Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta15016.04.202420

1318-2024 (02 08 02, 07 01 04)

Hankintaoikaisuvaatimus

Tiivistelmä:

Kaupunkirakentamisjohtajan hankintapäätöksestä 29.2.2024 § 6 koskien seikkailupuiston uuden vesileikkipuiston hankintaa on tehty hankintaoikaisuvaatimus. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että hankintaoikaisuvaatimus hylätään kokonaisuudessaan perusteettomana.

Kylk § 150

Konsernihallinto, lakipalvelut, kaupunginjuristi Lauri Kyllönen 4.4.2024:

Asian tausta

Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, kaupunkirakentaminen, toimitilojen rakennuttaminen on pyytänyt tarjouksen uuden vesileikkipuiston hankintaa, jonka tulee olla valmis käytettäväksi 21.6.2024. Hankinta käsittää lasten leikkiin sopivan pienen vesileikkipuiston toteuttamisen Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuistoon.

Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, kaupunkirakentaminen, toimitilojen rakennuttaminen julkaisi 11.1.2024 Cloudia Kilpailutus -järjestelmässä sekä ilmoituskanava Hilmaan hankintailmoituksen Seikkailupuiston uusi vesileikkipuisto -hankkeen kokonaisvastuu-urakan hankintaa koskien. Hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon. Hankinta suoritetaan käännettynä KVR-urakkana, jossa tilaaja on määritellyt kattohinnan toimitukselle. Valittava toimittaja vastaa suunnittelu- ja asennustyöstä kokonaisuudessaan.

Hankinnassa käytettiin avointa menettelyä ja valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouspyynnössä esitetyn pisteytyksen mukaisesti.​

Kohde on rahoitettu kaupungin toimitilojen rakennuttamisen investointiohjelmassa pienet investoinnit listalla vuonna 2024. Hankinta kohdistetaan PRR-osalle I-1002-200420-1301-01-01.

Määräaikaan 6.2.2024 klo 16.00 mennessä jätettiin 5 tarjousta, joista 4 oli tarjouspyynnön mukaisia. Kaupunkirakentamisjohtaja on tämän jälkeen tehnyt päätöksen, jossa yhden tarjoajan tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena ja muiden kanssa jatkettiin hankinnan toiseen vaiheeseen (kaupunkirakentamisjohtaja 14.2.2024 § 4). ​ Vertailuun ja hankinnan toiseen vaiheeseen pääsivät tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen/tarjoukset jättäneet LeikkiSet Oy (kaksi vaihtoehtoa), Oy J-Trading Ab ja Puuha Group Oy.

Pisteytys muodostui hinnasta (max. 30 pistettä) ja laadusta (max. 70 pistettä). Laatupisteet muodostuivat lapsiraatien äänestyksestä (max. 50 pistettä) ja Kerrokantasi-kyselystä (max. 20 pistettä). Lapsiraati muodostui Turussa sijaitsevien kahden päiväkodin ja yhden koulun lapsista, joita oli yhteensä 146. Kerrokantasi verkkopalvelussa kuntalaisilla oli mahdollisuus äänestää vaihtoehdoista 7 päivän ajan ja kyselyyn annettiin 353 ääntä.

Hinnan pisteytyksessä käytetiin suhdetta suurimpaan [= (pienin annettu arvo/tarjottu arvo)*maksimipisteet] ja äänestyksissä suhdetta pienimpään [=(tarjottu arvo/suurin annettu arvo)*maksimipisteet].

Pisteet jakautuivat seuraavasti:

LeikkiSet Oy 1 (vaihtoehto A)​, 380.000,00 € (alv 0 %)

Pisteet: 26,65 (hinta) + 5,09 (lapsiraatien äänestys) + 20,00 (Kerrokantasi-kysely) = 51,74

​LeikkiSet Oy 2 (vaihtoehto B)​, 371.000,00 € (alv 0 %)

Pisteet: 27,30 (hinta) + 5,56 (lapsiraatien äänestys) + 2,59 (Kerrokantasi-kysely) = 35,44

​Oy J-Trading Ab (vaihtoehto C)​, 375.000,00 € (alv 0 %)

​Pisteet: 27,01 (hinta) + 6,94 (lapsiraatien äänestys) + 4,47 (Kerrokantasi-kysely) = 38,42

​Puuha Group Oy (vaihtoehto D)​, 337.600,00 € (alv 0 %)

​Pisteet: 30,0 (hinta) + 50,0 (lapsiraatien äänestys) + 14,47 (Kerrokantasi-kysely) = 94,47

​Parhaat kokonaispisteet sai Puuha Group Oy (D) (94,47 / 100).

​Kaupunkirakentamisjohtaja on hankintapäätöksellään 29.02.2024 § 6 päättänyt muun ohella seuraavasti:

”Päätin, että Seikkailupuiston uusi vesileikkipuisto -hankkeen kokonaisvastuu urakka hankitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneelta Puuha Group Oy:lta hintaan 337.600,00 € (alv 0 %).”

​LeikkiSet Oy on tehnyt asiassa hankintaoikaisuvaatimuksen 13.3.2024.

Hankintaoikaisuvaatimus perusteineen

LeikkiSet Oy vaatii, että hankintayksikkö hylkää Puuha Group Oy:n tarjouksen (vaihtoehto D) tarjouspyynnön vastaisena ja valitsee kilpailutuksen voittajaksi siten LeikkiSet Oy:n tarjouksen (vaihtoehto A), joka on eniten pisteitä saanut tarjouspyynnön mukainen tarjous.

LeikkiSet Oy esittää vaatimustensa perusteeksi seuraavaa:

”Kilpailutuksessa on pyydetty jättämään tarjoukset, jotka sisältävät 3 kpl havainnekuvia tarjoajan tarjoamasta vaihtoehdosta. Havainnekuvien kriteeriksi on asetettu, että kuvissa tulee esittää mittakaava esimerkiksi lisäämällä ihminen havainnekuvaan. Vaihtoehdon D ensimmäinen kuva ei ole havainnekuva Puuha Group Oy:n tarjoamasta vaihtoehdosta, vaan se sisältää valokuvia leikkivistä lapsista tarjouksen mukaisilla yksittäisillä vesileikkipuistokalusteilla. Havainnekuva on kolmiulotteinen kuva, jota käytetään kaavoituksen havainnollistamiseen.

Kielitoimiston sanakirjan määritelmä havainnekuvasta:

Kolmiulotteinen kuva, jota käytetään kaavoituksen havainnollistamiseen. Havainnekuva rakennettavasta kerrostaloalueesta.

Kilpailutuksen pisteytyksessä on käytetty 50 %:n painoarvoa lapsiraatien antamalla pisteytyksellä. Vaihtoehdon D tarjouspyynnön vastainen havainnekuva (ts. 1 kpl) valokuvia tarjotusta laitteista ja 2 kpl tarjouspyynnön mukaisia havainnekuvia) on ollut omiaan aiheuttamaan kilpailutuksen tarkoituksen sekä tarjoajia Hankintalain vastaisella tavalla epäyhtenäisesti kohtelevan kilpailutuspäätöksen. Vaihtoehdon kuva 1 antaa väärän mielikuvan tarjotusta kokonaisuudesta ottaen huomioon erityisesti lapset merkittävänä kilpailutuksen päättäjäryhmänä. Vaihtoehdon D ensimmäinen kuva on ollut myös tarjouspyynnön vastainen koska kyseessä ei ole tarjouspyynnössä vaadittu havainnekuva vaan valokuvia iloisista leikkivistä lapsista. Valokuvat antoivat myös väärän mielikuvan toteutetusta kohteesta. Havainnekuvissa on väritön betoni pohjana ja viisi erilaista vesileikkikalustetta. Valokuvissa taas näkyy 16 erilaista vesileikkikalustetta, paljon värejä, uima-altaita ja värikkäät alustat. Valokuvat ovat tarjouspyynnön vastaisina vaikuttaneet merkittävästi hankintapäätökseen.”

