Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja2426.01.2024 

5298-2023 (02 08 02)

Tyytyminen markkinaoikeuden päätökseen

Konsernihallinto, lakipalvelut, juristi Sanni-Sofia Nieminen 24.1.2024:

Asian tausta

Kaupunkiympäristölautakunta on tehnyt päätöksen 26.9.2023 § 319 Topinojankaaren rakentaminen -nimisen urakan (rakennusurakka 1) urakoitsijan valinnasta.

Oteran Oy (jäljempänä ’’valittaja’’) on tehnyt asiassa hankintaoikaisuvaatimuksen ja valituksen markkinaoikeudelle. Valittaja on muun ohella vaatinut kaupunkia korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut (10​ 657,50 euroa).

Kaupunkiympäristölautakunta on päätöksellään 31.10.2023 § 368 keskeyttänyt hankinnan. Turun kaupunki on antamillaan vastineillaan muun ohella paljoksunut valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimusta.

Markkinaoikeuden ratkaisu perusteineen

Markkinaoikeus on 11.1.2024 tekemällään päätöksellä 10/2024 todennut, että asian käsittely raukeaa pääasian osalta.

Markkinaoikeus on kuitenkin velvoittanut Turun kaupungin korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 6​ 500 eurolla viivästyskorkoineen. Markkinaoikeus on perustellut oikeudenkäyntikulujen korvaamista siitä näkökulmasta, että kun kaupunki on keskeyttänyt hankintamenettelyn perustellen päätöstään tarjoajalle asetettujen vähimmäisvaatimusten epäselvyydellä, mihin seikkaan myös valittaja on viitannut valituksensa perusteluna, on markkinaoikeus katsonut, että olisi asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta kohtuutonta, että valittaja joutuisi itse vastaamaan kokonaan oikeudenkäyntikuluistaan.

Markkinaoikeuden päätöksen arviointi

Hankintalain 165 §:n mukaan markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Koska markkinaoikeus on jättänyt valituksen tutkimatta kaupungin ensisijaisen vaatimuksen mukaisesti, on asiassa arvioitava sitä, tyytykö kaupunki markkinaoikeuden päätökseen oikeudenkäyntikulujen hylkäämisen osalta.

Ottaen huomioon vakiintuneen oikeuskäytännön koskien oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hankinnan keskeytystilanteissa on erittäin epätodennäköistä, että korkein hallinto-oikeus ratkaisisi oikeudenkäyntikuluja koskevan asian eri tavalla kuin markkinaoikeus.

Edellä mainituin perustein markkinaoikeuden ratkaisuun tyytyminen on kaupungin edun mukaista, kun otetaan huomioon valituslupahakemuksen menestymismahdollisuus.

Toimivalta

Turun kaupungin hallintosäännön 47 §:n 1 momentin 11 kohdan mukaan palvelujohtaja palvelukokonaisuutena osalta päättää tuomioistuimen ja viranomaisen päätökseen tyytymisestä ja muutoksenhausta palvelualuetta koskevissa asioissa.

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Päätös​​Päätin edellä mainituin perustein, että Turun kaupunki tyytyy markkinaoikeuden 11.1.2024 tekemään päätökseen 10/2024 hakematta valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristölautakunta