj. euroa,​

-​ Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden yhteiset toiminnot: Muut toimintakulut, vuokrat, alitus 0,5 milj. euroa, ja​

-​ Liikkumispalvelut/Föli: Henkilöstökulut ja palvelujen ostot, ylitys 0,1 milj. euroa.​

Kaupunkiympäristön henkilöstökulujen ennustetaan toteutuvan 0,9 milj. euroa alle talousarvion (TA 25,8 milj. euroa). Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden arvioitu henkilötyövuosien käyttö on maaliskuun raportointihetkellä 383 (TA HTV 388).​ ​

Lautakuntakohtaisten suunnittelulukujen toteumaennusteet ovat seuraavat:​

- kaupunkiympäristölautakunta -19,5 milj. euroa (TA -20,4 milj. euroa),​

-​ Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta -25,8 milj. euroa (TA -27,3 milj. euroa),​

-​ rakennus- ja lupalautakunta -0,1 milj. euroa (TA -0,1 milj. euroa), ja​

-​ Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta 0 milj. euroa (TA 0 milj. euroa).​

Talouden ja toiminnan toteutuminen sekä työvoiman käyttö on esitetty liit-teessä 1 Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus 3 2024.​

Talousarviolausekkeiden, pormestariohjelman toimenpiteiden ja sopeutustavoitteiden tilanne

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuudelle asetettujen viiden talousarviolausekkeen toteutus on edennyt pääosin suunnitelmien mukaisesti.​

Kaupunkiympäristölle asetettujen 28:n pormestariohjelman toimenpiteen ja kärkihankkeiden toteutus on edennyt suunnitellusti.​

Sopeutustavoitteet toteutuvat pääosin suunnitelmien mukaisesti.​

Talousarviolausekkeiden ja pormestariohjelman toimenpiteiden (liite 6) ja sopeutustavoitteiden (liite 7) tilanteesta raportoidaan osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä.​

Investoinnit, maanhankinnat, myynnit ja maankäyttösopimuskorvaukset sekä pilaantuneiden maa-alueiden puhdistuskustannukset (kh yhteiset, omaisuudenhallinta)

Kaupunginhallituksen omaisuudenhallinnan tulosyksikölle on varattu investointiosaan ja käyttötalousosaan talousarviomäärärahat (1602 KH/Maaomaisuus, 1603 KH/Tilaomaisuus, 1604 KH/Infraomaisuus) investointiohjelmien ja kiinteän omaisuuden myyntitavoitteiden toteutusta varten. Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus vastaa edellä mainittujen kokonaisuuksien toteutuksesta ja raportoinnista.​

Kaupunkiympäristön rakennuttamisen ja toimitilojen rakennuttamisen investointimäärärahojen (TA 238,5 milj. euroa) ennustetaan toteutuvan 42,0 milj. euroa talousarviota pienempänä. Kiinteän omaisuuden hankintojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 3,5 milj. euroa). Kiinteän omaisuuden myyntituloennuste on talousarvion mukainen (TA 19,7 milj. euroa) ja myyntivoittojen ennuste vastaa talousarviota (TA 18,0 milj. euroa). Infrainvestointien rahoitusosuudet alittuvat 0,5 milj. euroa talousarvioon verrattuna (TA 11,8 milj. euroa). Merkittävin syy poikkeamaan on rahoituksen siirtyminen kaavoituksen ajoituksen ja infran toteutusaikataulun muuttuessa.​ ​

Maankäyttösopimustuloja ennustetaan kertyvän talousarvion mukaisesti (TA 15,0 milj. euroa). Pilaantuneiden maa-alueiden puhdistuskustannusten ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 3,3 milj. euroa). Ruoppausmassojen vastaanottomaksujen tuloennuste alittuu talousarviosta 0,1 milj. euroa (TA 0,4 milj. euroa).​

Kaupunkiympäristön rakennuttamisen infrainvestointihankkeiden menoennuste on 130,5 milj. euroa, poikkeama 27,8 milj. euroa talousarviosta (TA 158,4 milj. euroa). Investointimäärärahan vuotuisen käytön ennustetaan alittuvan seuraavien hankeryhmien kohdalla: Kärkihankkeet (kh) 20,9 milj. euroa, Kiinteistökehityshankkeet (kh) 8,2 milj. euroa ja Asukasviihtyvyyttä tukevat (kh) 1,1 milj. euroa ja Korjausvelkaa alentavat (kh) 0,4 milj. euroa. Investointimäärärahan käytön ennustetaan vastaavasti ylittyvän seuraavien hankeryhmien kohdalla: Toimintoja tukevat (kh) 2,1 milj. euroa ja Liikenteen toimivuus ja turvallisuus (kh) 0,5 milj. euroa. Infrainvestointiohjelmaan esitettyjen hankelisäyksien määrärahatarve vuonna 2024 on yhteensä 2,5 milj. euroa. Se sisältyy ennusteen kokonaisalitukseen ja tarve katetaan tässä vaiheessa investointiohjelman sisältä.​