Kuultavien lausunnot

Oy J-Trading Ab

Oy J-Trading Ab on 20.3.2024 antamassaan lausunnossaan todennut, että LeikkiSet Oy:n vaatimus Puuha Group Oy:n tarjouksen hylkäämisestä tulisi hyväksyä LeikkiSet Oy:n esittämillä perusteilla. Oy J-Trading Ab on kuitenkin todennut, että LeikkiSet Oy:n vaatimusta heidän tarjouksen valitsemisesta voittajaksi (vaihtoehto A) ei tule hyväksyä.

Perusteina Oy J-Trading Ab on antamassaan lausunnossa todennut, että Puuha Group Oy:n (Vaihtoehto D) ensimmäisen sivun havainnekuva ei ole havainnekuva heidän ko. kilpailutukseen tarjoamasta tuotekokonaisuudesta. Ko. sivun sisältämät valokuvat sisältävät myös muita tuotteita, jotka eivät Puuha Group Oy:n tarjoukseen/tuotekokonaisuuteen sisälly, ja koska ko. sivulla ei ole kuvaa tässä kilpailutuksessa tarjottuun kokonaisuuteen, ei tätä voi pitää tarjottavan kokonaisuuden havainnekuvana.

Oy J-Trading Ab pitää myös harhaanjohtavana sitä, että Puuha Group Oy (Vaihtoehto D) havainnekuva sisältää tuotteita, jotka eivät heidän tarjoukseen/tuotekokonaisuuteen sisälly ja Lapsiraadin äänestäjäryhmältä ei voida olettaa pystyä erottelemaan esimerkkikuvien ja tarjottavan kokonaisuuden suhdetta ja kokonaisuutta.

Oy J-Trading Ab on myös antamassaan lausunnossa todennut, että Avoin äänestys verkkopalvelussa annetuille äänille on kyseenalainen, koska havainnekuvan ensimmäisellä sivulla esitetyt tuotekuvat luovat mielikuvan, jossa kohde toteutetaan suuremmalla tuotevalikoimalla kuin mitä on tarjottu – joka myöskin Oy J-Trading Ab:n mukaan on harhaanjohtavaa tiedonantoa.

Oy J-Trading Ab on antamassaan lausunnossaan todennut myös, että LeikkiSet Oy:n vaihtoehtojen havainnekuvat (Vaihtoehto A ja Vaihtoehto B) havainnekuvat ovat ainoastaan piirroskuvia, joista ei voida havainnoida todellisuudenmukaista mittakaava, koska havainnekuvissa esitetyt ”hahmot” esiintyvät samankokoisina, eikä ”hahmoista” voi päätellä ovatko nämä aikuisten vai lapsien mittakaavassa. LeikkiSet Oy:n havainnekuvassa ei myöskään ole todellisia valokuvia tuotteista esim. Jo rakennetuista kohteista, joista tuotteiden mittakaavan todellisuuden voisi mahdollisesti havaita.

Puuha Group Oy

Puuha Group Oy on 21.3.2024 antamassaan lausunnossaan todennut, että Puuha Group Oy:n vaihtoehdossa käytetty havainnekuva vastaa kilpailutuksen ohjeistusta, ei ole sen vastainen tai muullakaan tavoin eroaisi tarkoitusmukaisuudeltaan muiden kilpailutukseen osallistuneiden yritysten toimittamista vaihtoehdoista.

Toimivalta

Turun kaupungin hallintosäännön 73 §:n mukaan hankintayksikön aloitteesta tehtävästä hankintaoikaisusta päättää sama taho, joka on tehnyt hankintapäätöksen. Mikäli asianosainen on vaatinut hankintaoikaisua, toimielin tekee hankintaoikaisua koskevan päätöksen myös alaisensa viranhaltijan hankintapäätöksestä.

