Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta6127.02.202413

13214-2022 (02 08 00)

Hankintaoikaisuvaatimukset pakkaavien roska-astioiden hankinnasta ympärivuotiseen puistokäyttöön

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksestä 11.1.2024 § 9 koskien pakkaavien roska-astioiden hankintaa on tehty hankintaoikaisuvaatimus. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että hankinta keskeytetään.

Kylk § 61

Turun kaupunki, konsernihallinto, lakipalvelut, juristi Sanni-Sofia Nieminen 21.2.2024:

Asian tausta

Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyysi avoimella hankintamenettelyllä tarjouksia pakkaavista roska-astioista ympärivuotiseen puistokäyttöön.

Sopimuksen kestoksi ilmoitettiin 1.12.2022−30.11.2026, minkä jälkeen sopimus jatkuu palvelun osalta toistaiseksi voimassa olevana 9 kuukauden molemmin puolisella irtisanomisajalla

Hankinnassa on kysymys palveluhankinnasta, joka ylittää julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) EU-kynnysarvot (EU-hankinta).

Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että hankinnasta tehdään kirjallinen sopimus valitun palveluntuottajan kanssa.

Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä 4 tarjousta seuraavilta tarjoajilta: Ecomp Rent Oy, EWF ECO AB, Lehtovuori Oy ja WL-Done Oy.

Turun kaupungin kaupunkiympäristöjohtaja on hankintapäätöksellään 14.11.2022 § 348 päättänyt muun ohella seuraavaa:

”Päätän edellä esitetyin perustein, että:

Ecomp Rent Oy ja Lehtovuori Oy tekivät em. hankintapäätöksestä hankintaoikaisuvaatimukset, jotka kaupunkiympäristölautakunta hylkäsi päätöksellään 17.1.2023 § 7.

Lisäksi Ecomp Rent Oy ja Lehtovuori Oy valittivat asiasta markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus kumosi 16.8.2023 nro 365/2023 antamallaan päätöksellään em. kaupunkiympäristöjohtajan päätöksen ja totesi, että mikäli Turun kaupunki aikoo edelleen toteuttaa pakkaavien roska-astioiden hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, sen on arvioitava tarjoajien soveltuvuus ja vertailtava kaikki tarjoukset uudelleen sekä tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon markkinaoikeuden päätöksessä mainitut seikat.

Kaupunkiympäristöjohtaja on päätöksellään 11.1.2024 § 9 päättänyt muun ohella seuraava:

’’Päätän edellä esitetyin perustein, että:

Lehtovuori Oy on tehnyt asiassa hankintaoikaisuvaatimuksen 29.1.2024 ja ilmoittanut samassa yhteydessä saattavansa asian markkinaoikeuden tutkittavaksi. Myös EWF ECO AB on tehnyt asiassa hankintaoikaisuvaatimuksen 1.2.2024 ja ilmoittanut samassa yhteydessä saattavansa asian markkinaoikeuden tutkittavaksi.

Koska hankintaoikaisuvaatimukset koskevat samaa hankintaa ja kohdistuvat samaan kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätökseen 11.1.2024 § 9, hankintaoikaisuvaatimukset ehdotetaan käsiteltävän yhdessä hallintolain (434/2003) 25 §:n mukaisesti.

Hankintaoikaisuvaatimukset

Lehtovuori Oy:n hankintaoikaisuvaatimus

Lehtovuori Oy on hankintaoikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että hankintayksikkö kumoaa kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksen 11.1.2024 § 9, korjaa virheellisen menettelynsä arvioimalla tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden uudelleen ja vertailemalla tarjoukset uudelleen sekä tekemällä uuden perustellun hankintapäätöksen.

Lehtovuori Oy katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt hankintalain ja tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteiden vastaisesti hyväksyessään tarjousten vertailuun ensimmäiseksi tulleen Ecomp Rent Oy:n tarjouksen. Edellä mainittu tarjoaja ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajille asetettuja soveltuvuusvaatimuksia referenssivaatimusten osalta.