Merkittävimmät investointimäärärahan alitukset kohdistuvat Kärkihankkeiden ja Kiinteistökehityshankkeiden rahankäytön ennusteisiin. Suurin yksittäinen ennustettu menoalitus vuodelle 2024 on 13,8 milj. euroa, joka kohdistuu Ferry Terminal Turku -hankkeen rahoitusjärjestelyihin ja hankkeen ajoitukseen. Lisäksi useista jokivarren hankkeen ajoitusmuutoksesta ennustetaan yhteensä noin 12,1 milj. euron alitusta Kärkihankkeiden infrainvestointien määrärahatarpeeseen. Vastaavasti on joitain kohdekohtaisia ylityksiä verrattuna talousarvioon 2023, kuten Turun ratapihat ja Kupittaan kaksoisraide 1,6 milj. euroa ja Kauppatorihanke 1 milj. euroa. Kauppatorihankkeen taloudellinen loppuselvitys esitetään kaupunkiympäristölautakunnalle vuoden 2024 loppuun mennessä. Kiinteistökehityshankkeiden investointimäärärahan käytön merkittävimmät kohdekohtaisten ennusteiden alitukset ovat Pihlajaniemen kaava-alue 3,4 milj. euroa, Kaupunginpuutarhan alue 2,0 milj. euroa sekä Skanssin hankkeet yhteensä 1,4 milj. euroa.​ ​

Infran tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen mukaisesti, mikäli hankkeen hyväksytyt kustannusarviot hankevarauksineen nousevat indeksikorjaukset huomioon ottamisen jälkeen 10 % tai sitä enemmän tai mikäli hankkeessa tapahtuu jokin muu merkittävä kustannuksia nostava muutos, saatetaan päivitetty kustannusarvio tms. hankkeen alkuperäisen päätöksen tehneen sekä muutoksen jälkeen toimivaltaisen tahon käsiteltäväksi (kv 13.2.2023 § 32). Infrahankkeita, jotka olisivat ylittäneet tarve- ja hankesuunnitteluohjeen mukaisen indeksikorjatun määrärahavarauksen, ei ole tämän osavuosikatsauksen yhteydessä ole tiedossa.​

Toimitilojen rakennuttamisen tilainvestointihankkeiden menoennuste on 66,1 milj. euroa, poikkeama 14,1 milj. euroa talousarviosta (TA 80,2 milj. euroa). Nimettyjen toimitilahankkeiden > 3 M€ (kh) ennuste 54,6 milj. euroa on tässä vaiheessa 13,4 milj. euroa alle talousarviomäärärahojen, Pienten hankkeiden < 3 M€ (kh) ennuste 10,7 milj. euroa on 0,5 milj. euroa alle ja Energiatehokkuusinvestoinnit (kh) ennuste 0,7 milj. euroa on 0,3 milj. euroa alle talousarvion. Poikkeamat johtuvat osin talousarvion yhteydessä tehdystä rahoituksen laskennallisesta jaksotuksesta, joka ei vastaa todellista käyttöä.​

Merkittävimmät toimitilahankkeiden investointimäärärahan kohdekohtaiset alitukset ovat seuraavissa hankkeissa:​

- Kaupungintalon pihapiirin hankesuunnitelman päivitys, jossa hankkeeseen lisätään kustannusarviot puuttuvista rakennuksista ja piha-alueesta on menossa päätöksentekoon huhtikuussa. Yhteistoiminnallisen urakan kumppanin kilpailutus on jo aloitettu, mutta varsinainen toteutus siirtyy vuodelle 2025, talousarviomääräraha alittuu 6,2 milj. euroa.​

-​ Suikkilan koulun ja Talinkorventien päiväkodin uudisrakennuksen vuotuisen määrärahan alitus on 2 milj. euroa. Hankkeen kokonaisrahoitus ei muutu, mutta vuonna 2023 oli määrärahan käyttöä arvioitua enemmän. Hanke valmistuu kesällä 2024.​

-​ Musiikkitalon uudisrakentaminen, jossa talousarviomäärärahan alitus on 4 milj. euroa. Hanke etenee aikataulussa, mutta rahan käyttö vuoden 2024 aikana on tässä vaiheessa vielä arvio. Määrärahan käyttö vuonna 2024 tarkentuu kevään kuluessa.​