Hankintaoikaisuvaatimuksen arviointi

Sovellettavat oikeusohjeet

Hankintalain 3 §:n mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Hankintalain 132 § mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.

Tarjouspyynnön vaatimuksista

Tarjouspyynnössä on päätöksenteon perusteissa hankinnan kohteen kriteereistä (s. 10) todettu muun muassa seuraavaa:

Hinta

”Hinta saa olla maksimissaan 400 000,00 €. Laskentatapana käytetään suhdetta pienimpään (=tarjottu arvo/pienin annettu arvo*maksimipisteet).”

Minimivaatimuksena on ollut kaksi desimaalia ja maksimipisteet ovat olleet 30.Tarjouspyynnössä on esitetty hinnan pisteiden laskentavaksi seuraavaa: (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet.

Avoin äänestys Kerrokantasi-verkkopalvelussa

”Kerrokantasi on Turun kaupungin ylläpitämä verkkopalvelu, jossa kuntalaiset voivat kertoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi erityyppisistä valmisteluun tulevista tai jo valmistelussa olevista asioista. Verkkopalveluun tulee kirjautua, jotta pystyy äänestämään. Palveluun ladataan tarjouspyynnön liitteenä toimitetut kolme (3) havainnekuvaa jokaisesta vaihtoehdosta. Äänestyksessä äänestetään mieluisinta vaihtoehtoa. Laskentatapana käytetään suhdetta suurimpaan (=tarjottu arvo/suurin annettu arvo*maksimipisteet). Eniten ääniä saanut vaihtoehto saa täydet pisteet. Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen päästäkseen äänestykseen.”

Maksimipisteet ovat olleet 20 pistettä.

Lapsiraatien äänestys

”Yhteensä noin 100 esi- ja perusopetuksen oppilaista äänestävät mieluisinta vaihtoehtoa. Oppilaille näytetään tarjouspyynnön liitteenä toimitetut kolme (3) havainnekuvaa jokaisesta vaihtoehdosta. Äänestystilanneessa lapsia kehotetaan miettimään missä vaihtoehdossa olisi kivointa leikkiä, mutta muuten päätöstilannetta ei ohjailla. Laskentatapana käytetään suhdetta suurimpaan (=tarjottu arvo/suurin annettu arvo*maksimipisteet). Eniten ääniä saanut vaihtoehto saa täydet pisteet. Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen päästäkseen äänestykseen.”

Maksimipisteet ovat olleet 50 pistettä.

Muut vaatimukset

Tarjouspyynnön ”Muut vaatimukset” -kohdassa (s. 11) havainnekuville on asetettu seuraavat vaatimukset:

”Kolme (3) A3 kokoista havainnekuvaa tarjotusta kokonaisuudesta

Havainnekuvien tulee vastata todellisuutta. Kuvissa ei saa olla yrityksen nimeä, logoa tai vastaavaa tunnistetietoa. Kuvissa tulee esittää mittakaava havainnollisesti esimerkiksi lisäämällä ihminen havainnekuvaan. Kuvia käytetään äänestyksien toteuttamiseen.” Havainnekuvien osalta on vaadittu lataus tiedostoista.

Asian arviointi

LeikkiSet Oy:n mukaan tarjouksista Puuha Group Oy:n eli vaihtoehdon D ensimmäinen kuva ei ole havainnekuva Puuha Group Oy:n tarjoamasta vaihtoehdosta, vaan se sisältää valokuvia leikkivistä lapsista tarjouksen mukaisilla yksittäisillä vesileikkipuistokalusteilla. LeikkiSet Oy:n tulkinnan mukaan havainnekuva tulee olla kolmiulotteinen kuva, jota käytetään kaavoituksen havainnollistamiseen. LeikkiSet Oy:n mukaan Puuha Group Oy:n eli vaihtoehdon D ensimmäinen kuva on ollut tarjouspyynnön vastainen, sillä kyseinen kuva ei ole kolmiulotteinen.

LeikkiSet Oy on vaatinut Puuha Group Oy:n tarjouksen hylkäämistä tarjouspyynnön vastaisena.