Lehtovuori Oy:n mukaan Ecomp Rent Oy:llä ei ole tarjouspyynnössä vaadittuja referenssejä omalta osaltaan, vaan se vetoaa referensseinään Mr. Fill b.v.:n referensseihin. Ecomp Rent Oy ei ole kuitenkaan tarjouksessaan tai ESPD-lomakkeellaan ilmoittanut, että se vetoaisi voimavaroihin tai tarjoaisi ryhmittymänä. Vaikka Ecomp Rent Oy olisi vedonnut voimavaroihin tai tarjonnut ryhmittymänä, ei sen tarjouksessa kumminkaan ole ollut täytettynä ESPD-lomaketta voimavarayksikön tai muiden ryhmittymän jäsenten osalta.

Lisäksi Lehtovuori Oy katsoo, ettei Ecomp Rent Oy:n referenssit muutoinkaan täyttäisi tarjouspyynnön vaatimuksia. Lehtovuori Oy:n mukaan tarjouspyynnössä on vaadittu referenssejä nimenmaisesti vastaavista roska-astioista (mm. tilavuus 240 l). Lehtovuori Oy:n tiedossa on, että osa ilmoitettujen referenssien toimituksista on ollut 120 litran sisäastialla varustettuja, eivätkä näin ollen täytä teknisesti vastaavan vaatimusta. Tämän lisäksi yhden referenssin toimitus on ollut vasta keväällä 2022, joka ei näin ollen täytä referenssin vaatimusta ympärivuotisesta käytöstä.

EWF ECO AB:n hankintaoikaisuvaatimus

EWF ECO AB on hankintaoikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että hankintayksikkö kumoaa kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksen 11.1.2024 § 9, korjaa virheellisen menettelynsä arvioimalla tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden uudelleen, hylkäämällä virheelliset tarjoukset sekä tekemällä uuden perustellun hankintapäätöksen.

EWF ECO AB katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt hankintalain ja tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteiden vastaisesti hyväksyessään tarjousten vertailuun Ecomp Rent Oy:n ja Lehtovuori Oy:n tarjoukset.

EWF ECO AB katsoo, että Ecomp Rent Oy:n tarjous ei täytä tarjouspyynnössä asetettuja kielivaatimuksia yhtiön tarjoukseen sisältyvän tuote-esittelyliitteen ollessa kokonaan englanninkielinen. EWF ECO AB korostaa erityisesti sitä, että sen oma tarjous hylättiin tämän kielivaatimuksen perusteella, joten tämänhetkisen päätöksen voimassa pysyminen rikkoisi hankintamenettelyissä noudatettavaa syrjimättömyyden ja tasapuolisuuden periaatetta.

EWF ECO AB katsoo, että Lehtovuori Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen tarjotun tuotteen enimmäisleveyden osalta. EWF ECO AB:n mukaan Lehtovuori Oy:n tarjoama tuote tuhka-astian ja panttiputken kanssa ylittää tarjouspyynnössä asetetun enimmäisleveyden (800 mm).

EWF Eco Ab katsoo, että hankintayksikön virheellinen ja hankintalain vastainen menettely on mahdollista korjata hylkäämällä Ecomp Rent Oy:n ja Lehtovuori Oy:n tarjoukset ja ilman hyväksy kelpaavia tarjouksia toteuttaa tarjouskilpailun uudelleen.

Toimivalta

Turun kaupungin hallintosäännön 73 §:n mukaan hankintayksikön aloitteesta tehtävästä hankintaoikaisusta päättää sama taho, joka on tehnyt hankintapäätöksen. Mikäli asianosainen on vaatinut hankintaoikaisua, toimielin tekee hankintaoikaisua koskevan päätöksen myös alaisensa viranhaltijan hankintapäätöksestä.

Kuultavien lausunnot

Ecomp Rent Oy:n lausunto Lehtovuori Oy:n väitteisiin

Ecomp Rent Oy on 7.2.2024 antamassaan lausunnossaan todennut, että se on toimittanut tarjousvaiheessa selvityksen referensseistä ja asemastaan maahantuojana. Lisäksi Ecomp Rent Oy toteaa, että Ultra Fill 120L on teknisiltä ominaisuuksiltaan samanlainen kuin Ultra Fill 240L eli ainevahvuudet, elektroniikka, käyttö, viestintä ja käsittely ovat aivan samat. Erona on vain runkoastian koko, 240 L astia on hieman korkeampi, syvempi ja leveämpi. Siten hankintaoikaisuvaatimus tulee Ecomp Rent Oy:n mukaan hylätä kokonaisuudessaan perusteettomana.