-​ Listalla on yhtiömuotoisiksi hankkeiksi siirtyviä hankkeita: Lyseon koulutalon peruskorjaus tai korvaava rakennus, Luolavuoren koulutalon korvaava hanke, St. Olofsskolan uudisrakennus, Jäkärlän koulu ja päiväkoti. Näiden yhteisvaikutus on vuoden 2024 talousarvioon nähden alitusta 1,9 milj. euroa.​

-​ Nummen koulutalon tekninen peruskorjaus -hankeen kustannukset alittuvat vuoden 2024 osalta 1,8 milj. euroa. Määrärahan käyttö siirtyy vuodelle 2025, jolloin kohde valmistuu kesällä.​

-​ ​ Wäinö Aaltosen museon tekninen peruskorjaus, jossa talousarviomäärärahan alitus on 1,1 milj. euroa, kohde alkamassa kesällä 2024.​

Lisäksi Teräsrautelan koulun peruskorjaus nostetaan tässä vaiheessa investointilistalle. Hankesuunnitelma hyväksyttiin syksyllä 2023 (kh 10.10.2023 § 374). Kustannusarvio on 8,6 milj. euroa ja talousarviomääräraha vuodelle 2024 on 0,4 milj. euroa. Se sisältyy ennusteen kokonaisalitukseen ja tarve katetaan tässä vaiheessa investointiohjelman sisältä.​ ​

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden muut investointimäärärahan ennuste 0,7 milj. euroa alittaa 0,3 milj. euroa talousarvion (TA 1,0 milj. euroa), josta 0,2 milj. euroa kohdistuu pysäköintiautomaattien hankintatarpeen poistumiseen ja 0,1 milj. euroa tietojärjestelmien ja toiminnan kehittämisen ajoituksen muutoksiin (TA 1,0 milj. euroa). Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen investointien ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 0,7 milj. euroa).​

Osavuosikatsauksen yhteydessä arvioidaan investointimäärärahan vuotuista tarvetta. Investointimäärärahoja esitetään leikattavaksi, jos tarve ei vastaa todellista käyttöä ja tarve poikkeaa olennaisesti suunnitellusta. Tilainvestointiohjelman vuoden 2024 talousarviomäärärahoja esitetään leikattavaksi yhteensä 10,2 milj. euroa. Infrainvestointiohjelman vuoden 2024 talousarviomäärärahoja esitetään leikattavaksi yhteensä 20,8 milj. euroa. Lisäksi kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden muut investointimäärärahoista esitetään leikattavaksi 0,2 milj. euroa.​

Käyttötalouteen ja investointiosaan esitettävät talousarviomuutokset ja siirrot

Liitteissä 2 ja 3 on raportoitu kaupunkiympäristön ja toimitilojen rakennuttamisen investointiohjelmien maaliskuun lopun tilanne kohdekohtaisesti.​

Tarvittavat hankkeiden kustannusarvio- ja aikataulumuutokset sekä vaikutukset vuositason rahoitukseen raportoidaan ja tuodaan kaupunginhallitukselle osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Liitteissä 4 ja 5 on esitetty kaupunginhallitukseen nähden sitovien investointiohjelman tasojen poikkeamat vuositason rahoituksessa, kustannusarvioissa ja aikatauluissa. Talousarviomuutos- ja määrärahan siirtoehdotukset:​

- Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta esitti 13.12.2023 § 142 kaupunginhallitukselle siirrettäväksi sen TA2024 toimintakatteesta 936 000 euroa kaupunkiympäristölautakunnalle. Määräraha tullaan käyttämään mm. Aurajoen ruoppauskustannusten kattamiseen,​

- Rekrytoitava Artukaisten projektipäällikkö (Artukaisten kehittäminen, toimenpiteet kehittämissuunnitelman laatimiseksi) esitetään siirrettäväksi palkkarahoineen elinvoiman palvelukokonaisuuteen kaupunkiympäristölautakunnan kustannuspaikalta 40450 KY/Kaavoitus, keskustan ulkopuolinen alue (pääkirjatili 400200 tilapäinen työvoima 45.567 euroa + sivukulut),​

- Infrainvestointiohjelman Strategiset kärkihankkeet, kh projektilta Budjetointi strategiset kärkihankkeet esitetään leikattavaksi 20.800.000 euroa,​

- Tilainvestointiohjelman Nimetyt investointihankkeet > 3 M€, kh projektilta Budjetointi Nimetyt investointihankkeet esitetään leikattavaksi 10.231.000 euroa, ja​

-​ Kaupunkiympäristön investointimäärärahoista esitetään leikattavaksi projektilta Luvat&valvonta budjettiprojekti muut investoinnit 200.000 euroa.​

