Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja5322.03.2024 

7670-2023 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Huolintakatu 5

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Tero Lehtonen 18.3.2024:

Kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Huolintakatu 5. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja.

Esiselvitys laaditaan kaikista yksityisen maanomistajan tai tontin haltijan kaava-aloitteista ja niistä kaupungin omaan aloitteeseen perustuvista hankkeista, joista ei ole erillistä toimielinpäätöstä. Esiselvityksessä arvioidaan alustavasti hankkeen tarvetta ja toteutusedellytyksiä.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Alustavan kaavaluokituksen mukaan kaava valmistellaan XL-luokan kaavana.

Koska aluerajaus pitää sisällään sekä aloitteentekijän että kaupungin omistamia maa-alueita, tulee ennen kaavoituksen aloittamista tehdä yhteistyösopimus aloitteentekijän ja kaupungin välillä. Yhteistyösopimuksessa sovitaan tehtävä- ja kustannusjaosta sekä asetetaan kaavan tavoitteellinen valmisteluaikataulu. Kaavan sisällöstä ei kuitenkaan voi sopia etukäteen.

Esiselvityksestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1​Esiselvitys Huolintakatu 5​

Päätös​Päätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Huolintakatu 5 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

​Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKiinteistö Oy Turun Satamacenter
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 53
Liite 1:Esiselvitys Huolintakatu 5