Ecomp Rent Oy:n lausunto EWF ECO AB:nväitteisiin

Ecomp Rent Oy on 7.2.2024 antamassaan lausunnossaan todennut, että se on liittänyt tarjoukseensa suomenkielisen esitteen ja tämän lisäksi toimittanut ylimääräisenä liitteenä mittakuvan, jossa on lähinnä vain mittoja ja numeroita. Siten hankintaoikaisuvaatimus tulee Ecomp Rent Oy:n mukaan hylätä kokonaisuudessaan perusteettomana.

Lehtovuori Oy:n lausunto EWF ECO AB:nväitteisiin

Lehtovuori Oy on 7.2.2024 antamassaan lausunnossaan todennut, että tarjouspyynnön ensimmäisessä liitteessä asetetut tekniset vaatimukset ulkomitoista koskevat suoraan, selkeästi ja yksitulkintaisesti totutun käytännön mukaan ainoastaan ulkomittoja, eivät mahdollisia lisävarusteita. Vaikka tarjottu tuote ei täytä tarjouspyynnön teknisiä vaatimuksia lisävarusteiden eli astian panttiputken ja tuhka-astian leveyden osalta, ei sillä ole merkitystä vaatimuksen koskiessa ainoastaan varsinaisen laitteen ulkomittoja. Lehtovuori Oy:n tarjouksen havainnekuva on nimensä mukaisesti vain havainnekuva lisävarusteineen. Astiat on myös mahdollista asentaa siten, ettei leveys muutu. Siten hankintaoikaisuvaatimus tulee Lehtovuori Oy:n mukaan hylätä kokonaisuudessaan perusteettomana.

Muu tarjoajat eivät niille varatusta tilaisuudesta huolimatta ole antaneet lausuntoja asiassa.

Hankintaoikaisuvaatimusten arviointi

Sovellettavat oikeusohjeet

Hankintalain 3 §:n mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 84–86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 127 §:n mukaan hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Päätös edellä mainittuine asiakirjoineen annetaan tiedoksi käyttäen ehdokkaan ja tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa. Käytettäessä sähköistä yhteystietoa ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon päivänä, jona asiaa koskeva sähköinen asiakirja on viestin vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että sähköistä viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Hankintalain 132 § mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.

Säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain (150/1930) 2 §:n mukaan tiedoksiantopäivää ei lueta muutoksenhaun määräaikaan.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 10 §:n mukaan sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Lehtovuori Oy:n hankintaoikaisuvaatimus

Tarjouspyynnössä (s.7-8) on kuvattu alihankkijan ja ns. voimavara-alihankkijan käsitteet. Tarjouspyynnössä (s. 7) on todettu, että mikäli tarjoaja käyttää muiden yksiköiden voimavaroja (voimavara-alihankkija) soveltuvuusvaatimusten täyttämiseen, on voimavara-alihankkijan täytettävä oma ESPD-lomake. Tarjoajan on myös pitänyt ilmoittaa ESPD-lomakkeellaan ja tarjouksellaan, mikäli se vetoaa voimavara-alihankkijoihin soveltuvuusvaatimusten täyttämiseksi tai mikäli se toteuttaa hankinnan ryhmittymänä.

Tarjouspyynnössä (s.13) on asetettu seuraava referenssivaatimus:

’’Tarjoajalla on oltava viimeisen 3 vuoden ajalta toimituksia vähintään kolmelle eri asiakkaalle pohjoismaissa vastaavista ympärivuotisessa käytössä olevista roska-astioista. Tarjoaja liittää tarjoukseensa selvityksen referenssikohteista, toimitetut tuotteet, toimitusaika ja tilaajan yhteystiedot.’’