Oy J-Trading Ab:n lausuma on sisällöltään samankaltainen kuin LeikkiSet Oy:n. Oy J-Trading Ab:n mukaan Puuha Group Oy:n havainnekuvat luovat mielikuvan, jossa kohde toteutetaan suuremmalla tuotevalikoimalla kuin mitä on tarjottu, mitä Oy J-Trading Ab pitää harhaanjohtavana.

Tarjousten pisteytyksessä parhaat kokonaispisteet sai Puuha Group Oy (94,47 / 100) ja siten voitti kilpailun.​

Puuha Group Oy on tarjouspyynnön mukaisesti toimittanut kolme A3 kokoista havainnekuvaa tarjotusta kokonaisuudesta, jotka ovat vastanneet todellisuutta. Kuvissa ei ole ollut yrityksen nimeä, logoa tai vastaavaa tunnistetietoa. Kuvissa on esitetty mittakaava havainnollisesti lisäämällä ihminen havainnekuviin.

Tarjouspyynnössä (s. 5-6) on todettu, että:

”Lisätietokysymykset on lähetettävä mennessä 26.1.2024 12:00.”

LeikkiSet Oy tai muutkaan tarjoajat eivät ole esittäneet hankinnan vertailuperusteita kysymyksiä niille varattuna aikana, joten niiden voidaan katsoa ymmärtäneen tarjouspyynnön sisällön.

Tarjouspyynnössä määräaikaan 6.2.2024 klo 16.00 mennessä jätettiin 5 tarjousta, joista 4 oli tarjouspyynnön mukaisia. Vertailuun ja hankinnan toiseen vaiheeseen pääsivät tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen/tarjoukset jättäneet LeikkiSet Oy (kaksi vaihtoehtoa), Oy J-Trading Ab ja Puuha Group Oy.

Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu tarjouksen yhteydessä toimitettavien havainnekuvien olevan kolmiulotteisia. Puuha Group Oy:n tarjous ei siten ole ollut tarjouspyynnön vastainen.

Puuha Group Oy:n tarjous on siten täyttänyt tarjouspyynnön vaatimukset ja Puuha Group Oy:n kuvat ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia.

Johtopäätökset

LeikkiSet Oy ei ole hankintaoikaisuvaatimuksessaan tuonut esiin sellaista hankintalain 132 §:n 1 momentissa tarkoitettua uutta tietoa, jonka perusteella hankintayksikölle syntyisi oikeus tai velvollisuus oikaista kaupunkirakentamisjohtajan hankintapäätöstä 29.2.2024 § 6.

Edellä esitetyin perustein kaupunkiympäristölautakunta päättänee hylätä LeikkiSet Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan perusteettomana.

Liite 1​LeikkiSet Oy hankintaoikaisuvaatimus​

Oheismateriaali 1​Oy J-Trading Ab lausunto hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta

Oheismateriaali 2​Puuha Group Oy lausunto hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta

Oheismateriaali 3​LeikkiSet Oy (1) havainnekuvat (vaihtoehto A)

Oheismateriaali 4​Leikki Set Oy (2) havainnekuvat (vaihtoehto B)

Oheismateriaali 5​Oy J-Trading Ab havainnekuvat (vaihtoehto C)

Oheismateriaali 6​Puuha Group Oy havainnekuvat (vaihtoehto D)

​Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Ehdotus​​Kaupunkiympäristölautakunta päättää hylätä edellä mainituin perustein LeikkiSet Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan perusteettomana.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoLeikkiSet Oy
aoOy J-Trading Ab
aoPuuha Group Oy
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKaupunkiympäristö, toimitilojen rakennuttaminen
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut, kirjauksesta tilinpäätökseen
tiedKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedKonsernihallinto, tilapalvelut, kohdejohtaminen


Liitteet:

Kylk § 150
Liite 1:Hankintaoikaisuvaatimus seikkailupuiston uuden vesileikkipuiston hankinnasta