Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja5804.04.2024 

7603-2023 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Honkaistentie 36, Moikoinen

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavasuunnittelija Miro Pietilä 19.3.2024:

Kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta osoitteessa Honkaistentie 36. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja.

Esiselvitys laaditaan kaikista yksityisen maanomistajan tai tontin haltijan kaava-aloitteista ja niistä kaupungin omaan aloitteeseen perustuvista hankkeista, joista ei ole erillistä toimielinpäätöstä. Esiselvityksessä arvioidaan alustavasti hankkeen tarvetta ja toteutusedellytyksiä.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Alustavan kaavaluokituksen mukaan kaava valmistellaan M-luokan kaavana.

Esiselvityksestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1​Esiselvitys Honkaistentie 36​

Päätös​Päätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahankkeen Honkaistentie 36 aloitusajankohta arvioidaan syksyllä laadittavan kaavoitusohjelman yhteydessä.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

​Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoXXXXX
aoXXXXX
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 58
Liite 1:Esiselvitys Honkaistentie 36