Ecomp Rent Oy on tarjouksensa yhteydessä antanut selvityksen sen ja Mr. Fill b.v:n välisestä yhteistyösuhteesta. Ecomp Rent Oy on selvityksissään ilmoittanut, ettei sillä ole vielä omia referenssikohteita Pohjoismaissa., vaan että se hyödyntää kilpailutuksessa Mr. Fill b.v.:n referenssejä. Ecomp Rent Oy toimii Mr. Fill Ultra Fill -pakkaavien roska-astioiden maahantuojana Suomeen, ja tästä on laadittu yhteinen sopimus Mr. Fill b.v.:n kanssa.

Ecomp Rent Oy on tarjouksessaan ja ESPD-lomakkeellaan ilmoittanut, ettei se käytä voimavaroja tai tarjoa ryhmittymänä.

Mikäli tarjoaja ei täytä tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia itse, voi se vedota voimavaroihin tai tarjota ryhmittymänä. Ecomp Rent Oy on ilmoittanut tarjouksensa yhteydessä, ettei sillä ole referenssejä omalta osaltaan, vaan se hyödyntää Mr. Fill b.v.:n referenssejä. Toisen yrityksen referensseihin vetoaminen on sinänsä sallittua hankintalain näkökulmasta, mutta tämä olisi edellyttänyt sitä, että Ecomp Rent Oy olisi ilmoittanut tarjouksessaan ja ESDP-lomakkeellaan vetoavansa voimavaroihin tai tarjoavansa ryhmittymänä sekä täyttänyt ESPD-lomakkeen voimavarayksikön tai ryhmittymän jäsenten osalta.

Koska Ecomp Rent Oy:llä ei ole ollut omalta osaltaan tarjouspyynnössä asetettuja referenssejä, eikä se ole myöskään vedonnut tarjouksessaan tai ESPD-lomakkeellaan toisen yksikön voimavaroihin tai jättänyt tarjousta ryhmittymänä täyttääkseen soveltuvuusvaatimukset, ei se ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia liittyen referensseihin. Ecomp Rent Oy tulisi sulkea pois tarjouskilpailusta hankintalain 83 §:n mukaisesti. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi on suoritettava em. syystä uudelleen.

Koska Ecomp Rent Oy ei ole ollut em. perustein soveltuva, ei hankintayksikön ole tarpeen ottaa kantaa muihin Lehtovuori Oy:n esittämiin väitteisiin liittyen Ecomp Rent Oy:n referensseihin.

EWF ECO AB:n hankintaoikaisuvaatimus

Hankintapäätös 11.1.2024 § 9 liitteineen sekä oikaisuohje ja valitusosoitus on annettu asianosaisille sähköisesti tiedoksi 18.1.2024 hankintalain 127 § 1 momentin mukaisesti.

Asianosaisille toimitetun oikaisuohjeen mukaan ’’oikaisuvaatimus on toimitettava määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä’’. Oikaisuvaatimusohjeessa kirjaamon aukioloajaksi on ilmoitettu ma-pe 9.00–12.00.

Hankintalain 133 §:n 2 momentissa tarkoitettu 14 päivän määräaika hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle on näin ollen päättynyt 1.2.2024 kello 12.00.

EWF ECO AB:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden kirjaamoon 1.2.2024 kello 15.49. Koska hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Turun kaupungin kirjaamoon annetun määräajan jälkeen vasta kello 15.49, se on jätettävä myöhässä saapuneena tutkimatta.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Arviointi- ja valintaprosessin ensimmäisessä vaiheessa selvitetään tarjoajien edellytykset suoriutua hankinnan tuottamisesta. Tätä arvioitiin tarjoajille asetetuilla soveltuvuusvaatimuksilla.

Ecomp Rent Oy ei täyttänyt tarjoajalle asetettuja soveltuvuusvaatimuksia referenssien osalta yllä kuvatulla tavalla, minkä vuoksi Ecomp Rent Oy suljetaan hankintalain 83 §:n mukaisesti tarjouskilpailusta. Ecomp Rent Oy:n ei oteta mukaan tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointiin eikä tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuun ja valintaan.

