Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja29224.11.2023 

8107-2023 (01 02 01)

Kertapalkkioiden myöntäminen

Henkilöstöpäällikkö Anne Hiden 22.11.2023:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) palkkausluvun 14 §:n mukaan viranhaltijalle ja työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut ja kertapalkkiolla palkitaan henkilöstöä jälkikäteen hyvästä työstä.

Kertapalkkioiden myöntämiseen saadaan käyttää enintään 0,4 % kuukausipalkkaisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkojen yhteismäärästä ja yksittäinen myönnettävä lisä voi olla enintään 5​ % viranhaltijan/työntekijän vuotuisesta tehtäväkohtaisesta palkasta. Kertapalkkion maksaminen ei voi olla peruste talousarvion ylittämiselle.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden palvelualueet ovat edellä olevan ohjeistuksen mukaisesti valmistelleet esitykset henkilöstölle maksettavista kertapalkkiosta perustuen erinomaiseen työsuoritukseen ja tulokselliseen toimintaan.

Kansliapäällikkö on 2.6.2021 § 98 päättänyt siirtää hallintosäännön 79 §:ssä mainittua toimivaltaansa siten, että kertapalkkiosta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.

Liite 1​kaupunkiympäristön kertapalkkiot 2023 (suojattu, tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen)

Liite 2​kaupunkiympäristön kertapalkkiot 2023

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Päätös​Päätin edellä mainittujen periaatteiden ja esitysten perusteella, että liitteessä 1 mainituille henkilöille maksetaan liitteessä todetun suuruinen kertapalkkio.

Kertapalkkio maksetaan samalta kustannuspaikalta, jolta henkilön palkka maksetaan lukuun ottamatta henkilöitä, joiden kohdalla on ilmoitettu poikkeava kustannuspaikka.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tpvSarastia Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 292
Liite 1:Kkaupunkiympäristön kertapalkkiot 2023 (suojattu, tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen)
Liite 2:Kaupunkiympäristön kertapalkkiot 2023