Yhteenveto

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden tämänhetkinen talousennuste on 2,4 milj. euroa talousarviota parempi.​

Kaupunginhallituksen palvelutilauksessa asetettu tulostavoite Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuudelle (kh-omaisuusyksikkö) jää ennusteen mukaan 0,1 milj. euroa tavoitteesta. Myyntitavoitteet ja maankäyttösopimuskorvaustulot tullaan ennusteen mukaan saavuttamaan.​

Investointien osalta tavoitteita (kh-omaisuusyksikkö) ei ennusteen mukaan täysin saavuteta. Osa hankkeista ei ole käynnistynyt tai edennyt suunnitellussa aikataulussa. Kaupunkiympäristön rakennuttamisen ja toimitilojen rakennuttamisen investointien ennuste alittuu 42,0 milj. euroa talousarviota pienempänä. Rahoitusosuuksien ennuste alittuu 0,5 milj. euroa.​

Osavuosikatsausten yhteydessä arvioidaan investointimäärärahan vuotuista tarvetta. Ensimmäisessä osavuosikatsauksessa on tehty arvio, jota käytetään leikkausesityksen pohjana ja tarkennetaan toisessa osavuosikatsauksessa. Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään investointimäärärahojen leikkausta siten, että infrainvestointiohjelmasta leikataan 20​ 800.000 euroa Strategiset kärkihankkeet, kh, jonka jälkeen muutettu Strategiset kärkihankkeet määräraha on 69.270.000 euroa vuodelle 2024 ja infrainvestointiohjelman talousarviomääräraha muutoksin 137.562.000 euroa vuonna 2024. Tilainvestointiohjelmasta esitetään leikattavaksi 10.231.000 euroa Nimetyt investointihankkeet > 3 M€ ja muutettu tilainvestointiohjelman Nimetyt investointihankkeet määräraha on 57.742.884 euroa vuonna 2024 ja tilainvestointiohjelman talousarviomääräraha muutoksin on 69.942.884 euroa vuonna 2024. Lisäksi kaupunkiympäristön tulosyksiköltä KY/projektit ja hankkeet, luvat ja valvonta investointimäärärahoista esitetään leikattavaksi 200.000 euroa, minkä jälkeen muutettu kaupunkiympäristön talousarviomääräraha muutoksin on 828.144 euroa vuonna 2024.​

Talousarviolausekkeiden, pormestariohjelman toimenpiteiden ja sopeutustavoitteiden ennustetaan toteutuvan suunnitellusti vuoden 2024 aikana.​

Liite 1​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus 3 2024​

Liite 2​Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointiennuste 03 2024​

Liite 3​Toimitilojen rakennuttaminen investointiennuste 03 2024​

Liite 4​Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2024​

Liite 5​Toimitilojen rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2024​

Liite 6​Vuoden 2024 toimintasuunnitelman toiminnan tavoitteiden seuranta​

Liite 7​Vuoden 2024 sopeutustavoitteiden seuranta​

Liite 8​Talousarviomuutokset ja määrärahansiirrot​

​Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:​

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää:

- merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2024 ensimmäisen osavuosikatsauksen liitteineen ja lähettää ne kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja​

-​ esittää kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi liitteiden 4 ja 5 mukaiset kustannusarvio- ja vuosittaiset rahankäytön muutokset.​

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että:

-​ Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan toimintakatteesta siirretään 936.000 euroa kaupunkiympäristölautakunnalle,​

-​ rekrytoitava Artukaisten projektipäällikkö siirretään palkkarahoineen elinvoiman palvelukokonaisuuteen,​

-​ infrainvestointiohjelman Strategiset kärkihankkeet, kh projektilta Budjetointi strategiset kärkihankkeet leikataan 20.800.000 euroa,​ ​

-​ tilainvestointiohjelman Nimetyt investointihankkeet > 3 M€, kh projektilta Budjetointi Nimetyt investointihankkeet leikataan 10.231.000 euroa, ja​ ​

-​ kaupunkiympäristön investointimäärärahoista projektilta Luvat&valvonta budjettiprojekti muut investoinnit leikataan 200.000 euroa.​

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus


Liitteet:

Kylk § 158
Liite 1:Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus 3 2024
Liite 2:Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointiennuste 03 2024
Liite 3:Toimitilojen rakennuttaminen investointiennuste 03 2024
Liite 4:Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2024
Liite 5:Toimitilojen rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2024
Liite 6:Vuoden 2024 toimintasuunnitelman toiminnan tavoitteiden seuranta
Liite 7:Vuoden 2024 sopeutustavoitteiden seuranta
Liite 8:Talousarviomuutokset ja määrärahansiirrot