Selvyyden vuoksi todetaan, että WL-Done Oy on jo aikaisemmin suljettu pois tarjouskilpailusta kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksen 11.1.2024 § 9 perusteella.

Muiden tarjoajien todettiin täyttävän asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen

Arviointi- ja valintaprosessin toisessa vaiheessa arvioidaan ensimmäisen vaiheen läpäisseiden tarjoajien tarjoukset. Tarjoukset tarkistettiin suhteessa niihin vaatimuksiin, joita tarjouspyynnössä edellytettiin.

Selvyyden vuoksi todetaan, että EWF ECO AB:n tarjous on jo aikaisemmin suljettu pois tarjouskilpailusta kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksen 11.1.2024 § 9 perusteella.

Lehtovuori Oy:n tarjouksen todettiin olevan tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousten kokonaistaloudellisuuden vertailu ja valinta

Hankinnassa saatiin vain yksi (1) tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävä ja tarjouspyynnön mukainen tarjous (Lehtovuori Oy), joten tarjousten vertailua ei voitu suorittaa.

Hankinnan keskeyttäminen

Hankintalain 132 §:n 1 momenttia koskevien esitöiden mukaan hankintamenettelyssä voi tulla harkittavaksi myös hankintamenettelyn keskeyttäminen, jos virhe on oikeudelliselta laadultaan sellainen, että jo tarjouspyyntö on ollut lainvastainen. Tällainen virhe voi tulla esille juuri hankintaoikaisun yhteydessä, joten hankintaoikaisun lopputuloksena voi olla myös hankintamenettelyn keskeyttämispäätös​ (HE 190/2009 vp, s. 55).

Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä.

Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva pykälä vastaa vanhan julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ää. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulisi kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin​ (HE 182/2010 vp, s. 22). Perusteltuna syynä hankinnan keskeyttämisessä voidaan hankintalain 125 §:ään johtaneen valmisteluaineiston nojalla pitää sitä, että hankintayksikkö on saanut vain yhden tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tai tulkinnanvaraista tarjouspyyntöä (HE 182/2010, s. 22).

Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että hankintaviranomaisella ei ole velvollisuutta tehdä sopimusta ainoan tarjouskilpailuun soveltuvaksi osallistujaksi katsotun urakoitsijan kanssa (tuomio 16.9.1999, Fracasso ja Leitschutz, C-27/98, EU:C:1999:420, 33 kohta). ​ Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (nykyään Unionin tuomioistuin) oikeuskäytännössä katsottu myös se, että tarjouspyyntö on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi taikka virheelliseksi (C-244/02, Kauppatalo Hansel Oy). Myös kotimaisessa oikeuskäytännössä hyväksyttäväksi perusteeksi on katsottu vain yhden hyväksyttävän tarjouksen saaminen (ks. esim. KHO 20.9.2007 taltio 2365, KHO 28.11.2001 taltio 2973, MAO:102–103/09, MAO:614/17, MAO:265/18, MAO:209/19 ja MAO:122/20) ja epäonnistunut tai tulkinnanvarainen tarjouspyyntö (ks. esim. MAO:49/07, MAO:423/07, MAO:358/08, MAO:416/08, MAO:108/09, MAO:123/09, MAO:131/09, MAO:309/17, MAO:349/17, MAO:560/17, MAO:660/17, MAO:863/17, MAO:44/18, MAO:45/18, MAO:90/18, MAO:111/18, MAO:430/18, MAO:450/18, MAO:525/18, MAO:535/18, MAO:541/18, MAO:624/18, MAO:412/19, MAO:503/19, MAO:525/19, MAO:521/20, MAO:66/21, MAO:67/21, MAO:74/21, MAO:71/21, MAO:29/21, KHO:2017:110).

Korkein hallinto-oikeus taas on todennut oikeuskäytännössään, että hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä (ks. esim. KHO 2015:181). Hankinta on mahdollista keskeyttää missä vaiheessa tahansa.

Hankintayksikkö keskeyttää hankintamenettelyn hankintaa tekemättä.

Keskeyttämisen syynä on se, ettei tarjouskilpailuun ole saatu kuin yksi tarjouspyynnön mukainen tarjous ja riittävää vertailua hintojen tai muiden ominaisuuksien kesken ei voida tehdä. Hankintamenettelyssä ei ole syntynyt todellista kilpailua.

Lisäksi keskeytysperusteena on tulkinnanvarainen tarjouspyyntö. Hankintayksikön asettama tekninen vaatimus liittyen laitteen ulkomittaan on ollut tulkinnanvarainen. Ko. vaatimusta on voinut tulkita eri tavalla, mikä käy ilmi tehdystä hankintaoikaisuvaatimuksesta ja siihen annetusta lausunnosta. Tarjouspyynnön vaatimuksella ei ole voitu turvata tarjoajien tasapuolista kohtelua hankintamenettelyssä. Tarjouspyynnön tulkinnanvaraisuutta ei voida myöskään korjata tekemällä pelkästään uusi hankintapäätös, vaan virheellinen hankintamenettely voidaan korjata ainoastaan keskeyttämällä hankinta.

Hankintayksiköllä on edellä mainitusta syystä todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely. Keskeyttämispäätöstä tehtäessä toimitaan tasapuolisesti ja tarjoajia syrjimättä.

Johtopäätökset

Lehtovuori Oy on tuonut hankintaoikaisuvaatimuksessaan sellaista hankintamenettelyyn vaikuttavaa uutta tietoa, jonka perusteella hankintayksikölle syntyy oikeus ja velvollisuus oikaista kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöstä 11.1.2024 § 9. Ecomp Rent Oy ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia, ja se tulee sulkea pois tarjouskilpailusta.

Koska EWF ECO AB:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle asetetun määräajan jälkeen Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden kirjaamoon 1.2.2024 kello 15.49, jättänee kaupunkiympäristölautakunta hankintaoikaisuvaatimuksen tutkimatta myöhässä saapuneena.

Kaupunkiympäristölautakuntaa päättänee poistaa kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätöksen 11.1.2024 § 9 hankintaoikaisuna ja keskeyttää hankinnan, koska hankinnassa ei ole syntynyt kilpailua hankintayksikön saatua vain yhden (1) tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen ja koska tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen laitteen ulkomitan määrittelyn osalta.

Markkinaoikeudessa on asiaa koskien vireillä hankintaoikaisuvaatimuksen kanssa samansisältöiset valitukset, joihin on tarkoitus antaa kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen mukainen vastine.

Liite 1​Lehtovuori Oy hankintaoikaisuvaatimus

Liite 2​EWF ECO AB hankintaoikaisuvaatimus

Oheismateriaali 1​Lehtovuori Oy lausunto

Oheismateriaali 2​Ecomp Rent Oy lausunto 1

Oheismateriaali 3​Ecomp Rent Oy lausunto 2

Kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö, maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi:​

Ehdotus​Edellä esitetyin perustein kaupunkiympäristölautakunta päättää, että

-​ EWF ECO AB:n hankintaoikaisuvaatimus jätetään myöhässä saapuneena tutkimatta,

- Ecomp Rent Oy suljetaan tarjouskilpailun ulkopuolelle, koska se ei ole täyttänyt tarjoajalle asetettuja soveltuvuusvaatimuksia,

- kaupunkiympäristöjohtajan hankintapäätös 11.1.2024 § 9 poistetaan hankintaoikaisuna,

- pakkaavien roska-astioiden hankinta ympärivuotiseen puistokäyttöön -hankinta keskeytetään hankintaa tekemättä ja

- pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta valtuuttaa juristi Sanni-Sofia Niemisen laatimaan asiassa tarvittavat vastineet ja muut selvitykset markkinaoikeudelle edellä kuvatun pohjalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli esittelemässä etäyhteydellä juristi Sanni-Sofia Nieminen.​

Jakelu

aoEWF ECO AB
aoEcomp Rent Oy
aoLehtovuori Oy
aoWL-Done Oy
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKonsernihallinto, hankinnat
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut


Liitteet:

Kylk § 61
Liite 1:Lehtovuori Oy hankintaoikaisuvaatimus
Liite 2:EWF ECO AB hankintaoikaisuvaatimus